Juuri sopiva tehtävä sinulle! – Suunnitellessaan elämäämme Jumala on johdonmukainen
"Itse en anna suurtakaan arvo nykyisin tarjolla oleville testeille, joiden avulla hengellisten lahjojen pitäisi selvitä. Ensinnäkin tällaiset tehtäväkaavakkeiden täyttämiseen perustuvat testit edellyttävät standardoimista, jossa ei oteta huomioon sitä, että Jumala toimii jokaisen ihmisen elämässä yksilöllisesti", kirjoittaja Rick Warren linjaa.
Jumala ei antaisi meille synnynnäisiä kykyjä, tietynlaista luonnetta, hengellisiä lahjoja ja tietynlaista elämänkokemusta, ellei hän haluisi käyttää niitä. Opettelemalla ymmärtämään niitä viitta tekijää, joista me koostumme, voimme löytää Jumalan suunnitelman kohdallamme – sen tavan, jolla hän haluaa juuri minun palvelevan häntä.
Jumala on muovannut ja muokannut sinua jotakin hengellistä tehtävää varten syntymästäsi saakka. Itse asiassa muovaaminen alkoi jo ennen kuin synnyit:
”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.”1
Hengelliset lahjat
Raamatussa opetetaan selvästi, että Jumala antaa kaikille uskoville tiettyjä lahjoja hengellisessä palvelustyössä käytettäväksi.2 Hengelliset lahjat ovat kuitenkin vain osa kokonaiskuvaa. Niitä korostetaan monesti liikaa toisten yhtä tärkeiden tekijöiden kustannuksella. Luontaiset, synnynnäiset kyvyt ovat nekin Jumalan lahja. Jumalalta ovat tulleet myös kokemuksemme ja luonteenominaisuutemme. Pyhän Hengen lahjojen perusteella voidaan päätellä Jumalan tahto uskovan hengellisen tehtävän kohdalla osittain muttei kokonaan.
"Jumala ei käytä piparkakkumuottia, kun hän luo ihmisiä."
Useimmissa seurakunnissa opetetaan, että ihmisen hengellinen tehtävä selviää, kunhan hänelle selviää, mikä hengellinen lahja hänellä on. Minusta tässä asia on ymmärretty nurinpäin. Itse suosittelen aivan päinvastaista etenemistapaa: ihminen saa selville lahjansa kokeilemalla erilaisia hengellisen toiminnan muotoja. Se, missä ihminen on hyvä, selviää vasta sitten, kun hän alkaa palvella. Omasta hengellisestä tehtävästä ei välttämättä saa selvyyttä, vaikka lukisi kaikki saatavilla olevat kirjat, jotka käsittelevät tätä aihetta.
Itse en anna suurtakaan arvo nykyisin tarjolla oleville testeille, joiden avulla hengellisten lahjojen pitäisi selvitä. Ensinnäkin tällaiset tehtäväkaavakkeiden täyttämiseen perustuvat testit edellyttävät standardoimista, jossa ei oteta huomioon sitä, että Jumala toimii jokaisen ihmisen elämässä yksilöllisesti. Esimerkiksi evankeliumin julistamisen lahja saattaa ilmetä meidän seurakuntamme jäsenen elämässä hyvin toisella tavalla kuin se ilmeni Billy Grahamin elämässä. Toiseksi on niin, että Uudessa testamentissa ei määritellä useimpia hengellisiä lahjoja, jotka siellä luetellaan. Niinpä nykyisin esiintyvät määritelmät ovatkin usein mielivaltaisia ja teoreettisia; ne ilmentävät yleensä lähinnä kunkin kirkkokunnan oppikäsityksiä.
Kolmantena ongelmana on se, että mitä pidemmälle ihminen uskon tiellä etenee, sitä todennäköisemmin hänessä näkyy merkkejä useista lahjoista. Hänellä saattaa olla palvelijan sydämenlaatu tai hän saattaa uhrata avokätisesti, mutta molemmat johtuvat pikemminkin kristittynä kasvamisesta kuin siitä, että hänellä olisi palvelemisen tai antamisen lahja.
Täytin nuorena hengellisiä lahjoja selvittävän testilomakkeen. Siitä selvisi, ettei minulla ollut muita lahjoja kuin marttyyriuden lahja! Mieleeni tuli: ”Hieno homma. Sitä lahjaa en pääsekään käyttämään kuin yhden ainoan kerran.” Olisin voinut testata itseni vaikka sata kertaa, ja silti minulta olisi saattanut jäädä huomaamatta, että lahjani ovat julistamisen ja opettamisen alueella.
Oma armoitukseni ei olisi ikimaailmassa juolahtanut mieleeni, ellen olisi kokeillut julistamista. Jumalalta saamani lahja selvisi minulle vasta sitten, kun aloin vastata myönteisesti puhepyyntöihin ja näin seuraukset, ja kun muidenkin mielipiteet vahvistivat oman käsitykseni.
Ihmisen sydän
Raamatussa käsite sydän tarkoittaa ihmisen motivaation, halujen, mieltymysten ja taipumusten tyyssijaa. Ihmisen sydämestä riippuu, miksi hän sanoo, mitä sanoo, miksi hän tuntee, mitä tuntee ja miksi hän tekee, mitä tekee.3
Jokaisen ihmisen sydän lyö yksilöllisesti, hiukan eri tavalla kuin toisten. Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle myös yksilöllisen tunnepulssin, joka kiihtyy, kun joudumme tekemisiin itseämme kiinnostavien toimintojen, asioiden tai tilanteiden kanssa. Aivan luonnostaan jotkut asiat koskettava meitä syvemmältä kuin toiset. Toisista asioista olemme kiihkeän kiinnostuneita; sydämemme hehkuu niille, mutta toisista asioista emme piittaa tippaakaan.
"Jonkun toisen jäljittely ei kuulu hengelliseen työhön."
Jumalalta saamamme taipumus, joka ohjaa mieltymyksiämme, on eräänlainen sisäänrakennettu suuntimisjärjestelmä. Se ratkaisee, mikä meitä kiinnostaa ja mistä saamme eniten tyydytystä. Se saa meidät menemään mukaan tiettyihin toimintoihin ja kiinnostumaan tietyistä asioista ja tilanteista.
Luontaisia mieltymyksiä on syytä kuunnella. On kovin harvinaista, että ihminen loistaa jossakin sellaisessa, mistä hän ei nauti. Parhaita tuloksia saavuttavat useimmiten ne, jotka nauttivat siitä, mitä tekevät.
Jumala on antanut ihmiselle synnynnäiset mieltymykset tarkoituksella. Ihmisen tunnepulssi kertoo hyvin paljon siitä, mitä suunnitelmia Jumalalla on hänen varalleen. Ihminen on saanut sydämensä Jumalalta, mutta sitä voi käyttää joko hyvään tai pahaan, itsekkäisiin tarkoituksiin tai Jumalan ja lähimmäisten palvelemiseen. Profeetta Samuel kehottaa: ”Palvelkaa aina Herraa kaikesta sydämestänne.”4
Ihmisen kyvyt
Kyvyt ovat luontaisia lahjoja. Joidenkin lahjakkuus on laadultaan sanallista. Tuntuu, että he alkavat puhua heti, kun ovat päässeet kohdusta. Toiset ovat lahjakkaita liikunnallisesti. He hallitsevat vartaloaan muita paremmin. Pelkällä valmennuksella ei kenestäkään tule Michael Jordania. Toisille taas numerot ovat helppoja. He ajattelevat matemaattisesti eivätkä käsitä, kuinka joku toinen ei ymmärrä matemaattisia kaavoja.
Toisessa Mooseksen kirjassa on esimerkki siitä, miten Jumala antaa suunnitelmiensa toteuttamiseksi ihmisille viisautta ja ymmärrystä.5 Tässä tapauksessa oli kyse taiteellisista kyvyistä, joita käytettiin ilmestysmajan rakentamisessa. Minusta on ollut kiinnostavaa havaita, että musikaalisuutta ei mainita hengellisten lahjojen joukossa, vaikka se onkin luontainen kyky, jota Jumala käyttää ylistyksen hengen luomisessa. On myös kiinnostavaa, että Jumala antaa kyvyn hankkia vaurautta: ”Muistakaa Herraa, Jumalaanne. Hän yksin antaa teille voimaa hankkia vaurautta.”6
Kun ihmiset selittävät, miksi he eivät ole mukana hengellisessä työssä, yksi yleisimmistä verukkeista on, että heillä ei ole tarvittavia kykyjä. Väite on täysin perätön! Monissa valtakunnallisissa tutkimuksissa on osoitettu, että keskivertoihmisellä on 500–700 taitoa.
Varsinainen ongelma on kaksitahoinen. Ensinnäkin ihmisiä on jotenkin autettava tunnistamaan taitonsa. Useimmat ihmiset käyttävät kykyjä, joiden olemassaolosta he eivät ole tietoisia. Toiseksi ihmisiä on autettava löytämään kykyjensä mukainen tehtävä.
Jokaisessa seurakunnassa on niitä, joiden kyvyt eivät ole käytössä. On niitä, jotka osaavat värvätä väkeä töihin, kaivaa esiin tietoja, kirjoittaa, tehdä puutarhatöitä, haastatella, mainostaa, koristella, suunnitella, osoittaa vieraanvaraisuutta, korjata, piirtää tai laittaa ruokaa. Nämä kyvyt eivät saa valua hukkaan. ”Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama.”7
Ihmisen persoonallisuus
On päivänselvää, ettei Jumala käytä piparkakkumuottia, kun hän luo ihmisiä. Hän rakastaa moninaisuutta. Hän tekee sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä ja ulospäin kääntyneitä ihmisiä. Hän tekee ihmisiä, jotka haluavat asioiden pysyvän samalla tolalla, ja ihmisiä, jotka pitävät kovasti vaihtelusta. Hän tekee toisista ajattelevia ja toisista tuntevia. Hän tekee ihmisiä, jotka ovat tehokkaimmillaan työskennellessään yksin, ja ihmisiä, jotka ovat tehokkaampia, kun toimivat ryhmässä.
Raamatussa on runsaasti todisteita siitä, että Jumala käyttää erilaisia luonnetyyppejä. Pietari oli sangviinikko, Paavali puolestaan koleerikko ja Jeremia ilman muuta melankolikko. Kun tarkastelee Jeesuksen valitsemien kahdentoista opetuslapsen luonne-eroja, on helppo ymmärtää, että heidän välillään oli luonnetyypistä johtuvia ristiriitoja.
Hengellisessä työssä ei ole oikeaa eikä väärää luonnetyyppiä. Kaikenlaisia persoonallisuuksia tarvitaan tasapainottamaan seurakuntaa ja antamaan sille makuvivahteita. Maailma olisi todella tylsä paikka, jos kaikki maistuisi vaniljalta. Onneksi ihmisissä on enemmän vivahteita ja vaihtelua kuin jäätelöissä.
Ihmisen persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten ja missä hän käyttää hengellisiä lahjojaan ja kykyjään. Kahdella ihmisellä saattaa esimerkiksi olla evankeliumin julistamisen lahja, mutta jos toinen on hiljainen ja toinen ulospäin suuntautunut, ilmenee lahja eri tavalla.
Puutöitä tehneet tietävät, että puun työstäminen käy helpommin pyynsyiden suuntaan kuin niitä vasten. Jos taas ihminen pakotetaan tehtävään, joka ei sovellu hänen luonteenlaadulleen, on tuloksena kireyttä ja viihtymättömyyttä; työ vaatii ylimääräistä ponnistelua ja kuluttaa voimia tavallista enemmän, eikä toivottuja tuloksia synny. Siksi jonkun toisen jäljittely ei kuulu hengelliseen työhön. Persoonallisuuserot estävät jäljittelyn. Jumala on tehnyt sinusta sellaisen kuin olet! Toisten esimerkistä voi kyllä ottaa opiksi, mutta opetukset on suodatettava oman persoonallisuuden läpi.
Palvellessaan Jumalalta saamansa luonteenlaadun mukaisesti ihminen saa kokea tyydytystä, ja silloin hänen työnsä kantaa hedelmää. Ihmisestä tuntuu hyvältä, kun hän tekee juuri sitä, mihin Jumala on hänet tarkoittanut.
Ihmisen kokemukset
Jumala ei anna kokemuksia turhaan. Roomalaiskirjeessä muistutetaan: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.”8
Seurakunnassamme neuvotaan ihmisiä ottamaan huomioon viidenlaisia kokemuksia, jotka kaikki vaikuttavat siihen hengelliseen tehtävään, mihin meidät on tarkoitettu: koulu- ja opiskeluajan kokemukset (mieliaine koulussa), työelämän kokemukset (työpaikat, joista on pitänyt ja joissa on saavuttanut parhaat työtulokset), hengelliset kokemukset (merkittävimmät tai ratkaisevimmat kokemukset jumalasuhteen kannalta), kokemukset hengellisessä työssä (aikaisemmat palvelutehtävät), tuskalliset kokemukset (ongelmat ja vaikeat kokemukset, joista on opittu jotakin).
Jumala on viisaudessaan muovannut meidät omia tarkoitusperiään varten, ja siksi emme saisikaan olla siitä vihaisia hänelle tai kieltäytyä hyväksymästä lopputulosta. ”Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten?”9 Me emme saisi yrittää muovata itseämme jonkun toisen kaltaiseksi, vaan meidän tulisi riemuita siitä, että Jumala on muovannut meidät juuri sellaisiksi kuin olemme.
Ihminen on tehokkaimmillaan hengellisessä työssä ja hän saa siitä suurinta tyydytystä silloin, kun hän käyttää hengellisiä lahjojaan ja kykyjään siinä työssä, mihin hänen sydämensä häntä kehottaa, ja tavalla, missä hänen persoonallisuutensa ja elämänkokemuksensa pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Kun hän on oikealla paikalla, työkin on hedelmällistä.
Rick Warren
Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan kirjasta Päämäärätietoinen seurakunta (Aika Oy, 1999).
MuutVierailen Vuokselan Kuninkaanristissä syksyllä 1933 syntyneen Paavo Pulkin luona. Terävämuistiselta ikämieheltä saan muiden tietolähteiden lisäksi arvokasta tietoa...
MuutAnteeksiantamus on kristinuskon avainsanoma. Jeesus lunasti meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Ristillä toteutui ihmiskunnan suurin anteeksiantamus...
UutisetViikon kuva on harvinaisen luonnonläheinen ja lämminhenkinen ja ohjaa ajatukset kristilliseen vertaukseen paimenesta ja lampaasta. Isännän ja eläimen suhde näyttäytyy mutkattomana, i...
MuutJuutalaisuus ei tunnusta Jeesusta Jumalan Poikana, ja yli 99 prosenttia Israelissa asuvista juutalaisista hylkää hänet Messiaana. Rabbien sanastossa Jeesus ole Jeshua eli Pelastaja, vaan...
MuutHelsinkiläinen Exodus-kvartetti juhlii tänä keväänä 40-vuotista musiikillista taivalta. Kvartetti on toiminut taukoamatta perustamisestaan saakka vuodesta 1981. Nykyisessä kokoonpanossa laulavat...
