Perjantai 29. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Joonas, Jouni, Joni, Joona, Jonne, Jonni

Kalibroi itsesi Jumalan aikaan! - "Omatunto on kuin kello, joka hälyttää, kun olemme tekemässä väärin"

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, joten sisimmän painolasti vaikuttaa myös ruumiin terveyteen. - Paavali kehottaa tunnustamaan syntimme toisille, jotta parantuisimme. Syntien tunnustaminen voi siis olla avain siihen, että joko fyysinen tai psyykkinen parantumisprosessi pääsee käyntiin, pastori Hannu Mehtonen sanoo.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, joten sisimmän painolasti vaikuttaa myös ruumiin terveyteen. - Paavali kehottaa tunnustamaan syntimme toisille, jotta parantuisimme. Syntien tunnustaminen voi siis olla avain siihen, että joko fyysinen tai psyykkinen parantumisprosessi pääsee käyntiin, pastori Hannu Mehtonen sanoo.
Mies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi uskovaksi: hän ei pystyisi valvomaan enää yhtään yötä. 

Tämä on pastori Hannu Mehtosen kuulema tositarina ja esimerkki paitsi kaanaankielen vaikeaselkoisuudesta myös yliherkästä omastatunnosta. 

– Yliherkkä omatunto on tyypillinen erityisesti vastauskoontulleille. Tällaisessa tilassa ihminen kokee elävänsä kuin ”pikku piru olkapäällä”. Se tekee elämän niin raskaaksi, että moni lyö hanskat tiskiin. 

– Muun muassa siksi omastatunnosta pitäisi opettaa enemmän, Mehtonen sanoo. 

 

Kymmenisen vuotta sitten Hannu Mehtonen alkoi ihmetellä, miksi omatuntoteema puuttui lähes kokonaan seurakuntien opetusohjelmasta. 

– Kuitenkin aihe on tärkeä, ja Raamatussakin siitä puhutaan. Lisäksi jopa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus mainitsee omantunnon.

 

 

 

      "Molemmat ääripäät ovat vaarallisia."

 

 

Mikä omatunto sitten on? 

– Ihan ensiksi täytyy sanoa, mitä se ei ole: omatunto ei ole Jumalan ääni. Muutenhan se olisi erehtymätön, Mehtonen selventää ja jatkaa: 

– Uuden testamentin kreikan Novum-sanakirja kääntää omatunto-sanan käsitteeksi ”kanssatieto”. 

Monissa muissakin kielissä, kuten latinassa, espanjassa ja englannissa, omatunto-käsite sisältää tietämisen, joka jaetaan jonkun toisen kanssa. 

– Omatunto on siis sisäinen ääni, jonka Jumala on ladannut jokaiseen ihmiseen. Se on käsityksemme oikeasta ja väärästä. 

Omantunnon ääneen vaikuttaa kuitenkin moni asia: kotikasvatuksemme, raamatuntuntemuksemme sekä meitä ympäröivä kulttuuri seurakunnassa ja yhteiskunnassa. 

– Omantunnon sisältö riippuu siitä, mitä mieleemme on syötetty. 

 

Hannu Mehtonen jakaa omantunnon kolmeen lajiin. Ensimmäinen on yliherkkä, ikään kuin edistävä kello. Toinen on paatunut eli jätättävä kello tai kuin housunkauluksessa oleva kuminauha, joka on menettänyt kimmoisuutensa. Kolmas omantunnon laji on niiden välimuoto eli terve ja Jumalan ”aikaan” kalibroitu kello. 

– Yliherkkä omatunto on kireä kuin viulun kieli ja herättää väärää syyllisyyttä joka asiasta. Usein tällainen omatunto johtuu opetuksesta, jonka mukaan lähes kaikki on syntiä. Toki taustalla voi olla myös uupumusta tai muita psyykkisiä sairauksia. 

Mehtonen muistelee lapsuutensa seurakuntakulttuuria, jossa syntiä olivat muun muassa television katselu, tanssiminen ja meikkaaminen. 