MuutEnnen Jeesuksen syntymää enkeli kertoi hänen maalliselle isälleen Joosefille, että hänen tulisi antaa Marian kohdussa kasvavalle lapselle nimeksi Jeesus, ”sillä hän on vapahtava kansansa heidän sy...
MuutOikea Jumalan tunteminen on ystävyyttä Jumalan kanssa, ja rukouksen tietä ihminen tulee vedetyksi tämän ystävyyden piiriin, mukaan taivaalliseen tanssiin.
MuutVanhan testamentin psalmit sisältävät paljon kiitospsalmeja, joissa juutalaiset kiittävät Jumalaa hänen antamastaan avusta kansakunnan vaikeissakin vaiheissa.
MuutAbbas tekee työtä farsia puhuvien parissa raamatunopetuksen, tuen ja ystävyyden kautta. Hormouz on yksi iranilaisista, jotka ovat löytäneet Suomessa elämäänsä uuden sisällön.
MuutSarajevon vanhassa kaupungissa, Miljacka-joen rannalla on aukio, jonka tuntumassa sijaitsee kolme kirkkoa, moskeija ja synagoga. Pienessä mittakaavassa näkymä on kuva Balkanin kansallisuuksien ja...
MuutJuutalaisen Messiaan ja kristinuskon perustajan saapuminen oli ennustettu heprealaisten profeettojen kautta ja kaikki hänen valitsemansa seuraajat olivat juutalaisia. Kuitenkaan ei kestänyt kovin...
MuutNiille, jotka ovat juoneet pelastuksen lähteestä, kuuluu myös Jeesuksen lupaus tulla itse osaksi lähteestä. Nämä kaksi lupausta yhdessä muodostavat rikkaan ja onnellisen elämän mahdollisuuden.
MuutOpiskelija Aino Harjula vertailee IK-opiston asuntolahuoneessa netistä erään Jesajan kirjan kohdan käännöksiä. Vuoteella pino kirjoja odottaa lukijaa, jonka elinikäinen tiedonjano on saanut tyydytystä...
MuutSiitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä, kun Suomen helluntaiseurakunnissa puhuttiin tai opetettiin lopun ajan tapahtumista. Pitkähkön hiljaiselon jälkeen on viime aikoina ollut jälleen havaittaviss...
MuutSuomalainen lähetyshistoria täynnä esimerkkejä näyn valtaamista miehistä ja naisista. Monet heistä ovat tehneet historiaa, jonka hedelmää saamme tänä päivänä niittää. Tällaisia ovat muun muassa lä...
MuutHelluntaikirkon valtakirjatoimikunta myönsi toukokuun kokouksessaan 13 uutta työntekijän valtakirjaa. Helluntaikirkon myöntämiä valtakirjoja on yhteensä 470. Näistä 72 prosenttia on myönnetty mieh...
UutisetGhanalainen Jojo Prett oppi isoäidiltään, että Jumala tulee nähdä jokaisessa ihmisessä, ja että jos haluaa palvella Jumalaa, on palveltava ihmistä. Vartuttuaan h...
MuutKoronavirusaikana seurakunnissa tehdään työtä muutostilanteessa, mutta rutiinien murtumisesta iloitaan.
Työn määrä on lisääntynyt. Tilanne voi kuitenkin tehdä hyvää seurakunnan toiminnan jatkoa a...
MuutVaikea elämän tragedia ei sammuttanut Raija Piiraisen uskoa ja luottamusta Jumalan hyvyyteen, johdatukseen ja rakkauteen.
Raija Piirainen koki 14-vuotiaana voimakkaan uskoontulokokemuksen, jota s...
MuutMaailmaa ei pysäyttänyt ydinpommi, jättitsunami eikä megaluokan maanjäristys. Sen teki mikroskooppisen pieni virus, korona. Maailma ei ole entisellään. Vaikutus näkyy myös seurakunnissa.
MuutArki Suomessa näyttää nyt
hyvin erilaiselta kuin vielä muutama viikko sitten. Ensin suljettiin kirjastot,
museot ja uimahallit, sitten koulut, valtionrajat ja ravintolat. Seurakuntien
tilaisuud...
MuutJouna Nousiainen tarkistaa Ristin Voitosta aina ensin ilmoitukset, joissa etsitään työntekijöitä seurakuntiin. Pastorin kutsumusta kantava mies ei hellitä, vaikka useat haastattelut eivät ole tuottane...
MuutKristityllä voisi olla erittäin hyvä itsetunto. Silloin ei tarvitse tieten tahtoen loukata ketään eikä pahoittaa mieltään pienistä, sanoo ratkaisukeskeinen terapeutti, sielunhoitoterapeutti ja työnohj...
Muut– Kun käsite ”woke” alunperin otettiin käyttöön mustien
kansalaisoikeusliikkeissä, sillä tarkoitettiin ainoastaan sitä, että henkilö
tiedostaa sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.
– Siinä...
MuutTurun ruotsinkielisen metodistiseurakunnan pastori Stefan Forsbäck koki seurakunnassaan voimakkaan kasvun ajan mutta uupui itse sen keskellä.
Aloitin kakkospastorin työt ruotsinkielisessä metodi...
MuutTutkimusten mukaan musiikki muun muassa lievittää stressiä, masennusta ja kipua ja auttaa aivohalvauspotilaita kuntoutumaan. Musiikin avulla voi muuttaa myös omaa tunne- ja vireystilaansa.
MuutMonikulttuurisen työn tarkoitus on välittää Jumalan rakkaudellinen ja pelastava huolenpito monipuolisesti eri maista tulleiden ihmisten lohdutukseksi ja toivoksi.
MuutKari Hännisen uskoa ovat vahvistaneet niin taloudelliset kuin terveydellisetkin haasteet – ja myös yllättäen avautunut yhteys katolilaisiin sisariin ja veljiin.
MuutJos seurakuntasi ympärillä asuu 10 000 ihmistä, tilastojen mukaan neljä heistä kuolee joka viikko. Tilanne on epätyydyttävä, jos vain yksi pelastuu joka kuussa tai joka viikkokin.
Evankelium...
MuutLuokkakokouksessa syötiin hekumaleipiä ja jaettiin elämän ylä- ja alamäkiä.
Itsenäisyyspäivänä ajelimme vaimoni kanssa sinne, mistä meidän sekä lukemattomien muiden helluntaiparien yhteinen taiva...
MuutEräs oman aikamme merkittävimmistä evankelistoista, Reinhard Bonnke, on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Hänen esimerkkinsä rohkaisee ja perintönsä elää.
Afrikka on pelastuva!” Tämä voimallinen juli...
MuutEikö olekin ihmeellistä, että tallissa syntynyt ja seimessä maannut poikalapsi aiheuttaa liikenneruuhkia 2 000 vuotta syntymänsä jälkeen?
Jeesuksen syntymään kätkeytyy jotain yliluonnollista ja j...
MuutTähän vuodenaikaan suomalaiset mitä luultavimmin kohtaavat väitteen, että joulukuun 25. päivä on kristillisen joulun sijaan alunperin pakanallinen keskitalven juhla, jonka kristinusko on omaksunut its...
MuutSini Hurstista tuli keväällä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n toiminnanjohtaja. Sini Hursti on kasvanut perheessä, jossa vaikeudet nähdään ratkaistavissa olevina haasteina. Hurstien...
MuutKun presidentin rouva joulunäytelmän tilasi – tarinat joululaulujen taustalla sykähdyttävät.
Joululaulut ovat erottamaton osa suomalaista joulua. Huurteiset puut, kimaltavat hanget ja taivaalla l...
MuutPERHONEN LASIKUVUSSA on ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittajanJean-Dominique Baubyn vuonna 1997 julkaistu omaelämäkerta. Hän sai aivohalvauksen vuonna 1995 ja sen seurauksena pystyi...
MuutTässä langenneessa ja monelta osin vinoutuneessa maailmassa kasvun suunta tulee löytää Jumalalta.
Mistä löytäisimmekään tervettä ja elämää varjelevaa kulttuuria ilman taivasta? Raamatun kehotuksi...
MuutSastamalan kaupungissa, Vammalan keskustassa, vain sata metriä kaupungin torista, kookkaassa liiketilassa on reilun kirpputorin meininki.
Löytötuvan ovesta sisään astuva kohtaa hymyileviä m...
MuutVankilajoulujen yksinäisyyden kokenut osaa arvostaa juhlan viettämistä yhdessä läheisten kanssa.
Vuoden 1998 joulu on jäänyt lähtemättömästi Janne Kuosmasen mieleen. Hän oli 18-vuotias ja istui K...
MuutMirja ja Veikko Reinikaisen rukous on, että Rakas Kongoni -kirjan lukijat näkisivät tekstin kautta ihmeitä tekevän kaikkivaltiaan Jumalan.
Kun viisihenkinen Reinikaisten perhe lähti lähetystyöhön...
MuutRaamatullinen ihmiskäsitys nostaa ihmisen ainutlaatuiseksi luomakunnan kruunuksi. Vain ihminen todetaan luoduksi Jumalan kuvaksi.
Luomiskertomus (1. Moos. 1) alkaa taivaan ja maan luomisesta ja h...
MuutVaativa pesti Kyproksella ja Suezilla antoi valmiuksia pärjätä elämässä.
Mies nostaa kätensä korkealle ilmaan pysähtymisen merkiksi. Israelilainen panssarikolonna pysähtyy ketjut kirskuen. Tämä o...
Muut”Suomi on provosoinut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Suomi ampui Mainilan laukaukset ja hyökkäsi Neuvostoliiton kimppuun”, jauhoi Neuvostoliiton propagandakoneisto talvisodan alettua 1939.
...
MuutRoberto ja Annamari Brandão rohkaisevat kristittyjä rakentamaan aitoa ja lämmintä yhteyttä toisiin ihmisiin.
Roberto ja Annamari Brandão toimivat pastoreina Vantaalle perustamassaan Harvest Churc...
MuutYhteys erilaisuudessa on osa Uuden testamentin seurakunnan olemusta.
Kristillinen seurakunta on erilaisten ihmisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toisiinsa. Seurakunnan identiteetin ja kristilli...
MuutJumala on luottamuksen arvoinen, Riitta ja Markku Kansanen ovat huomanneet oman elämänsä monissa vaiheissa.
Usko ja luottamus Jumalaan ovat olleet Riitta ja Markku Kansaselle elämän tärkeimmät as...
MuutAfrikka on kuulunut Taina Karhun elämään tavalla ja toisella 35 vuotta. tulkkaukset, leirit ja ystävävierailut maahanmuuttajien luona kertovat naisen rakkaudesta mustaa kansaa kohtaan.
MuutOletko joskus jonkin suuren Raamatun totuuden äärellä ihmetellyt: ”Ei voi olla totta!” Kun asiat tuntuvat pähkähulluilta, saatat olla Jumalan paradoksien äärellä.
Raamatun rikkauksiin kuul...
Muut4Heavenin toinen albumi Pelastustie julkaistiin alkukesästä. Mitä jos Jeesus olisi valinnut olla kärsimättä? Mitä jos jokin pääsiäisen ajan tapahtumissa olisikin mennyt toisin? Ajatus pysäytt...
MuutSuostuessaan gospelbändin työkutsuun Kimmo Suomela ei osannut arvata, millainen tie hänen eteensä avautuisi.
Kun Kimmo Suomela soittaa kitaraa, kuulijan ei tarvitse jännittää, miten mies selviyty...
Muut”Elämä muuttui helpommaksi sen jälkeen kun opin, että saan olla erilainen”, entinen lähetyslapsi sanoo.
Papua-Uuden-Guinean suomalaisen helluntailähetystyön pioneerien Martta ja Lauri Pesun nuori...
MuutSatoja uskoontulotarinoita elämänsä aikana kuullut Juhani Happonen kokosi osan niistä kirjan muotoon.
Eläkkeellä oleva opettaja Juhani Happonen on toiminut oman työnsä ohella freelance-toimittaja...
MuutKymmenen käskyä muodostivat Jumalan ja Israelin välisen liiton sydämen. Samaan aikaan niiden vaatimus on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen.
Vanhan testamentin kertomuksen ytimessä on Jumala,...
MuutKaribianmeren saarelta kotoisin oleva sairaanhoitaja haluaa aina osallistua kansainväliseen raamattupiiriin.
Pienten Antillien saarilla Karibianmerellä ei ole aina helppoa elää. Postikorttimaise...
MuutJoskus elämästä katoavat värit masennuksen tai uupumuksen vuoksi. Jumala voi kuitenkin elvyttää unelmat ja kirkastaa värit uuteen hehkuun.
Kirsi Kärkkäinen on aina rakastanut värejä. Hän on jo ka...
MuutTuija ja Mika Huotari lähtivät tavoittamaan ihmisiä evankeliumilla seudulle, jossa parantumisihme puhuttaa laajasti espanjalaisia.
Espanjan Villenassa toukokuussa tapahtunut parantumisihme on h...
Muut”Syyskuussa 2019 lähdimme vielä kerran käymään rakkaassa Kongossamme. Omissa ajatuksissamme matka oli jäähyväismatka, sillä tuskin jaksaisimme enää jatkossa tehdä näin pitkiä ja rankkoja matkoja...
MuutLähetysjuhla kokoaa kristityt yhteen unohdetun Kongon puolesta.
Kongon demokraattinen tasavalta on kärsinyt hirvittävästä konfliktista jo kahden vuosikymmenen ajan. Konfliktia kutsutaan unohdetuk...
MuutNurina voikin olla avain muutokseen, jos tyytymättömyys osataan kääntää toiminnaksi.
Hyvät johtajat ovat hyviä kuuntelijoita. He luovat myönteisen ja rakentavan palautekulttuurin ja ottavat vasta...
MuutPohjois-Savossa eri kirkkojen ja liikkeiden kristityt haluavat kokoontua yhteen. Lapinlahden yhteiskristillinen tapahtuma, Yhteyspäivät, on tullut tunnetuksi jo laajalti ympäri Suomea. Osanottajia...
MuutRisto Suonto rohkaisee ilmaisemaan pettymyksen, surun ja vihan tunteita Jumalalle, jotta suhde häneen voisi palata avoimeksi ja läheiseksi kärsimyksenkin keskellä.
Huonoja selityksiä kärsimyksell...
MuutYksi suurimmista sisäisen hyvinvointimme tekijöistä on se, miten olemme oppineet suhtautumaan itseemme.
Suhde itseen on terapiaprosessin keskeisimpiä aiheita. Suhtautumisemme itseemme määrittele...
MuutPastoriperheen poika Roberto Brandao painottaa seurakuntayhteyden merkitystä.
Kun Roberto Brandao valitsee kappaleita ohjelmistoonsa, niihin liittyy usein omia kokemuksia elämän varrelta eri tila...
MuutYmpärillämme oleva yhteiskunta elää jatkuvassa muutostilassa.
Yhteiskunnan muutos asettaa omat haasteensa myös seurakunnalle. On uudistuttava, pysyttävä mukana ajassa, sanalla sanoen m...
MuutRené Laulajainen parantui nuorena Crohnin taudista.
Mies ja kitara tai mies ja bändi – useimmiten vanhempia lauluja, jotka ottavat kantaa ihmisen suhteeseen Jumalaan. Perussanoma uskoontulon vält...
MuutEvankelista René Laulajainen sairasti nuorena miehenä kivuliasta suolistosairautta Crohnin tautia, johon hän käytti vahvaa kortisonia. Sairauden takia jouduttiin tekemään kaksi isoa leikkausta...
MuutJumalalla on aina ollut mielessä koko ihmiskunta – ei ainoastaan Israel ja juutalaiset. Jumalan visio koko ihmiskunnan pelastuksesta näkyy heti luomiskertomuksesta alkaen: ”–– Tehkäämme ihm...
MuutPakkaamisen ja lajittelun rutiinit kehittyvät muuttojen myötä. Lähetystyöntekijöille kertyy vuosien varrella runsaasti kokemusta tavaroiden pakkaamisesta, purkamisesta ja lajittelusta. ...
MuutKahden rikkinäisen rakkaus on kuin koko elämän värikirjolla kudottu räsymatto.
Avioparityötä tekevät Henna ja Matti Halmetvaara elävät kolmen lapsensa kanssa Kuopiossa tiivistä perhearkea. Lapsis...
MuutSyyskuun 29. päivä vietetään maailman sydänpäivää. Raamattu opettaa, että kristityn kannattaa pitää hyvää huolta sydämestään vuoden jokaisena päivänä.
Sydän on monissa kulttuureissa ja uskonnoiss...
MuutKristillisten leirien kautta on tavoitettu suuri määrä venäläisiä vuosien varrella.
Ensimmäinen venäläisille lastenkotilapsille ja -nuorille suunnattu laajamittainen Arkki-leiri järjestett...
MuutShemeikan viisikon yhteisissä hartauksissa on tilaa spontaanisuudelle ja luovuudelle.
Seinäjoelta äskettäin Jyväskylään muuttaneet Jonna ja Reijo Shemeikka sekä lapset Sofia, 11, Matilda, 10, ja...
MuutMediassa on vuosikausien ajan nostettu esiin arvokonfliktia, jossa perinteiset kristilliset arvot asetetaan jännitteeseen erilaisten vähemmistöryhmien identiteettipolitiikan kanssa.
MuutKälviällä tehtiin kauralyhteitä lähetystyön hyväksi. Talkoopäivän tuloksena syntyi yli 200 lyhdettä, jotka myydään joulun alla lintulyhteiksi lähetyskirpputorilla. Tuotot menevät ihmiskaupan vas...
MuutVespassa yhdistyvät käytännöllisyys ja tyyli. Vespa-harrastajien eli vespailijoiden mukaan ”kaikki Vespat ovat skoottereita, mutta kaikki skootterit eivät ole Vespoja”.
MuutNuori Samuli Sirén lauloi koelaulua päästäkseen opiskelemaan Kouvolan musiikkiopistoon. Helsingistä tullut professori kuunteli keskittyneenä ja hämmästyneenä. Nuoren laulajan ääni oli poikkeuk...
UutisetKihniöllä Osuuspankin tapahtumatorilla soi heinäkuisena lauantaina hengellinen musiikki jo kuudettatoista kertaa. Tapahtuma jatkui puolesta päivin iltamyöhälle, ja ryhmät ja musiikkigenret vai...
UutisetRauhallinen lepopaikka täyttyi viikoksi lasten naurusta. Mäntän helluntaiseurakunnan perinteinen lastenleiri pidettiin ensimmäistä kertaa Vilppulan Evankelistakodilla. Paikka osoittautui erinom...
UutisetEnemmän kuin joka kymmenes lontoolainen on islaminuskoinen. Seurakunnat ovat aktivoituneet viime vuosina lähetyskentälle omassa kaupungissaan.Whitechapelin metroaseman seutu Lontoossa tunnetaa...
MielipideSaimme olla Juhannuskonferenssissa Aikamedian lehtipisteellä työssä. Mieleemme nousi muutamia ajatuksia tavattuamme suuren määrän konferenssivieraita ja keskusteltuamme heidän kanssaan. Jees-lehteä...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
MuutHarri Kröger elää mielenkiintoisia vaiheita ja kirjoittaa siitä, mistä puhuu. Uusien alkujen päiviä niin henkilökohtaisessa elämässään kuin juutalaistyössä elävä Harri Kröger on kiitollinen mies. K...
MielipideOlen huomannut, että joillekin uskoville on vaikeaa suhtautua Pride-ajatteluun taipuneisiin ihmisiin neutraalisti ja ilman voimakkaita omien negatiivisten tunteiden ilmaisuja, puhumattakaan, että heis...
MielipideTiesittekö, että eliöstöjen hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja saattaa päästä ihmisenkin elimistöön mitä uskomattomimmilla tavoilla. Esimerkiksi erilaiset kierrätettävät muovipullot, rasiat, jop...
PikavisiittiVirpi Mesiäislehto iloitsee naiseuteen ja vammaisuuteen liittyvien tabujen vähittäisestä murtumisesta työalueellaan itäisessä Afrikassa. Lapsena ajattelin, että minusta tulee isona opettaja...
ArtikkelitTapasin konferenssissa Keuruulla tuttuja, joiden kanssa ensikontakti on jo 52 vuoden takaa. Kun pieni, pyöreä 6-vuotias poika pääsee isoveljensä ansiosta alaikäisenä lastenleirille, niin siinä rakenne...
UutisetPudasjärven rukouspiiri kasvaa ja kansainvälistyy. Kun Cele Mushombe Ruzibi saapui vaimonsa ja kuuden lapsensa kanssa Pudasjärvelle syyskuussa 2015, helluntaiseurakunnan rukouspiirissä oli vaja...
UutisetPohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma, vanhoillislestadiolaisten Suviseurat pidettiin 28.6.–1.7. 2019. Tapahtuma kokosi Muhokselle, Pohjois-Pohjanmaalle yli 79 000 sanankuulijaa. Perjantai...
UutisetPuistoblues-tapahtuman aikana järjestettävät Järvenpään helluntaiseurakunnan perinteiset telttajuhlat vaihtuivat pari vuotta sitten Puistogospel-tapahtumaksi.
UutisetRaahen helluntaiseurakunta järjesti poikkeuksellisen tilaisuuden 16. kesäkuuta normaalin sunnuntain päiväkokouksen sijaan. Seurakunta kokoontui Raahen Härkätorin puistossa, jossa on esiinty...
UutisetTalkooväki vähenee ja ikääntyy – leirikeskusten ylläpitoon kaivataan uusia keinoja. Suomen helluntaiseurakunnilla on omistuksessaan viitisentoista leirikeskusta. Huoltotöitä tekevät talkoilla p...
PuheenaiheValoisat kesäyöt, perheen yhdessäolo ja saunominen ulkopelien jälkeen on Päivölän perusfiilis. Se lataa lomailevan opettajan sielun. Harri Savolainen on tullut edellisenä yönä Ruotsis...
MuutKittilästä kotoisin oleva Saila Ruotsala
on kasvanut uskovaisessa kodissa. Hän kokee, että erityisesti mummon rukoukset
ovat kantaneet häntä tähän päivään asti.
MuutElina Botha tukee perheitä hedelmällisyyden ja vauva-arjen kysymyksissä. Hän kehottaa keskusteluyhteyden vaalimiseen myös seksuaalista myllerrystä elävien nuorten kanssa.
MuutArvoja
pohditaan lähes kaikissa organisaatioissa, niin suurissa yhtiöissä, verotoimistoissa, ministeriöissä kuin urheiluseuroissakin. Kaikilla näillä on omat erityispiirteensä, mutta pääkysymyk...
MuutJuutalaisjärjestö haluaa antisemitismivaroituksia Uuteen testamenttiin. Suomalaistutkija lisäisi mieluummin raamatunopetusta seurakunnissa ja mediafoorumeilla.
MuutUgandassa lämpötila kipuaa jouluisin sellaisiin lukemiin, että lähettiperhe Söderlundeilla on joskus valmistettu jouluruokia vain uimapuku ja esiliina yllä. Piparkakut ovat saattaneet sulaa muodottomi...
MuutOpetusneuvos Matti Kangasojan 70-vuotisjuhlasymposiumi ”Arvot,
oppi ja käytännöt” järjestettiin Jyväskylässä 8.12.2018. Ohessa kirjallisia
koosteita symposiumissa pidetyistä puheenvuoroista...
MuutVapaa sivistystyö ja kansanopistot
”Arvon mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa, vaikk’ ei
riennä riemuksemme leipä miesten maatessa. Laiho kasvaa kyntäjälle, arvo työnsä
täyttäjälle… O...
MuutSeurakuntaelämän tärkeät arvot
Aaltonen & Junkkarin (1999) mukaan arvoja pohditaan lähes kaikissa
organisaatioissa, niin suurissa yhtiöissä, verotoimistoissa, ministeriöissä ja
seurak...
MuutUskonnonvapaus toteutuu Suomessa erittäin vahvana eikä julkinen
valta ole katsonut asiakseen ryhtyä ohjaamaan tai rajoittamaan uskonyhteisöjen
toiminnan sisältöä. Maailmanlaajuisesti tarkast...
MuutSuomalainen kouluyhteisö on viime vuosikymmenten aikana
1980-luvulta lähtien muuttunut ja monimuotoistunut hyvin voimakkaasti.
Merkittävänä muutoksena koulun toimintakulttuurin ja oppimiskäs...
MuutTanja Närhi kirjoitti matkapäiväkirjan kulkiessaan kuoleman varjon laakson läpi. Kun aloin kirjoittaa, ei mielessäni ollut kirjan tekeminen. Kirjoittaminen oli itselleni selviytymiskeino lapse...
MuutJuha Ahvio Patmos Lähetyssäätiöstä vieraili Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa (Yle Puhe, 15.10.2018). – Jeesus Kristus, Jumalan poika, tulee historiallisesti ja fyysisesti vielä kerran takaisin...
UutisetSosiaalisen median tarinan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Facebook ja YouTube avattiin vuosina 2004 ja 2005. Nyt ympärillämme on ensimmäinen aikuisuuden saavuttanut nuori sukupolvi, joka ei tunne...
MuutVeikko Lavia mukaellen voisi todeta: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, mutta jokainen lähetyssaarnaaja on kirjan arvoinen.” Niin värikkäitä ja kiinnostavia vaiheita on kaikkien lähettien elämässä.
Miten onMarko Selkomaa toimii Hyvä Sanoma ry:n evankelistana ja lähetyspastorina. Kotimaan tilaisuudet ja kampanjat ovat osa Hyvä Sanoma ry:n toimintaa. Lähetyskampanjat toteutetaan yhteistyössä Fida Internat...
MuutExitissä soittava Markku Perttilä toteuttaa musiikillista kutsumustaan hyvin monipuolisesti.Markku Perttilä syntyi ja vietti osan lapsuudestaan Etiopiassa, jossa hänen vanhempansa olivat lähetystyössä...
MielipideViime viikon numerossa (RV 42) julkaistuun Denis Mukwegen Nobel-palkintouutiseen oli pujahtanut virhe: Mukwege, Veikko Reinikainen ja ruotsalainen Eriksonin aviopari pakenivat levottomuuksia Kongon si...
PuheenaiheHeli Karhumäki kiittää helluntaisisaria ja -veljiä hyvästä yhteydestä (Sana-lehti 11.10.2018). – Eroja ei tarvitse häivyttää, sillä kristityt voivat elää rinnakkain toisiaan kunnioittaen ja riitaa...
MuutKatja Köykkä kirjoitti muistiin tarinoita kohtaamiensa ihmisten elämästä. Se auttoi häntä käsittelemään kuulemiaan asioita. Teksteistä syntyi kirja.
MuutJo 40 vuotta Hengen uudistus kirkossamme -uudistusliike on pyrkinyt rohkaisemaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa seurakuntineen jatkuvaan hengelliseen uudistumiseen.
MuutHengellisessä
yhteisössä ja seurakunnissa auttajat ovat kovilla. Pastorit ja sielunhoitajat
antavat itsestään paljon. Toisille on kehittynyt ammattimainen ote asioihin,
kun taas toiset k...
Muut”Perhe tuo
vanhemmille tasapainon ja tuen sekä esimerkin ympäröivälle yhteisölle, kiteyttää
Marja Toukola. Hän on toiminut lähetystyössä niin Papua-
Uudella-Guinealla, Albaniassa, Roman...
MuutKokenut pastori huokuu energiaa ja tyytyväisyyttä mutta on huolissaan maan hengellisestä tilasta ja muistuttaa Jumalan sanan auktoriteetin voimasta.
Muut”Erivärisii, erikokosii, erinäkösii, mutta silti kaikki samanarvosii”, räppää koulupastori Kivistö luokassa. Joskus sanat tulevat suoraan nuoria kohti.
Muut Ristin Voitto -lehden numerossa 31 Lukijalta-palstalla ollut kirjoitus ”Pelkkä tasa-arvon puolesta huutaminen ei auta” ei ollut asenteeltaan eikä sisällöltään RV-lehden arvojen ja...
MuutGillian Myrtle Grimm-Turunen syntyi maatilalla Etelä-Afrikassa, Pohjois-Kapin maakunnassa 25. elokuuta 1948. Rotuerottelu, apartheid, oli tuolloin voimissaan, ja sitä kesti vuoteen 1991. Väestö jaetti...
MuutEija-Riitta Korhola leikittelee ajatuksella, että sekoittaisi herätysliikkeiden puhetavat (Sana 29–30/18). Helluntailaisten kokouksessa olisi mehukasta puhua niin kuin kunnon pohjalainen körtti, jo...
MuutLäheisten usko, joka kesti koetustenkin keskellä, jätti pysyvän jäljen nuoren korealaisnaisen sydämeen. Kun toisen maailmansodan aikainen japanilaismiehitys Korean niemimaalla päättyi, alueen p...
MuutPyhä Henki haluaa käyttää jokaista seurakunnan jäsentä johdattaessaan uskovien yhteisöä. Jumalan Hengen läsnäolo on elintärkeää yksittäiselle uskovalle, samoin seurakunnalle. – Ilman Pyhä...
MuutOlin vaimoni Tarjan
kera työskennellyt alkuvuodesta 2013 lähtien Unkarissa. Aloitimme siellä
työn romanien parissa. Lähin kutsumukseni oli paimentaa Jumalan lasten laumaa,
mutta rakastin käydä...
MuutKuumana käynyt matkapuhelinbisnes mahdollisti mukavan elämän. Tärkeimmäksi asiaksi Pekka Vaismaalle muodostui kuitenkin lopulta häiriötön yhteys yläkertaan.
MuutNäin runoillaan tunnetussa kiitoslaulussa. Kiitoksen aihetta on myös saarnaaja Heikki Ahosella, jonka sanoituksia eletystä elämästä on saatu kansien väliin.
MuutMiten auttaa
lasta kasvamaan tasapainoiseksi ja eheäksi, oman arvonsa tuntevaksi
ihmiseksi? Kuinka tukea häntä omakohtaisen jumalasuhteen muodostamisessa? Entä
miten ohjata lasta löytäm...