– Espanjassa asuessamme törmäsimme romanialaiseen perheeseen, joka loukkaantui pikarin mallisista juomalaseista. Juoma oli alkoholitonta, mutta heille oli opetettu, että pikaritkin ovat syntiä.

 

 

      "Jeesuksen puhdistava pesu on koko ajan käynnissä."

 

Eri maissa ja seurakuntakulttuureissa onkin asioita, joita toiset pitävät syntinä, toiset eivät. Silloin on Mehtosen mukaan hyvä noudattaa Paavalin periaatetta ”heikomman veljen” omantunnon huomioimisesta. 

– Esimerkiksi minua Buddhan patsas kiinalaisessa ravintolassa ei haittaa, koska tiedän Raamatun pohjalta, että on olemassa vain yksi Jumala. Kuitenkin jos vaikkapa uusi uskova tulee kanssani syömään ja kokee patsaasta syyllisyyttä, meidän on parempi vaihtaa ravintolaa, pastori havainnollistaa. 

 

Paatuneesta omastatunnosta Mehtonen antaa esimerkin Schindlerin lista -elokuvasta. Yhdessä kohtauksessa keskitysleirin vieressä asuva natsiupseeri käskee uutta tulokasta ampumaan pihalle eksyneen juutalaisen. Sotilas ei ole ikinä ampunut ketään, joten upseeri rohkaisee häntä tähän tapaan: ”Älä välitä, ensimmäinen tuntuu pahalta, toinen on jo helpompi, sadas ei tunnu enää miltään.” 

– Myös Israelin kansa Vanhassa testamentissa on hyvä esimerkki paatumuksesta: israelilaiset lähtivät Egyptistä mutta Egypti ei lähtenyt heistä. 

Ensimmäisessä timoteuskirjeessä puhutaan omastatunnosta, joka on merkitty poltinraudalla. Mehtonen vertaa poltinmerkkiä karjan korvamerkkiin, joka kertoo omistajan. 

– Jos tarpeeksi pitkään paaduttaa omaatuntoaan, Saatana iskee ihmiseen poltinmerkin eikä tämä koe enää tarvetta tehdä parannusta. Tällainen tila on kaikista tuhoisin. 

Molemmat ääripäät ovat kuitenkin Mehtosen mukaan vaarallisia. 

– Niin paatumus kuin yliherkkä omatuntokin ovat vihollisen ansoja, koska molemmat niistä voivat kääntää ihmisen pois Jumalan yhteydestä. 

 

Terve omatunto puolestaan on herkkä mutta vahva. Se on syötetty täyteen Raamatun sanaa ja ”kalibroitu Pyhällä Hengellä”. 

– Paavali puhuu Roomalaiskirjeessä Pyhän Hengen valaisemasta omastatunnosta. Heprealaiskirjeessä puhutaan taas Jumalan sanasta, joka erottaa ”sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet”. Kun opimme tuntemaan Raamattua, alamme tietää yhä paremmin, mikä on oikein ja mikä väärin. 

Hannu Mehtonen muistuttaa, että Jumala lupaa Raamatussa puhdistaa omantuntomme, kun sitä pyydämme. Siksi meidän ei tarvitse pelätä, että syntiä tehtyämme menetämme Jumalan lapsen oikeuden. 

– Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan, että Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Puhdistaa-sana on preesensmuodossa, mikä tarkoittaa veren puhdistavan meitä jatkuvasti, pastori huomauttaa. 

Siksi uskovan ei tarvitse koko ajan pinnistellä ja miettiä, miten päin eläisi. 

– Matti Vuorinen kertoi kerran saarnassaan kapeasta ostoskadusta, jonka näyteikkunat likaantuivat kurakelillä ohi ajavien autojen roiskeista. Yksi ikkuna oli kuitenkin aivan puhdas, ja kun Matti peruutti katsomaan, hän näki sen ylälaidassa letkun, josta tihkui koko ajan vettä. Samalla tavalla meidän sydämessämme on Jeesuksen puhdistava pesu koko ajan käynnissä. 

 

Elina Rautio

 


 

 



UUTISET