MuutMitä kokee muslimimaan kristitty ramadanin aikaan? (Open
Doors, toukokuu 2018)
Toisin kuin tavallisina päivinä, muslimimiehet – ja naiset
– lukevat [bussissa] Koraania kovaan ääneen, er...
MuutAustralian Kilmoressa
asuvien Mirja ja Eero Suomalaisen olohuoneen seinällä on mustavalkoinen
kuva P & O Strathnaverista, kookkaasta ja ylväästä merenkyntäjästä. Se on
laiva, jossa...
MuutNina G. Nahkala sai lapsena Gruusiassa lahjaksi öljyvärit. Taiteesta tuli sittemmin hänelle ammatti. Vimpelin ateljeessa syntyviin maalauksiin tarttuu taiteilijan sydämen sykkeitä.
MuutTuore ylioppilas Sofia luottaa tulevaisuutensa Jumalan
varaan. (Sana 20/2018).
Maailmassa on paljon mölyä, jonka alta Jumalan ääntä voi olla
vaikea kuulla. Sofia Jaakkolan korvissa mölise...
MuutRisto Huvila on tullut tunnetuksi Israelin valtion
olemassaolon oikeutuksen ja eskatologisen roolin puolestapuhujana. Tämän hän
on tuonut esiin niin Israel-tilaisuuksissa kuin TV7:n ohje...
MuutIsraelin 70-vuotispäivän uutisraportteja hallitsivat kahakat Gazan rajalla. Miten mahduttaa samaan kuvaan Jumalan juutalaisille antamat lupaukset ja palestiinalaisarabien ihmisoikeudet?
MuutKysymys suhtautumisesta
Israeliin jakaa näkemyksiä myös Suomen helluntailiikkeessä. Fidan
juutalaistyön asiantuntija Harri Krögerin mukaan (RV 19) Fidassa ja
monissa helluntaiseurakunnissa ihmetel...
MuutTaisto Bollström viihtyy yhtä hyvin bussin ratissa kuin saarnapöntössä. Hän on kiitollinen ammatistaan ja evankelistan kutsumustyöstään, joissa romanitausta ei ole ollut esteenä.
MuutTurun helluntaiseurakunnan
lapsi- ja perhetyön ohjaaja Arto ”Artsi” Kemlin täytti 50 vuotta 3.
toukokuuta. Monen toimen mies on siis tullut miehen ikään.
MuutKun identiteetti perustuu uskoon, siitä on helppo puhua,
pikaluistelija Mika Poutala sanoo Golflehdessä (3/2018).
Poutala ei enää ota pettymyksistä paineita. –– Niiden sietäminen
on t...
MuutRisto Huvilalla on suuri tavoite. Hänen vasta ilmestynyt kirjansa kertoo Jumalan olevan yhä mukana kansansa vaiheissa. Entä miten on kristillisen seurakunnan laita?
MuutVantaalainen valtiotieteiden tohtori
Jouko Jääskeläinen tarkastelee
uusimmassa kirjassaan politiikkaa, uskontoa ja
arvoja seitsemästä eri näkökulmasta. Entinen
kristillisdemokraattien kans...
MuutTuija Tiihonen bloggaa parantumattomasta syövästään (Kotimaa 18/2018).
–
Mitä väliä sillä on, jos en näe
ensi kevättä, mutta näen sentään
tämän. Nautin tästä hetkestä.
––
...
MuutIstumme kahvipöydässä Jaakko Heinosen kodikkaassa olohuoneessa Nokialla päivänsankarin
ja poikien Joelin
ja Arton kanssa. Juttelemme perheen
vaiheita ja tärkeitä paikkoja muistellen: Toijala, Karkk...
MuutLähtipä pojankloppi Ruotsinmaalle Turun läänin Lapista.
Mahanalus jalkoja täynnä, maailmanvalloitus mielessä. Vaan uskovan äidin
rukoukset kuultiin, ja Jumala vaihtoi suunnitelmat uusi...
Muut”Hulluina meitä pidettiin”, muistelee Virpi Ali-Haapala
perheyritys Finn Springin alkua (Sanansaattaja 9/2018).
– Uskallus yrittämiseen on täytynyt olla, mutta se ei tarkoita
s...
MuutMax Chismon on kansainvälinen lähetysvaikuttaja, jonka kehittämä koulutus on saanut seurakunnat liikkeelle eri puolilla maailmaa. Toukokuussa hän on tulossa Suomeen.
MuutFerney ja Aidee Nieto: Opetuslapseuttaminen
on herätyksen avain (Näky 2/2018).
Ferney on sitä mieltä, että seurakuntien
hengellinen laatu ja terveys määräytyy sen mukaan, miten huole...
MuutKristillisyys on vähentynyt kouluissa ja päiväkodeissa. Siksi vanhemmilla ja seurakunnilla on yhä suurempi vastuu lasten kristillisestä kasvatuksesta.
MuutElja Maaninka bloggaa elämysten ja
kärsivällisyyden suhteesta (Päivämies.fi 17.4.).
Kotona asuessani vanhempani puhuivat
siitä, kuinka kärsivällisyyttä on hyvä kasvattaa, koska se au...
MuutAlkuvuodesta 2015 Facebookin päivitysvirta alkoi täyttyä
kiitollisuuslistoista. Samoihin aikoihin kanadalaisen perheenäidin ja
bloggaajan Ann Voskampin kiitollisuuspäiväkirja Tuhat lahj...
Muut”Hyvin rukoiltu on puoliksi unelmoitu”,
Milja Alanko tuumii (Nuotta 3/2018).
Matematiikka on yksi Miljan
lempiaineista. Hän soveltaa sen sääntöjä myös uskonelämään ja unelmiin.
...
MuutPasi Turusen Israel-teos on
joidenkin Turusen aiempien kirjojen tavoin käsikirjamainen tietopaketti.
Kirjassa käydään läpi suurpiirteisesti Israelin itsenäistymishistoria ja
kuluvan vuosit...
MuutIhmismielen tieteellinen tutkimus haastaa meitä pysähtymään yksilön vierelle ja purkamaan itse tekemiämme yleistäviä olettamuksia. Kuten Jeesuskin teki.
MuutTekoälystä
ja ihanneihmisistä kirjoittaa Uusi Tie (13– 14/2018).
Esimerkiksi insinöörit tapaavat pitää ideaalisena
ihmisenä tehokasta ongelmanratkaisijaa.
MuutAikamedia on tehnyt hyvän palveluksen sata vuotta
täyttäneelle itsenäiselle Suomelle julkaistessaan uusintapainoksina
edesmenneen ”korpikirjailijan” Jaakko Sahimaan (1923– 2005) Pihlajapu...
MuutRaamattu sanoo, että ”suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,
kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta” (Joh. 15:13). Noissa sanoissa
lienee ystävyyden syvällisin olemus, ja ne k...
MuutKaikki uudistus ei ole edistystä,
pääkirjoittaa Leif Nummela (Uusi Tie 11/2018).
Myös suomalaisessa kirkollisessa
keskustelussa puhutaan usein siitä, että kirkko ei saisi jäädä jälke...
MuutSeinäjoella vaikuttava luterilaisen seurakunnan lapsikuoro on kuin suuri perhe. Solinan iloinen ja lämminhenkinen yhdessä tekeminen houkuttelee mukaan yhä uusia laulajia.
MuutPekka Simojoen laulut ovat
yllättävän monelle suomalaiselle henkilökohtainen kosketuspinta hengellisiin
asioihin. Simojoki tunnetaan edelleen tuotteliaana lauluntekijänä ja ahkerana
muus...
MuutOli elokuu 1970, kun Sinä, Raili Orvokki Parpala, ilmestyit kuin Taivaan lahjana
elämääni. Vanhempamme olivat sopineet, että saatuasi työpaikan Turusta
muuttaisit meille hetkeksi asumaan...
MuutSeinäjoen kaupunginteatteri otti syksyllä kantaesittääkseen mielenkiintoisen
aiheen. Löyhästi Niilo Yli-Vainion henkilöön ja saarnoihin perustuva
näytelmä on herättänyt paljon huomiota. Saa...
MuutKukin aikakausi tuo pohdittavaksi uudet kysymykset Raamatun valossa, mutta Sanan merkitys kestävänä tienviittana pysyy, tunnettu raamatunopettaja vakuuttaa.
MuutMuun muassa teoksista Virtahepo olohuoneessa, Ihminen tavattavissa
ja Saat sen mistä luovut tunnetun terapeutti-kirjailija Tommy Hellstenin Tähän olen tullut - kirja merkityksen
löytämis...
MuutEdes pitkä jäsenyys ei takaa osallisuuden kokemista seurakunnassa. Kuulumisen tunne voi kasvaa muun muassa johtajuutta, avoimuutta ja rakenteita parantamalla.
MuutRyttylän Kansanlähetysopistossa opettajana työskentelevä Vesa Ollilainen on tarttunut uudessa kirjassaan poleemiseen
aiheeseen: terveen kristillisyyden ja äärikarismaattisuuden eroihin...
MuutLaulajaevankelistana ja seurakunnanjohtajana tunnettu Samuli Sirén julkaisi viime vuonna omakustanteena kirjan
Elämästä on kysymys sekä pikkukirjasen Menestyvä seurakunta.
Näistä jälkimmä...
MuutMeidän ei pitäisi olla ystäviä minkään mittapuun
mukaan, totesi hunnutettu ystäväni ja hymyili niin, että hunnun takaa näkyvät
silmät siristyivät.
MuutKun katselen peruutuspeilistä rakkaan ystäväni Jouko Rajalan elämäntyötä, ymmärrän miten
varsinkin Neuvostoliiton seurakuntien tarpeet ja unelmat ovat välittyneet
hänen kauttaan Suomen seu...
MuutKokenut Japanin-lähetti ja raamatunopettaja Mailis Janatuinen tietää, että kiinnostavia raamattutunteja kuuntelevat mielellään niin kristityt kuin jopa muiden uskontojen edustajat.
MuutRukous on
uskovan elämän peruselementti. Se luo ihmisen ja Jumalan välille sillan, jota
pitkin kulkevat pyynnöt, kiitokset ja vastaukset. Jos tämä on kioskin luukulta
saatu määritelmä ruk...
MuutLuterilaisen kirkon avioliittokeskustelussa samaa sukupuolta
olevien parien vihkimisiä on puolustettu vetoamalla kirkon käytäntöön vihkiä
myös eronneita uuteen avioliittoon – toimiihan ki...
MuutAmerikkalaiset uudemmat kristilliset elokuvat eivät enää ole vaikeasti
löydettävissä. Melkein kaikki viime vuosina tehdyt elokuvat löytyvät verkon
suoratoistopalveluista, kuten Netflixist...
Muut Jumalan puhe Eilatin lentokentällä muutti eteläpohjalaisen Mari Palomäen elämän.
On ilo onnitella
sinua, Mari, 50 vuoden rajapyykin saavutettuasi. Elämäntarinasi on huima...
MuutNuori mies on matkalla kotiin, kun ukkosmyrsky yllättää hänet.
Kauhuissaan hän rukoilee pyhimystä apuun. Hän lupaa hylätä valoisan tulevaisuuden
juristina ja mennä luostariin, jos selviä...
MuutPostmoderni kulttuuri houkuttelee näennäisillä itsestäänselvyyksillä. Mikäli me kristittyinä emme ole valveilla, on vaarana, että suola menettää makunsa ja me ajaudumme aivan väärille teille.
MuutNaisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän vastainen, kansainväliseksi
mediailmiöksi viime syksynä noussut #MeToo (Minä myös) -kampanja on pysynyt
otsikoissa sitkeästi.
Muut Baltian maissa hengellistä ja humanitaarista työtä tekevät Esko ja
Kaija Koskenmäki viettivät 150-vuotissyntymäpäiviä 31. joulukuuta
Haapamäellä. Kaija on täyttänyt 70 vuotta jo aprill...
MuutLapsenkaltaisuus nousee esiin useimmiten lapsen siunauksen
yhteydessä. Siinä muistutamme toisiamme Jeesuksen sanoista, joissa hän sanoo,
että taivasten valtakunta on lasten kaltainen ja että se, jo...
MuutTarja Vilppolan viime vuonna ilmestynyt teos käsittelee ihmisen rikkinäisyyttä ja
rajoja. Sielunhoito- ja seksuaaliterapeutiksi kouluttautunut Vilppola puhuu
myös kehollisuudesta ja seks...
MuutPastori Heikki Lindqvistillä on selkeä suositus itselleen ja muille eläköityville seurakuntien johtajille: väistykää sivummalle ja antakaa tilaa uusille näyille.
MuutHaapajärven helluntaiseurakunnan pastori Seppo Mäkipää täytti
60 vuotta lauantaina 16.12.2017. Syntymäpäivätilaisuus järjestettiin samana
päivänä Haapajärven helluntaiseurakunnan rukoush...
MuutTuottajana toimiva Markus Vainiomäki tarvitsee työssään niin musiikillisia kuin sosiaalisiakin taitoja. Luovuuden tuloksena syntyy koskettavaa musiikkia.
MuutLuukkaan evankeliumissa kerrotaan,
kuinka paimenet menivät enkelin ohjeen mukaisesti Betlehemiin etsimään
seimessä nukkuvaa vastasyntynyttä poikalasta. Mietin, että kuinkahan iso
urak...
MuutSuomen juutalaiset taistelivat jatkosodassa natsi-Saksan rinnalla. Näin siitä huolimatta, että he tiesivät, mitä heidän uskonveljilleen saksalaisten valloittamilla alueilla tapahtui.
MuutHiljaisuuden lauluja -genre kaipaa ajoittain uudistamista. Myös
vapaakristillisissä piireissä vankkaa suosiota nauttiva uudempi messumusiikki
kotiuttanee Tulee aika -levyltä mukavan nipu...
MuutNoin 80
prosenttia maailman vammaisista henkilöistä asuu kehitysmaissa. Häpeä on
heille usein vammaisuutta suurempi ongelma, Virpi Mesiäislehto kirjoittaa
(fida. info/blogi 30.11.). ...
MuutJoka kolmas suomalainen sairastuu joskus syöpään, ja monessa syöpätarinassa vellotaan pelossa ja toivottomuudessa. Rintasyövän sairastanut Sirpa Hilpinen halusi tehdä kirjan toivon ja elämänilon näkök...
MuutLähetystyöntekijä
Reijo Blommendahlin elämästä kertova
uutuuskirja pitää sisällään monenmoista.
Se on kertomus kasvusta,
seikkailuista, hengellisistä
voitoista ja evankeliumin leviämisest...
MuutPostimaksujen, painokustannusten ja paperin hinnan jatkuva nousu pakottaa myös Aikamediaa monien vuosien jälkeen tuotteiden hinnantarkistuksiin. Tämä merkitsee joitakin muutoksia aikaisempiin käytänte...
MuutPsalmien kirja on kuin pyhiinvaellusmatka, jonka polku vie synkkien laaksojen läpi aurinkorannoille meren ääreen. Valitettavan usein kristillinen julistus pelkistyy vain kuvaamaan aurinkorantoja.
MuutHuilisti
ja tenorisaksofonisti Juhani ”Junnu” Aaltonen on
tehnyt käsittämättömän
hienon uran suomalaisessa
jazz-musiikissa. 1950-luvulta
Inkeroisista Heikki Rosendahlin orkesterista...
MuutRaamattua käytettiin Suomen sodissa rohkaisemaan taisteluun ”pahuuden henkivaltoja” vastaan sekä perustelemaan punaisten teloittamista. Raamattu herätti myös itsetutkiskelua: kurittaako Herra suomalai...
MuutBenja
& Freidiba Boodos -yhtyeen ensilevyltä
kuulee välittömästi, että
kyse on poikkeuksellisen hyvin
resursoidusta tuotannosta.
Bändi tykittää Mennään etsimään -avausraidan täy...
MuutTT Hanna Ranssi-Matikaisen mukaan aviopuolisoiden tunnesuhteen säilyttämiseksi parilla pitäisi olla yhteistä aikaa 10–15 tuntia viikossa (hs.fi 13.11.).
MuutVuoden
kristillisen kirjan palkinnon pokannut
artikkelikokoelma Raamattu alusta loppuun osuu
kristillisyyden ytimeen.
Sen aiheena on Raamattu, jonka
kirjat 16 eri asiantuntija...
MuutHerätyskristityillä on tapana kysyä eri valintatilanteissa: "Mitä Jeesus tekisi?" Yhdysvalloissa on ollut oikeudenkäyntejä tapauksista, joissa kristityt yrittäjät ovat kieltäytyneet leipomasta...
MuutMonissa
seurakunnissa saa joulun aikana
näkyvyyttä Itä-Euroopan romanilapsia
huomioiva Fidan Toivon
tähti -keräys. Yksi, joka näkee keräyksen
huutavan tarpeen joka
päivä, on Aarne...
MuutKristillinen
teatteriyhdistys Kristy
on lähes 20 vuotta Seinäjoella toiminut
harrastajateatteri, joka
on tarttunut rohkeasti vaativiinkin
aiheisiin. Viime
vuosien produktioita ovat
olle...
MuutReformaation merkkivuosi on
haastanut kaikki kristityt tutustumaan omiin
kirkkohistoriallisiin juuriinsa.
Tämä haaste koskee
myös vapaakristillisiin yhteisöihin
kuuluvia.
MuutVuoden 2017 kirjaksi valittiin Göteborgin kirjamessuilla ruotsalaisen tv-juontaja ja kolumnisti Alex Schulmanin omaelämäkerrallinen teos Unohda minut (Nemo 2017). Se on karu kuvaus perhesalaisuudesta,...
MuutMarja Liisa Lappalainen tunnetaan Lapinlahdella hymyilevänä hammaslääkärinä. Ei siis ihme, että vastaanotolla 1980-luvun alkuvuosina käynyt maanviljelijä Heikki Lappalainen ihastui naiseen ja heidät v...
UutisetTukholman suomalainen Filadelfia-seurakunta on lähtenyt liikkeelle tukemaan Euroopan lähetystyötä, ei vain palkkaamalla siihen työntekijän, vaan tekemällä sen hyväksi myös CD-levyn.
MuutJotkut
elokuvat yllättävät. Kerro minulle jotain hyvää kuuluu niihin.
Leffan kuvaus enteilee helppoa
ja kaunista nähtävää, mutta
niiden mukana kuvaan vyörytetään
myös suuri kysymys
elämä...
MuutJuutalaiset kirjanoppineet kritisoivat Jeesusta toistuvasti siitä, että hän paransi ihmisiä sapattina. Tiedän, että Mooseksen lain mukaan työnteko oli sapattina kiellettyä, mutta parantaminen...
MuutVaikea sydänsairaus sai Aune Koivulan hakeutumaan Niilo Yli-Vainion kokoukseen heinäkuussa 1976. Kotiin palatessa rintaa ei puristanut enää ollenkaan.
MuutJyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka tunnetaan kantaa
ottavana keskustelijana ja
kristillisen perhemallin ja
avioliiton puolustajana. Hänen uusin
kirjansa käsittelee eheän per...
MuutJari Rankinen kommentoi Suomen Teologisen Instituutin julkaisemassa Kulmakivilehdessä (9/2017) suomalaisen yhteiskunnan antikristillisiä vivahteita.
MuutIsäni
Pauli Karppinen syntyi sotien jälkeen
Kainuussa työläisperheeseen. Jo
nuorena hänellä oli palo
Herran työhön, ja 14-vuotiaana miehenalkuna
hän aloittikin sananjulistajana
kiertämäl...
MuutIntialainen
Vishal Mangalwadi on
lakitieteen tohtori, filosofi, kirjailija,
luennoitsija ja yhteiskunnallinen
uudistaja. Christianity Today -lehti on nimittänyt häntä
Intian etevimmäksi k...
MuutJumala
kutsui isän valtakuntansa työhön
kokoaikaisesti jo hyvin nuorena.
Ensio Hautakankaan isä,
Matti Hautakangas, toimi julistajana,
ja Jumala kutsui hänet taivaan
kotiin isäni Ension...
MuutKuuluisan amerikkalaisen pastorin,
Greg Laurien, klassikkoteos on
päivitetty 2010-luvun lukijoille.
Tämä valkosinikantinen painos
pursuaa aina ajankohtaista
armon sanomaa. Teos
keskittyy siis pi...
MuutTimo
Saarinen vietti 60-vuotissyntymäpäiväänsä 3.
syyskuuta Haapamäen helluntaiseurakunnassa. Timo
tunnetaan Keuruulla ja
sen naapurissa Haapamäellä hymyilevänä
ja asiantuntevana antiikki...
UutisetMenestyvä nuorisotoiminta alkoi halusta auttaa paikallisia nuoria. Nyt Samulilla ja Jannella on haaveena tavoittaa evankeliumilla koko kaupunki.
MuutVaikka Mika Hirvi koki laulajanurallaan hienoja asioita, jotain silti puuttui. Uskoontulon myötä hän löysi uuden sisällön niin elämäänsä kuin musiikkiinsakin.
MuutSuomenjuutalainen toimittaja, kirjailija
ja yrittäjä, Rony Smolar,
työskenteli yli
kaksi vuosikymmentä Lähi-idässä
ja toimi muun muassa
Turun Sanomien ja Yleisradion
kirjeenvaihtajana. Smolarill...
MuutValokuvaaja Eero Sorila matkustaa useimmiten pieni reppu selässään ja vain yksi vaatekerta mukanaan. Hänen mielestään matkustamisen pitää olla seikkailu, jonka esteeksi raha ei saa tulla.
MuutTakana tuhansia ajokilometrejä ja tuhansien ihmisten kohtaamisia. Evankeliumin asialla juokseva Marko Selkomaa julkaisee pian kymmenennen kirjansa. Matka jatkuu hyvän asian puolesta.
MuutUusimmalla sooloäänitteellään muusikkoevankelista Hannu Grönroos palaa
vanhoihin kitarakuorolauluihin. Äänitteen
kuusi laulua edustavat hengellisen
musiikin klassikoita ja ovat varsinkin va...
MuutMatti
Villikan elämä alkoi
Elisenvaarasta Karjalan kannakselta
ja johti silloisen viisihenkisen evakkoperheen
mukana Seinäjoelle,
jossa Matti kävi koulunsa.
Nuori ylioppilas jatkoi opint...
MuutRukouspiiri 1 900 kilometrin päässä, tiikerikäärme pahvilaatikossa, joulujuhla heinäkuussa… Aussieksotiikka on tullut tutuksi Pirkko ja Ilpo Toivolalle.
MuutPersialainen käskynhaltija
Tattenai on
yksi uusimmista Vanhan testamentin
henkilöistä, jonka historiallisuus
on osoitettu myös Raamatun
ulkopuolisista lähteistä. Kyseisestä
käskynhaltija...
MuutEvankeliumeissa kerrotaan, kuinka Jeesuksen tapaamassa miehessä olleet riivaajat pyysivät, että Jeesus ei karkottaisi niitä maan päältä vaan antaisi niiden mennä lähistöllä olleeseen sikalauma...
Muut”Opeta meitä rukoilemaan”, opetuslapset pyysivät
Jeesukselta. Edessäni
oli kahden viikon
Suomi-loma. Rukous ei ollut mielessä.
Piti jo vähän kiirettä; lentokone
ei odottelisi. Unkarin 36...
MuutEnglannin kirkon pastorina työskennellyt messiaaninen juutalainen Ralph Goldenberg sai aikoinaan vahvistuksen pappiskutsumukselleen kotikokouksessa, jossa eräs läsnäolijoista käytti kielillä puhumisen...
MuutJari Jolkkonen: Reformaation tarina. Kirjapaja, 2016. Nid. 55 sivua. REFORMAATION merkkivuosi nostaa esiin 1500-luvun kirkkohistoriallisten tapahtumien teologiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset...
MuutLahja Holmi kasvatti lapsensa kurissa ja nuhteessa, mutta halusi myös opettaa heille rakastavasta Jumalasta. Äitini Lahja Holmi syntyi ensimmäisenä lapsena kymmenestä Väkkärän saaressa Ahlaisissa l...
MuutKristillisen Taegang-koulun kuoro Etelä-Korean Soulista teki Euroopan kiertueensa ainoan Suomen-konserttinsa Helsingin adventtikirkossa toissa lauantaina. Erillisessä Korealaisen kulttuurin illassa ta...
MuutTUNNETUN suomenruotsalaisen evankelistan ja vapaakirkollisen saarnaajan, Frank Mangsin, syntymästä tulee 19.8.2017 kuluneeksi 120 vuotta. Mangs vaikutti voimakkaana herätysjulistajana ja luku...
MuutTOIMITTAJA Olli Seppälä aavisteli Kotimaa24.fi:n kommenttikirjoituksessaan, että eläkkeelle ensi vuonna siirtyvän arkkipiispa Kari Mäkisen seuraaja olisi joku jo virassa olevista piispoista. ...
MuutLapsityöntekijän paras palkka on hymy lasten kasvoilla. Digisukupolven lasten huomion saa välittämisellä ja läsnäololla. Kone ei voi koskaan korvata ihmistä, joten aito vuorovaikutus korostuu. Syks...
MuutAija Kuparinen & Olga Poppius: Vanhojen tie. Like 2017. 172 sivua. Joskus maailma muuttuu niin nopeasti, että yhden tai kahden sukupolven mukana häviää kokonainen elämäntapa. Jos kokemuksia ei...
MuutMatti Korhonen kommentoi Tosi rakkaus odottaa -kampanjasta herännyttä keskustelua (Uusi Tie 30–31/17). Tässä ajassa ajatus seksin säästämisestä avioliittoon kuulostaa radikaalilta ja jopa idealisti...
MuutNiin tavallinen ja luonnollinen asia kuin jumalanpalvelus uskovalle onkin, sen historia ja nykymuoto eivät kuitenkaan ole niin selviä tämän päivän helluntailaiselle. Pastori ja teologian tohtori Jouko...
MuutTahdon elää tämän päivän rohkeasti. Tahdon löytää jalanjäljet Mestarin. Tahdon olla uskollinen loppuun asti, kunnes Herran näemme kasvoista kasvoihin.
MuutKun kirja käsittelee Pohjois-Koreaa
– yhtä maailman suljetuimmista maista
– lukijan mielenkiinto
herää oitis. Odotuksena on
saada kiinnostavaa silminnäkijätietoa
maasta, jonne
itsellä ei...
MuutTeuvo Toivanen
viettää mielellään aikaa
perheen mökkimaisemissa Ruoveden
rannalla. Sinne hän
ajelee usein kotoa Tampereelta vaimonsa
Pirjon kanssa. Siirtyminen
vapaaherraksi suuren kansa...
MuutFilosofi
Paul Copanin lyhyehkö kirja
Vanhan testamentin ongelmakohdista
oli aikakin julkaista
suomen kielellä. Kirjalle on
aina ajankohtainen tarve. Monet
Vanhan testamentin kertomukset...
MuutAmerikkalainen kirjailija ja
radiotoimittaja Eric Metaxas on
kirjoittanut moniulotteisen ja
ECPAn vuoden 2010 parhaaksi
kirjaksi valitun teoksen Dietrich Bonhoefferista, joka
menetti henk...
MuutOlympialaisiin tähtäävä urheilija sitoutuu harjoittelemaan päivittäin. Myös hengelliseen kasvuun tarvitaan visio tulevaisuudesta ja paljon pieniä askelia.
MuutYhdysvaltojen presidenttinä toimineen Harry Trumanin merkittävät toimet Israelin valtion perustamiseksi todistavat Raamatun ilmoituksen ja toteutuneen historian välisen yhteyden kansakuntien johtajien...
MuutKirja
käsittelee kahta teemaa, jotka
nivoutuvat toisiinsa: tyttöjen ympärileikkausta
etiopialaisessa kyläyhteisössä
ja länsimaisessa kulttuurissa
elävän maahanmuuttajaäidin
sielunmaisema...
MuutLeevi
Kakko syntyi 4. heinäkuuta 1937
Karjalan Kannaksella, Kanneljärven
pitäjässä viisilapsisen perheen
toiseksi vanhimpana. Leevin
isä Toivo ja äiti Hilma olivat
tulleet uskoon jo nuor...
MuutYstäväni,
uskonveljeni ja vankilatyötoverini Antti Armas Sainio syntyi
laitilalaiseen maanviljelijäperheeseen 8.7.1927
kohtalaisen hyviin
oloihin. Vanhemmat kasvattivat Anttia
parhaansa m...
MuutTangokuningattareksi vuonna 2000 kruunattu Mira Kunnasluoto näytti värinsä jo viime levyllään vaihdettuaan tangon gospeliin. Uusi hengellinen äänite herättelee ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen.
MuutOn tavallista, että toisilta kuullut tarinat,
tulkinnat ja näkemykset tunnetuista
kristillisistä vaikuttajista
siirtyvät helposti
ihmisiltä toisille. Ja kun
niitä aletaan toistaa, ne muut...
MuutAjoimme huonoa ja
mutkaista tietä pitkin
kahden tunnin
ajan kohti
saamaamme osoitetta.
Olo oli jännittynyt kuin
konsanaan Kolumbuksella hänen
lähestyessään uutta manteretta. Meilläkin...
MuutJapanissa pitkän uran tehneen lähetystyöntekijän elämässä on tapahtunut niin paljon Jumalan ihmeitä, että kokenut kirjailijakin epäili välillä niiden todenperäisyyttä.
MuutLähi-idän kuuden
päivän sodasta tulee kesäkuun alussa
kuluneeksi 50 vuotta. Monet kristityt
kertaavat näinä päivinä mielessään vuoden
1967 jälkeistä aikaa myös Raamatun valossa.
MuutMiten uskovat ihmiset suhtautuivat asepalvelukseen
sota-aikana?
Sastamalalaisen kirjailijan
Jukka Mäkisen huhtikuussa
2017 ilmestynyt tietokirja
Itäraja liekeissä kertoo havainnollisia
t...
MuutHelsingin yliopiston
kulttuurihistorian ja
sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth on
julkaissut ahkerasti
kauno- ja tietokirjallisia teoksia.
Niillä hän on hankkinut
itselleen vankan lukija...
MuutRaamattu ei päästä meitä helpolla luonnon ja eläinten hyvinvoinnin kanssa, sillä ihmiselle on annettu pyhä tehtävä huolehtia luomakunnasta Jumalan puolesta.
MuutEnsi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta
siitä, kun Yhdistyneiden Kansakuntien
suostumuksella perustettu
Israelin valtio tiesi tulleensa alueelle,
missä sen olemassaolo vihamielisesti
torju...
MuutReformaation 500-vuotisjuhlavuosi on nostanut Lutheria monipuolisesti esiin, ja syystä. Yhtä aikaa luterilaisen reformaation kanssa tapahtui kuitenkin muitakin uskonnollisia liikehdintöjä.
MuutYksi syy aikamme
vapaakristillisyyden heikkoon vaikutukseen lienee se, että kristillinen usko
näkyy harvoin ulospäin. Tiukat nutturat ja muut herätyskristityn tunnusmerkit
ovat onneksi j...
MuutEnsin pitäisi määritellä, mitä menestyminen tarkoittaa
ja mitä se ei tarkoita. Yleisesti ottaen menestymisellä tarkoitetaan uralla
etenemistä, suuremman suosion saamista, taloudellisen a...
MuutToisen Pietarin kirjeen kirjoittaja
maalaa dramaattisen kuvan siitä, kuinka luomakunta tuhoutuu Jeesuksen paluun
yhteydessä (2. Piet. 3:7, 10–11). Paavali sen sijaan puhuu luomakunnan va...
MuutÄidinkielen
merkitys kirkastui Suomen Wycliffen toiminnanjohtaja Hannu Sorsamolle
raamatunkäännöstyössä Kamerunissa (seurakuntalainen. fi, 22.5.).
MuutStartup on
liike-elämästä tuttu käsite,
jolla viitataan nuoriin ja
kasvuhakuisiin yrityksiin. Janne Eerola ja
Mitja Piipponen lainasivat
termin kristilliseen asiayhteyteen:
startup-seura...
MuutTavallinen kansa sai uskonpuhdistuksessa Raamatun. Nykypäivän ihmisille, joilla Raamattuja on moninkertaisesti, Teemu Kakkuri sanoo: Lukekaa niitä.
MuutTeologian maisteri
ja seksuaalietiikan opettaja Ari Puonti, onko tavanomaista, että solmittaessa heteroseksuaalinen avioliitto myös mahdolliset homoeroottiset tuntemukset aktivoituvat? ...
MuutEspanjalainen pyhiinvaellusreitti Camino
Francés on tullut
yhä suositummaksi. Parhaillaankin
tuhannet ihmiset kulkevat
sitä pitkin kohti Santiago
de Compostelan kaupunkia.
MuutRistin
Voitto kertoi hiljattain (43/2016)
Carl-Erik Sahlbergista,
ruotsalaispapista, joka
palasi lähetystyöstä Ruotsiin
vuonna 1989. Tukholman ydinkeskustassa
toimineeseen Santa
Claran...
MuutKristillinen
urheiluseura KRIK
Suomi on hankkeen puuhamiehiin
kuuluvalle liikuntabiologianopiskelija Mikko
Jokiselle toiveiden täyttymys
(Sana 18/17).
MuutVuonna
1990 ensimmäistä kertaa
julkaistu Auttajan varjo on
kestänyt hyvin aikaa. Teosta saa
taas kirjakaupoista, sillä hiljattain
siitä tuli markkinoille pokkariversio.
MuutJoistakin Jeesuksen elämän tapahtumista on mahdotonta tehdä lastenleirin saunatakkinäytelmää, jossa jokaisen neljän evankeliumin tapahtumakuvaus pääsisi oikeuksiinsa.
MuutPääsiäisviikolla julkaistu
Terho Miettisen ja
Raija Pellin kirja Harhaanjohtajat
– vahvassa uskossa (Docendo) on herättänyt runsaasti
huomiota eri medioissa, kristillisissä piireissä
ja v...
MuutReformaation merkkivuosi näkyy
monin eri tavoin mediassa. Toimittajat
tekevät aihetta käsitteleviä
juttuja ja kustantajilta vyöryy
markkinoille jatkuvasti uusia
reformaatiokirjoja.
...
MuutHelluntailiikkeellä on kaksi maailmanlaajuista
organisaatio Maailman
Helluntaiyhteisö (Pentecostal
World Fellowship,
PWF) ja World Assemblies of
God Fellowship -verkosto (WAGF).
Molempien järjes...
MuutVeli “Velu” Jooseppi Koskela syntyi
2.4.1927 Temmeksellä seitsemänlapsisen
perheen toiseksi nuorimpana
poikana. Äiti menehtyi
Velun ollessa kolmevuotias, ja
veljistäkin kolme kuoli alaikä...
MuutKoulutyöntekijän arki täyttyy ajokilometreistä, kohtaamisista ja yllättävistäkin tilanteista. Parasta on lasten aitous ja seurakuntalaisten rukoustuki.
MuutUskonnollisen toiminnan epäterveitä piirteitä ja hengellistä väkivaltaa käsitteleviä kirjoja on julkaistu Suomessa viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Vaikka kirjat ovat olleet lähtökohdiltaan erityyppi...
MuutViime viikon Ristin Voiton (RV 16) kuntavaalituloksia käsitelleeseen uutiseen on tullut seuraavia tarkennuksia ja oikaisuja. Reijo Ruotsalainen nousi äänten tarkistuslaskennassa varasijalta Kokkolan k...
MuutVaiheikasta ja jännittävää elämää viettänyt rakennusmestari aikoo jatkaa työtään Jumalan sanan eteenpäin viemiseksi, ”kunnes Jeesus palaa takaisin”.
MuutHany ja Hanna-Maarit Soliman lähtivät viime syksynä mukaan käännösprojektiin, jonka tuloksena syntyi kaksi uutta Kastekoulu-kirjaa arabiaksi ja persiaksi.
MuutProfessori Tapio Puolimatkan uusin teos tarttuu kysymykseen perheinstituution atomisoitumisesta. Perhekäsityksen atomisoituminen tarkoittaa sitä, että yhteiskunta kyseenalaistaa yleispätevät perherake...
UutisetOmaishoitajuuden kokeneet Aino ja Juhani Happonen nousivat varjoisilta poluilta uusiin, valoisiin maisemiin. Kokemus antoi pääomaa, josta riittää nyt jaettavaa myös toisille.
MuutTilastoja omaishoitajista• Suomessa pääasiallisia omaishoitajia 350 000 • työssäkäyviä omaishoitajia 500 000–700 000 • arviolta noin 60 000 omaista hoitaa täysin laitoskuntoista läheistään koton...
MuutErään lehden sivulla oli vanha kuva huivipäisestä mummusta ja pienestä parivuotiaasta tytöstä. Sen myötä mieleeni tulvahti elämäni ensimmäinen muistikuva – niin kirkas ja levollinen. Kirkas siksi, ett...
MuutKevättalvella ilmestyi samoihin aikoihin kaksi uudemman suomalaisen ylistysmusiikin päivittävää albumia. Ylistysmusiikin ekosysteemihän on sellainen, että tietyt kanta-artistit Suomessa ja ulkomailla...
MuutRistin Voiton Pikavisiitti-palstalla vastaajia pyydetään luonnehtimaan, mitä Jeesus heille merkitsee. Pääsiäisen kunniaksi kokosimme valikoiman vastauksista.
Muut”Seurakunnat tarvitsevat valmiuksia opetustoimintaansa muslimien parissa. Ilman säännöllistä opetusta sosiaalinen auttaminen, niin tarpeellista kuin se onkin, ei kanna toivottua hedelmää.”
MuutRaamatun sankarigalleriassa on yksi verrattain vähälle huomiolle jäänyt persoona: kukko, joka asusteli jossakin siinä ylimmäisen papin esipihan tuntumassa.
MuutKristinusko ja islam on jo toinen pastori Martti Ahvenaisen islamia käsittelevä teos. Vuonna 2014 häneltä ilmestyi kirja nimeltä Islam Raamatun valossa.
MuutIhan ensimmäisenä on paljastettava, että kirjoittaja ei itsekään tarkalleen tiedä vastausta otsikon kysymykseen, mutta tarkastelee sitä kristillisestä näkökulmasta ja soveltaa sitä läntiseen elämyskok...
MuutKyösti Rahkonen syntyi Varkaudessa 10.4.1947 kuusilapsiseen perheeseen. Hän tuli uskoon 10-vuotiaana. Aktiivinen mies oli nuoresta pitäen mukana helluntaiseurakunnan pyhäkoulu-, ympäristö- ja kuorotyö...
Muut”Onko totta, että pahistytöillä on hauskempaa? Tutkimusten mukaan ei.” Näin alkaa kanadalaisen avioliittoluennoitsijan ja bloggaajan Sheila Wray Gregoiren teoksen takakansiteksti.
MuutSaara Rikalaisen ensiteos herättää mielenkiinnon ulkoasunsa takia. Kirjan kansikuva nukkuvasta Rusakko Ruusta viestii kirjan aihepiiriä, iltasatuja lapsille. Teos on omistettu kirjailijan isälle ja äi...
MuutJyväskyläläisduon levyn tuotanto edustaa 2000-luvun popgospelestetiikkaa, jossa kontrolli ja siisteys on laatua. Nykyäänhän äänitystä ei ”käydä tekemässä”, vaan se ”aloitetaan”. Äänitteen takana oleva...
MuutTilastot kertovat karua kieltään lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Seurakunnissa sukupolvien välisten ihmissuhteiden luominen on avainasemassa.
MuutTehdäkseen lähetystyötä ei tarvitse välttämättä lähteä kauaksi. Varainhankintaa voi tukea Fidan myymälöissä lahjoittajana, ostajana tai talkoolaisena.
MuutTaiteilija ja lähetystyöntekijä Outi Rossin Suomen värit on kuva- ja runoteos, johon on koottu Rossin ja graafikko Susanna Sinivirran ottamia kuvia suomalaisesta luonnosta ryyditettynä Rossin ja muuta...
Muut”Jokaisessa sukupolvessa tarvitaan niitä, jotka uskaltavat lukea tekstiä uudelleen ja ovat valmiina joko rakentamaan aikaisempien tulkintojen päälle tai tarvittaessa kyseenalaistamaan ne.”
MuutIlahdun aina, kun markkinoille tulee uusi kävelyaiheinen kirja. Viime vuosina olen saanut ilahtua useasti, sillä meneillään on ollut jonkinlainen vaelluskertomusten buumi. Liisa Seppäseltä olin jo aie...
MuutLea Halkola, o.s. Pouttu, syntyi 22.3.1947 Eeva ja Matti Poutun perheen toisena tyttärenä, isosisko Ritvan (Marttinen) suureksi iloksi. Näin jatkui kuuluisan nuijasoturin Pentti Poutun suku jo kymmene...
MuutEläkkeelle jäävä, häpeätutkimuksistaan tunnettu professori Paavo Kettunen toi jäähyväisluennolleen muistitikun ja tyhjän tuhkauurnan (Kotimaa 8/17).
MuutAsko Kariluoto vietti elämänsä ensimmäiset 15 vuotta Voikkaalla. Kotoa hän ei saanut hengellistä taustavaikutusta. Jumalan johdattamana Asko kuitenkin ohjautui hengellisten asioitten pariin ja tuli us...
MuutTänä vuonna isäni Hannes Savolainen viettää kolminkertaisia juhlia. Syksyllä, Aleksis Kiven päivänä, hänellä tulee täyteen 90 vuotta, ja hieman sen jälkeen täyttää Suomemme sata vuotta.
MuutMaria Tahvanainen elää elämänsä ruuhkavuosia. Sofian, Olivian ja Onnin äiti tietää, millaista on tasapainoilla kodin, perheen ja opintojen välillä.
MuutEnsimmäisessä Korinttilaiskirjeessä Paavali toteaa, että Jumalan valtakunta ”ei ole puheissa vaan voimassa” (4:19–20). Miten apostolin toteamus tulisi ymmärtää: eikö kristinusko ole Sanan uskonto, ja...
MuutKainuulaisen Elsan ukki veisaa körttivirsiä ja äiti käy kirkossa vain ulkomailla, koska silloin se on kulttuuria. Elsa haluaa jotain muuta ja enemmän. Niinpä hän lähtee ystävän mukana karismaattisiin...
MuutAikamedia on tarttunut uskonpuhdistuksen merkkivuoden teemaan Leevi Launosen ja Elina Raution toimittamalla Yksin uskosta, yksin armosta -kokoelmateoksella, joka tarkastelee uskonpuhdistuksen merkitys...
MuutSaarnattu Jumalan Sana tuli minua kohti, kovalla voimalla. Tiesin heti, että se oli minulle: ”Mutta se on minulla sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet lan...
MuutUskovia kutsuttiin alussa opetuslapsiksi, joita tekemään heidät oli myös lähetetty. Mitä ajattomia opetuslapseuttamisen periaatteita voidaan oppia Timoteuksen elämästä?
MuutVainottuja kristittyjä palvelevan Open Doors -järjestön tuoreen raportin mukaan uskontoon kietoutunut nationalismi on keskeinen poliittinen syy kristittyjen vainoihin maailmassa.
MuutYhdysvaltain uuden presidentin linja aborttiin, Israeliin ja uskonnonvapauteen vetoaa moniin kristittyihin. Vastustajat pitävät muslimienemmistöisiin maihin kohdistuvaa maahanmuuttokieltoa rasistisena...
MuutHelsinkiläisen Ressun lukion uskonnon ja psykologian lehtori Johanna Jämsä on huomannut, että lukiolaisten pohjatiedot uskonnosta ovat heikentyneet (Kotimaa 5/17).
MuutTurun Mikaelinseurakunnassa vierailevan ei välttämättä kannata odottaa messulta hiljaista hartautta eikä seurakunnan työntekijöiltä hillittyä käytöstä. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoo, miksi.
MuutTeologian tohtori Minna Heimola käsittelee uudessa ja suomalaisittain harvinaisessa kirjassaan, miten Raamattua on käytetty historiassa rasismin ja sorron oikeuttamiseen sekä toisaalta ihmisoikeuksien...
MuutToissa viikonloppuna Helsingissä Docpoint-festivaaleilla esitettiin Claude Lanzmannin vuonna 1985 valmistunut suurteos Shoah. Nimi tarkoittaa hepreaksi katastrofia ja viittaa holokaustiin. ...
MuutEmeritussaarnaaja Toivo Vauhkonen, 80, istuu olohuoneen sohvalla kauniissa kodissaan Jyväskylän Kortepohjassa. Hän hakee läppärinsä ja avaa sen näytölle vanhoista paperikuvista skannattuja valokuvia...
MuutAvainmedian hallinnoiman Al Hayat -kanavan katsojapalautteista välittyy uteliaisuus, kiitollisuus ja innostus evankeliumin elämää muuttavasta voimasta. Ristin Voitto kokosi joukon eri puolilta maailma...
MuutJohanneksen evankeliumi on Raamatun neljästä evankeliumista ainoa, joka väittää suoraan olevansa silminnäkijän kirjoittama. Mutta kuka sen kirjoitti?
MuutSoluilloissamme on tapana rukoilla kristittyjen yhteyden, eri seurakuntien ja herätysliikkeiden puolesta. Yhteen aikaan oli erityinen tarve rukoilla vanhoillislestadiolaisten puolesta.
MuutHyvälle ystävälle voi soittaa milloin vain. Olipa iloa tai surua tai kaipasipa kuuntelijaa tai neuvoa, ystävä rohkaisee ja lohduttaa, toppuuttelee tai työntää eteenpäin. Luja ystävyys kestää vuosikymm...
MuutJos pitäisi mainita teos, joka on Raamatun ohella opettanut minulle eniten Jumalasta, se olisi varmaankin C. S. Lewisin lastenromaani Velho ja leijona.
MuutUskonpuhdistajat korostivat Jumalan ehdotonta valtaa valita, kenelle hän osoittaa pelastavan armonsa. Ajatus ennaltamäärämisestä voi kuitenkin tehdä Jumalan rakkauden ymmärtämisen vaikeaksi.
MuutVapaaehtoistyö on lahjan antamista. Se tuo auttajille hyvän mielen ja avartaa maailmankuvaa. Onko lähelläsi ihmisiä, joiden kanssa voisit kulkea pienen matkan
MuutSuomalaisen gospelmusiikin synty ja kehityskaari voidaan yhdistää legendaariseen Pro Fide -yhtyeeseen. Vuonna 1966 aloittaneen bändin rautalankamusiikki yhdistettynä Jeesus-sanomaan herätti aikoinaan...
MuutSuomessa 1960-luvulta alkaen voimakkaasti vaikuttanut viidesläisyys on monitahoinen, ei-keskusjohtoinen luterilainen herätysliike. Se näyttäytyy eri järjestöjen, kuten Suomen Raamattuopiston, evankeli...
MuutUudessa testamentissa kerrotaan, kuinka Jeesus ja Lasarus haudattiin kalliohautoihin. Eikö vainajia tuohon aikaan haudattu maahan ollenkaan? Entä mitä Raamatun perusteella pitäisi ajatella polttohauta...
Muut”Kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” (Room. 8:28). Tämä raamatunlause tuli hyvin todeksi Leo ”Leka” Kunnakselle jo pienenä poikana, kun hänen kotinsa taloyhtiön perunakellariin o...
MuutIhmisten aitous käynnistää lauluntekijässä prosessin, jossa syntyy biisejä. Niiden ydinajatus on, että meitä kannetaan kaikkien vaiheiden läpi, jos vain annamme luvan.
MuutKirkon yhteisvastuukeräyksen tuotto on laskenut kolmena vuonna peräkkäin. Kotimaalehden joulukuussa haastatteleman keräysjohtaja Tapio Pajusen mukaan keskeisenä syynä on käteisen rahan käytön vähentym...
MuutIhmiskäsityksellä tarkoitetaan ihmistä koskevien tietojen, uskomusten ja arvostusten muodostamaa kokonaisuutta. Ihmiskäsitys on ollut eurooppalaisessa kulttuurissa pohdinnan kohteena jo Antiikin Kreik...
MuutKriittisimmin helluntailaisuuteen suhtautuvat kirkon lestadiolaiset työntekijät. Helluntaiherätyksen työntekijöistä vain puolet kuvailevat kirkkoa sanalla "kristillinen”.
MuutHiljaisia huokauksia, tuskaista taistelua, arkisia vastauksia ja kiireen tai jaksamisen kanssa kamppailua – mutta ennen muuta yhteyttä Jumalaan. Kaikkea tätä on rukous, sanovat Elina, Toni, Teuvo, Iid...
MuutKirjailija, toimittaja Jukka Mäkinen on tapansa mukaan tarttunut aiheeseen, joka haasteellisuudessaan ei ole kirjallisuuden lajeista suinkaan helpoimpia. Kyse on elämäkerrallisesta teoksesta – vieläpä...
MuutYstäväni Martti kuuluu niihin maan hiljaisiin, jotka eivät pidä paljon ääntä itsestään. Hän puhuu mieluummin teoillaan eikä odota toisten huomiota tekemisilleen. Martti on vaatimaton ja hiljainen puur...
MuutPakolaisuudesta kotiin -teos valottaa monipuolisesti pakolaisuutta ilmiönä. Se kuvaa myös kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden reittiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Kirjaan tutustuminen on oiva m...
MuutUskon askelissa -teoksen ovat yhteistyössä julkaisseet Tampereen Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ja Aikamedia. Ulkoasu on silmää miellyttävä, mutta kirja on yllättävän ohut siihen nähden, että Sirpa Tör...
MuutJoulun seimiasetelmissa eläimillä on
keskeinen rooli. Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa vapautumista
turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22), ja Vanhan testamentin eskatologisissa
kuvauksissa...
MuutExodus-kvartetilta on totuttu kuulemaan hyvää stemmalaulua, eikä tämä uusi maxisingle tuota kuulijalle pettymystä. Vuosien yhteistyö kuuluu myös sovituksissa ja bändin soitossa. Exodus-kvartetin muodo...
MuutVaajakoskella Suvannon päiväkeskuksen ovet avautuvat jouluaattona sellaisille, jotka kaipaavat joulun tunnelmaa mutta eivät kykene sitä itselleen järjestämään.
MuutMurehtiminen tekee elämästä raskasta. Sitä voisi kuvailla myös levottomuudeksi, ahdistukseksi tai epämääräiseksi peloksi, johon ei ole mitään tiettyä syytä. Murehtija elää kuluttavaa elämää. Hän...
MuutTampereen helluntaiseurakunnasta alkanut ihmiskaupan vastainen Cotton-toiminta on pyörinyt vasta vajaan vuoden, mutta paljon on jo saatu aikaan. Alkuvaiheen painopisteenä on ollut tiedonhaku ja verkos...
MuutLauluja-evankelista Nina Åström vastasi syksyllä julkaistussa elämäkertakirjassaan kuulijoidensa esittämiin kysymyksiin. Kysymyksiä tehneiden kesken arvottiin lahjapaketti, joka sisältää Aikamedian ju...
MuutSinikka Sandberg, Porin-mummu, asustelee omakotitalossaan ja toivottaa jälkikasvunsa iloisena tervetulleeksi, olivatpa tulijat läheltä tai kaukaa. Mummussa asuu ilo ja rauha yhtä aikaa ja viisaus, jok...
MuutMenestysteologinen julistus sivuuttaa usein tärkeän puolen Paavalin teksteistä. Ristin teologiaan kuuluu olennaisena osana myös kärsimys ja heikkous.
MuutNäytelmä- ja elokuvakäsikirjoittaja Seppo Lahtea kiinnosti se, mitä 35 vuotta sitten kuollut Niilo Yli-Vainio koki ja ajatteli kaiken herätyshulinan keskellä.
MuutHelluntailiikkeessä käydään jälleen vilkasta keskustelua hengellisen musiikin tyylistä ja tehtävästä. Myös seinäjokelaiset työtoverit pysähtyivät pohtimaan aihetta.
MuutSeurakunnan soittokunnassa oli periaatteena aloittaa yhteissoitto aina ”täydestä hiljaisuudesta”. Toisaalta edes nukkumiseen ei tarvita täyttä hiljaisuutta: jonkin määritelmän mukaan häiriötön yöuni o...
MuutVastaanottokeskuksen arkeen kuuluu myös Suomen kulttuurista kertominen ja Maahanmuuttoviraston luennot elämän eri aloilta, kuten Suomen yhteiskunnasta ja vähän historiastakin.
MuutVaasan seurakuntayhtymän perheneuvojana pitkään toiminut sosiaalipsykologi, psykoterapeutti Saara Kinnunen jäi virastaan eläkkeelle viime keväänä. Perustyönsä ohella ja siihen liittyen hän on te...
MuutIslamilainen maailma kuohuu. Yhteiskunnallisten mullistusten keskellä moni muslimi etsii toivoa ja totuutta. Yhä useampi on löytänyt sen Jeesuksessa. On sadonkorjuun aika.
MuutLaulaja Reijo Blommendahl on tarttunut toivottuun haasteeseen ja levyttänyt Aimo Huttusen tekemiä laulua. Pastorina ja lauluntekijänä tunnettu Huttunen (1916–2003) on säveltänyt ja osin myös runoillut...
MuutAnna minulle tänä päivänä minun jokapäiväinen ideani, rukoilee tunnettu kirjanmerkkien tekijä, joka on tuttu mies myös kirkkokuntien vaikuttajille.
MuutKävelyhetki syksyisellä hautausmaalla. Tuonpuoleisen tuntu hiljentää ja rauhoittaa. Kuoleman läheisyydessä elämän rakennuspalikat pyrkivät hakeutumaan oikeaan järjestykseensä. Asioiden mittasuhteet te...
MuutMonimuotoisuus ja hajanaisuus leimasivat 1500-luvun kastajaliikettä. Monet liikkeen johtajista olivat vastapuolenkin arvostamia, mutta historiankirjoihin pääsivät pitkään vain ääriesimerkit.
MuutJohanna Lindh teki väitöstutkimuksen poikkikristillisyydestä, jolla hän tarkoittaa muun muassa useiden yhteisöjen tilaisuuksissa käymistä ja jatkuvaa, hengelliseen toimintaan liittyvää yhteydenpitoa m...
MuutRaamattu herää uudella ta-valla eloon ja alkaa vaikuttaa, kun ymmärtää lukemansa ja vaikeatkin kohdat avautuvat. Uusia oivalluksia voi tehdä sellainenkin, joka tuntee Sanan läpikotaisin.
MuutPorvoolainen Olavi Hakola on tehnyt mittavan työuran sähköjärjestelmiä ja -tarvikkeita valmistavan Enston myyntipäällikkönä mutta myös helluntaiseurakunnan monitoimimiehenä ja Jumalan valtakunnan laaj...
MuutKun vankeinhoidon ylijohtaja K. J. Lång kutsui Kyösti Erkinkorven vuonna 1982 neuvottelemaan kanssaan vankien parissa tehtävästä hengellisestä työstä, ei kumpikaan voinut arvata, kuinka jännittävä ja...
MuutMission Aviation Fellowship eli MAF perustettiin vuonna 1945. Suomessa vieraillut järjestön pitkäaikainen toiminnanjohtaja ja grand old man, 94-vuotias Stuart King muistelee avustuslentotoiminnan väri...
MuutHelluntaiseurakuntien Musiikki ry järjestää syksyisen yhteislauluristeilyn jo kahdeksannen kerran. Kaikki saa Herralle laulaa -risteily tehdään Turusta Tukholmaan Vikingin Grace -laivalla 29.–30. loka...
Muut”Kun pelastuu lapsena, koko elämä pelastuu”, toteaa Kids’ Action Nightien ”äiti” Piksu Hämäläinen. Sama motiivi kantaa myös muita lapsityön konkareita.
MuutEmma Marin elää ja vaikuttaa Rovaniemellä. Hänet tunnetaan laajasti lähinnä lasten parissa tekemästään työstä. Lahjakas ja monipuolinen nainen on jo vuosien ajan kirjoitellut kolumneja Luoteis-Lappi-n...
MuutSari Savela on media-alan ammattilainen ja kauppatieteen maisteri, joka toimii tällä hetkellä Seurakuntalainen.fi-sivuston päätoimittajana. Keväällä 2012 yrittäjä ja perheenäiti uupui. Toipumisen matk...
MuutJumala tuli vapauttamaan ihmisen, mutta joillekin uskosta on tullut silti vain uusi henkinen orjuusjärjestelmä. Todellinen vapaus edellyttää sen ymmärtämistä, millainen Raamatun Jumala oikeasti on.
MuutHaluaisin, että alakouluikäiset lapsemme saisivat tuntumaa karismaattiseen hengellisyyteen, ja olen miettinyt, että olisiko hyvä rukoilla kielillä heidän kuultensa, kun luonteva tilanne tulee. Tähän a...
MuutLuomiskertomuksen mukaan työn tekemisellä on itseisarvo. Kaupan kassa ja bussikuski voivat toteuttaa Jumalan tarkoitusta yhtä lailla kuin pastori tai rofessori.
MuutSana-albumi kokoaa Iso Kirja -opiston vuodesta 1997 asti tuottamien musiikkiryhmien, bändien ja kuorojen parhaimmiston. Opistoon on aina tullut taitavia muusikoita, ja kuten levy osoittaa, ei musiikin...
MuutOn aina mukava kuulla uusia lauluja, ja tällä kertaa niitä on koko levyllinen. Monen artistin säestäjänä ja monipuolisena muusikkona tunnettu Risto Huvila on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut laul...
MuutHelluntailiikkeen arvostettu vaikuttaja ottaa merkkipäivähaastattelussa kantaa kirjallisuuteen, jumalanpalvelusmusiikkiin ja teologiseen koulutukseen.
PuheenaiheMaija Hurri kirjoitti 1990-luvulla useita ajankohtaisia teoksia, jotka kuluivat ihmisten käsissä. Vaikka yhteiskuntavaikuttaminen vie nyt ajan, kirjoille hän ei sano “ei koskaan”.
MuutLähetyssaarnaaja Jaakko Heinonen lähti kulkemaan taivastietä 8-vuotiaana. Pienen pojan leikit vaihtuivat saarnaamiseen ja kokouksien pitämiseen aluksi omassa kodissa, jossa Jaakon yleisönä toimivat om...
MuutTiesitkö, että papyrusrullien maksimipituus oli yksi syy sille, että evankelista Luukas kirjoitti Jeesuksesta ja varhaisista seurakunnista kahdessa eri teoksessa?
MuutOpetusneuvos Jouko Ruohomäen uusin kirja käsittelee elämän sykettä ilmentävää jumalanpalvelusta, jossa kunnia kuuluu vain Jumalalle. Teoksen johtoajatuksena on Jumalan antama malli jumalanpalveluksest...
MuutMonitoimimies” oli Reijo Vaurulan titteli hänestä tehdyssä Ristin Voiton 50-vuotisjutussa. Se onkin kuvaava nimitys: Retsin elämään ovat kuuluneet monet toimet, kuten opettaminen, musiikki, lehti- ja...
MuutKristillisen elämän perusteita käsittelevä Kastekoulu on luonteva jatko Martti Ahvenaisen aiemmalle islam-kirjalle ja koskettaa osin samoja teemoja kuin edellinen julkaisu Uusi ihminen Kristuksessa. N...
MuutLappeenrannan Betania-seurakunta eli 1950-luvun lopulla herätyksen aikaa. Olimme ehtineet tutustua Eino Variksen juurevaan sananopetukseen parikymppisen Lauri Kuitusen ottaessa päävastuun hänen jälkee...
MuutMuusikko-toimittaja Petri Vähäsarja sai indiepoppiireissä hienoista suosiota pari vuotta sitten ilmestyneellä Vähäsarja-albumillaan. Kesäkuussa ilmestyi Vähäsarjan kipparoiman Suomen Zorro -yhtyeen de...
MuutSopivasti Rion olympialaisten aikaan ja tunnettuna ruumiin kulttuurin, tinkimättömän harjoittelun ja monipuolisen liikunnan ystävänä rupesin pohtimaan voittamisen dilemmaa kristillisestä näkökulmasta...
MuutRomupappina tunnetun Jaakko Romun Evankeliumi Johanneksen mukaan on taipuisa ja kevyt pokkari, joka on helppo ottaa mukaan vaikka matkalukemiseksi. Nimi saattaa herättää kysymyksen, onko kyseessä Joha...
MuutKaarinan keskustassa Hovirinnantie 5:ssä sijaitsee pieni mutta lämminhenkinen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Kaarinan Kotikirkko. Seurakunnan toiminta alkoi 2000-luvun alkupuolella Turun Helluntai...
MuutViaDia-yhdistyksen hankeohjaaja Jari Sulkunen oli mukana järjestämässä Ex-Criminal Day -tapahtumaa. Hän itse tuli aikoinaan uskoon vankimielisairaalassa (aamulehti.fi 31.7.).
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä vain
muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle.
Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
MuutJouko Ruohomäki on kutsumukseltaan
ja koulutukseltaan
opettaja. Siksi hän
viihtyy opetuskirjallisuuden
parissa. Toimiessaan seurakunnan
paimenen tehtävissä
Suomessa, lähetyssaarnaajana...
MuutMiriam Vertaistukiryhmä Samalla viivalla ry 2015 Suomalaisen kristillisen heavymetallin
yhtyekatalogin ykköspaikkaa
pitävä Miriam on tehnyt
musiikkia kymmenisen vuotta.
On rohkaisevaa...
MuutLasten kauneimmat
hengelliset laulut Magnummusic 2016 Levyä kuunnellessa tulee mieleen
kysymys, onko Suomeen
syntynyt uusi musiikkigenre: aikuisille
tehty lastenmusiikki.
Lapsille t...
MuutKoko Makedonian
Evankelinen kirkko on
käytännössä syntynyt
vuoden 1987 jälkeen. Skopjen keskustan
tuntumassa Franklin
Rooseveltin kadulla
on vilskettä ja
ääntä jo varhain aamulla.
Ihmiset r...
MuutMatti Korhonen muistuttaa
pääkirjoituksessaan kristittyjen
tehtävästä kriisien keskellä
(Uusi Tie 29/16). Ovatko sitten viime aikojen
uutiset merkkejä siitä, että elämme
lopun aikoja ja...
MuutPyhän Hengen johtama
seurakunta on Jeesus-keskeinen
uskovien
yhteisö. Aika ajoin helluntailaisten
ja muiden
karismaatikkojen
on hyvä
muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toimint...
MuutKesäkuinen muuttomme Várpalotan kaupunkiin Unkariin oli järjestyksessään kahdeskymmenesneljäs. Samalla se oli perheemme kolmas muutto ulkomaille. Voisi siis täydellä syyllä sanoa, että olemme rutinoit...
MuutKUN saa käsiinsä Päivi ja Niilo Räsäsen tuoreen Avioliitto-kirjan, hätkähtää teoksen ulkomittoja: vain 14 x 17 senttimetriä, eikä paksuuttakaan ole kuin vajaa sentti.
MuutKatu-, teetupa- ja vankilatyö sekä muu suoraviivainen ihmisten evankeliointi on olennainen osa herätyskristittyjen identiteettiä. Yleensä evankeliumi ja Jumalan apu myös kiinnostavat niitä, joilla on...
MuutEfesolaiskirjeessä ja 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali näyttää puhuvan apostolin tehtävästä samantapaisena seurakunnallisena toimena ja kutsumuksena kuin evankelistan ja opettajan toimesta (Ef. 4:11;...
MuutTurun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala pohtii Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa sitä, miten kristinusko ja islam ovat samaa juurta mutta kuitenkin erilaisia. (maaseuduntulevaisuus.fi 10.7.201...
MuutEdellisessä numerossa (RV 28–
29) kerrottiin Tiibetissä viime
ja tämän vuoden aikana tapahtuneesta
mittavasta herätyksestä. Toisin kuin jutussa
annettiin ymmärtää, raportoidut yli
200 000 kääntyn...
MuutKristitty aivotutkija Caroline Leaf kuvaa riippuvuutta aivojen luontaiseksitoiminnaksi. Jos ihminen ei ole riippuvainen Jumalasta, hänon riippuvainen jostain muusta.
MuutMaisema on vuosien saatossa muovautunut takkuisesta hakkuuaukeasta viihtyisäksi pihapiiriksi. Rantavesien kivijärkäleet on vieritelty kosteikkojen täytteeksi. Paljain käsin.
MuutStanislav Sirel on itäisessä Virossa toimiva sananjulistaja, avustustyöntekijä ja kristillisten kirjojen kustantaja. Neuvostoliiton aikana uskoon tullut Sirel on toiminut yhteistyössä useiden maamm...
MuutKysymys saattaa kuulosta naiivilta, mutta tarkemmin ajateltuna se on monille kristityille ongelma. Suhde maailmaan ja sen tarjoamiin iloihin on kaksijakoinen. Kristitty kokee olevansa kahden maan kans...
Miten onJuhannuskonferenssissa on lapsille omia tilaisuuksia, mutta lasten energiamäärän huomioiden se ei riitä. Lapset tarvitsevat toimintaa ja tekemistä, jotta he viihtyvät. Vuosien mittaan onkin todettu, e...
MuutElina Vuola (toim.): Uskonto ja kehitys. Näkökulmia suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja -tutkimukseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. Sid. 230 sivua.
MuutAutomatka Turusta Keuruulle kestää muutaman tunnin. Lihasvoimin 280 kilometrin matka vie useita päiviä ja vaatii useiden ihmisten vieraanvaraisuutta
MuutMiksi Jumalalle piti rakentaa ilmeisen kallis pyhäkköteltta ja myöhemmin temppelit – sanotaanhan Raamatussa, ettei hän asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa (Ap.t. 17:24; ks. Jes. 66:1; 1. Kun. 8...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
MuutTero Massa ja Katariina Kiilunen tekevät lähetystyötä Thaimaassa, jossa pääuskontoon buddhalaisuuteen sekoittuu henkien palvontaa (valomerkki.fi 6.6.).
MuutHelena Kärkkäisen kauniilla etukannella varustettu esikoisteos tarttuu monille suomalaisille omakohtaisesti tuttuun aiheeseen, perfektionismiin. Hyvä Sanoma ry:n koordinaattorina toimiva Kärkkäinen on...
MuutPitkän linjan raamatunopettaja Martti Ahvenainen on kirjoittanut olennaisesta mutta vähemmän raflaavasta tai muodikkaasta aiheesta eli uskoontulon jälkeisestä elämästä. Paljon keskustelua ja kiivaitak...
MuutPitkä ja vaiherikas elämä, jonka yllä on näkynyt sukupolvien yli ulottuva siunaus. Tämä ajatus kiteyttää Reima Tillanderin elämän matkaa 75 vuoden aikana. Monenlaisia vaiheita ja hetkiä on mahtunut Va...
MuutUlla ja Paavo Pihlaisella on tänä vuonna kaksinkertainen syy juhlaan, sillä he ovat olleet 20 vuotta naimisissa ja tehneet yhtä kauan musiikkia yhdessä.
MuutJoskus omaa, oikeaksi katsomaansa näkemystä täytyy puolustaa tiukastikin. Liian usein kristityt kuitenkin sortuvat mielipidevääntöihin, jotka eivät rakenna mitään hyvää.
MuutSeurakuntamme pastori opetti, että profetoimista saa arvostella vain sellainen henkilö, jolla itselläänkin on profetoimisen lahja. Entä jos minulle henkilökohtaisesti joku profetoisi ”puuta heinää”, n...
MuutToimittaja Sanna Ukkola kommentoi uutista, jonka mukaan parikymppiselle hollantilaisnaiselle myönnettiin mielenterveysongelmien vuoksi eutanasia (yle.fi 16.5.).
MuutPikkuveljeni Keijo Armas Blommendahl syntyi Helsingissä perheemme kolmantena poikana. Kaikkiaan lapsia perheessä oli seitsemän. Varhaislapsuus Keijolta kului Porvoonkadun ja Pitäjänmäen liepeillä. Lap...
MuutPresidentti Urho Kekkonen aloitti ensimmäisen virkakautensa 1.3.1956. Samana päivänä alkoi myös 20 päivää kestänyt yleislakko, ja koko Suomi lamaantui.
MuutKari Honkasen uusin teos ottaa lukijansa mukaan vakavasti sairastuneen ihmisen sisäiselle matkalle kohti itseään, lähimmäisiä ja Jumalaa. Parkinson-diagnoosi pysäytti tuotteliaan ja menevän kirjailija...
MuutMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluva Oiva Alanenpää syntyi Oulussa Runebergin päivänä vuonna 1956 Kauko ja Siiri Alanenpään perheeseen. Perhe muutti Nuuskakairaan Ylitorniolle, isän synnyinseudulle, ku...
MuutSeurakuntamusiikki yksipuolistuu ja köyhtyy, yhteislaulu on tapettu ja nuortenilloissa soi pelkkä Hillsong. Oletko kuullut tällaisia kommentteja? Musiikki on kestoaihe seurakuntakeskusteluissa.
MuutMonikulttuurisuus on sana, joka viime syksystä asti on ollut kovassa nosteessa medioissa. Sen rikastuttavuus ja tavoiteltavuus yhteiskunnassamme, jossa erilaisia kulttuureja on kohdattu tänne tulleide...
MuutLoppiaisena tammikuun 6. päivänä vuonna 1931 syntyi Leppävirran kirkonkylässä Urho ja Elna Laulaisen perheeseen esikoinen, joka sai nimekseen Raili Irene. Laulaisen perhe muutti Leppävirralta 1930-luv...
Muut”Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syynä tää”, soi romaniyhtye Hortto Kaalon kaihoisa laulu usein radiosta vielä 1970-luvulla, kunnes vaipui unholaan.
MuutLee Strobel on yhdysvaltalainen kirjailija ja kristillinen apologeetikko. Hän on ammatiltaan juristi ja tehnyt myös toimittajan töitä. Hengellisen työn kannuksensa Strobel on hankkinut Willow Creek As...
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...
MuutJoosuan sanat ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” olivat vastaus Lavrenchukin perheen yhteiseen rukoukseen, kun he pyysivät johdatusta elämäänsä.
MuutFeija Grönfors oli kahden vuoden ikäinen, kun vuonna 1928 heidän perheensä, johon kuuluivat myös isä Santeri, äiti Alina ja Vihtori-veli, muutti Kiuruvedelle. Miranda syntyi seuraavana vuonna.
MuutJumala on Luoja. Hän on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän. Ja ihminen on Jumalan kuva. Taiteellisissa ihmisissä Jumalasta heijastuva luovuuden ja näkymättömän ymmärtäminen muuttuu konkreettiseksi...
MuutEvankeliumien pääsiäiskertomuksissa on tunnettu kohta, jossa maaherra Pilatus kysyy kansalta, haluaako se hänen vapauttavan Jeesuksen vai murhasta tuomitun kapinallisen, Barabbaan. Lapseni alakoulun u...
MuutSisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänko...
MuutHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysym...
Muut"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaa...
MuutKaplaksen perhettä on auttanut sopeutumaan uuteen kulttuuriin lähetyslinjalla kuultu neuvo: sopeudu siihen, mihin voit sopeutua ja hyväksy se, mille et mitään voi.
MuutSeisoin eläköitymisjuhlassani kuin presidentti kauniin vaimoni rinnalla. Loputtomalta tuntuva halausjono kiemurteli edessäni näkymättömiin. Herkkupöydän jälkeen alkoi mukaansatempaava ohjelma.
MuutKolarilaista Pekka Vaattovaaraa voitaneen pitää yrittäjä-evankelistan perikuvana. Vaattovaaralle sähköyrityksen ja Ylläksen lomamökkitoiminnan pyörittäminen on ollut samalla tapa luoda kontaktipinta-a...
MuutKeuruulainen Yrjö Riekko oli sairaudestaan huolimatta erityinen Jumalan profeetta, jonka 1970-luvulla välittämä viesti Ison Kirjan sijainnista toteutui yllättävän tarkasti.
MuutArto Hintsanen syntyi Tampereella 5.3.1956. Hänen ollessaan nelivuotias perhe muutti Vammalaan ja parin vuoden kuluttua Kuopioon, jossa Arto asui ensimmäiset kouluvuotensa.
MuutKuopion Eelim-seurakunnassa on ehtinyt vaihtua lukuisa joukko toinen toistaan lahjakkaampia saarnamiehiä muistini mittaisen ajanjakson kuluessa. Onpa heidän joukossaan ollut minulle kaikkein läheisink...
MuutSunnuntaina 7. helmikuuta 2016 vietettiin Sastamalan Hopunkallion vanhainkodilla merkittävää juhlatapahtumaa, kaupungin toiseksi vanhimman asukkaan syntymäpäiväjuhlaa.
MuutGalatalaiskirjeessä Paavali muistelee aiempaa Galatian-matkaansa ja toteaa, että hänen ruumiillinen tilansa oli sikäläisille uskoville koettelemus, mutta ”nämä eivät kuitenkaan halveksineet eivätkä in...
MuutKantaa voi ottaa monella tavalla. Se voi olla lausunto medialle tai julkilausuma. Se voi olla mielenilmaisu julkisessa tukimarssissa tai mielipidepalstalle suunnattu kirjoitus. Kannanotto voi tapahtua...
MuutKristillisyys kokonaan ilman raamatullista karismaattisuutta on vähintään yhtä suuri ongelma kuin epäterve karismaattisuus, Lähetysseurakunnan pastori toteaa.
MuutIlmari-isä syntyi Raudussa, Kärsälän kylässä 17. helmikuuta 1926. Isän isä eli ”äijä”, tullirajavartija Hannes Kurki, oli kätilönä synnytyksessä. Muutaman vuoden perhe asui vielä Kannaksella, mutta si...
MuutHelmikuussa julkaistu Olen mieluummin pieni -cd-kokoelma on koottu kolmesta Prisma-musiikin julkaisemasta lastenlevystä; Iloiten me kuljemme (1974), Olen mieluummin pieni (1975) ja Seis, mä sulle kerr...
MuutIltaisin käperryimme äidin viereen kuuntelemaan Hekki Hiireläisen seikkailuja, Vanamon perheen kesälomaa tai lastenraamattua. Isoveli tosin joskus vaati kuulla ”sitä oikeaa” aikuisten Raamattua, sillä...
MuutSuomen Kuvalehti kysyi kirjailija Katja Ketulta, kansanedustaja Päivi Räsäseltä, kulttuurivaikuttaja Claes Anderssonilta ja teologian professori Martti Nissiseltä, mikä on syntiä (51/15).