Äly, yhteys, tunteet, tieteet, taiteet

Jumalan kuva ihmisessä

Raamatullinen ihmiskäsitys nostaa ihmisen ainutlaatuiseksi luomakunnan kruunuksi. Vain ihminen todetaan luoduksi Jumalan kuvaksi.

Luomiskertomus (1. Moos. 1) alkaa taivaan ja maan luomisesta ja huipentuu ihmisen luomiseen. Kertomuksessa ikään kuin vedetään luomistyön suuret linjat isolla pensselillä, minkä jälkeen ihmisen luomista kuvataan yksityis­kohtaisemmin tarkemmalla siveltimellä:

”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat.’ Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne
alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”.

On vaikea tarkasti määritellä, mitä kaikkea Jumalan kuvaksi luominen tarkoittaa. Teologit ovat pohtineet Jumalan kuvaa (imago Dei) sekä sen olemuksen, suhteiden että toiminnan näkökulmasta.

Ei tekoäly vaan elävä sielu

Luomiskertomuksen toinen luku (1. Moos. 2) tarkentaa kuvausta ihmisen luomisesta havainnollisesti. Jumala muotoilee maan tomusta ihmisruumiin, johon hän puhaltaa elämän hengen, niin että ihmisestä tulee ”elävä sielu”.  Jumalan kuva on siis holistinen,
kokonaisvaltainen: siinä yhdistyvät sekä fyysinen että henkinen puoli.

Jumala ei ohjelmoinut ihmistä kuin tietokonetta tai robottia, joka nappia painamalla suorittaisi joitakin tehtäviä luoma­kunnassa. Jumala puhalsi ihmiseen oman henkäyksensä. Näin ihmisestä tuli elävä sielu eikä tekoäly. 

Paavali julisti vuosituhansia myöhemmin Ateenan Areiopagilla Luojasta, ”joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken”: ”Hän on tehnyt koko ihmis­suvun yhdestä ainoasta ja asettanut kansat asumaan kaikkialla maan päällä ––. Me olemme myös hänen sukuansa”.

On havahduttavaa, että nykyinen vain muutamia vuosikymmeniä vanha DNA-tutkimus tukee samaa väitettä, että ihmiskunta on saanut alkunsa yhdestä kanta­isästä ja -äidistä. Lisäksi nyky­ihmisten suorat isä- ja äitilinjat eli niin sanotut haploryhmät voidaan eritellä kolmeksi ryhmäksi, jotka raamatullisesti voitaisiin katsoa polveutuvan Nooan kolmesta pojasta Seemistä, Haamista ja Jaafetista ja heidän vaimoistaan.

”Elävänä sieluna” ihminen paitsi on aitoja tunteita kokeva olento, omistaa myös erityisen kyvyn ajatella, ilmaista ajatuksensa kielellisesti ja tehdä päätöksiä. Jopa evolutionistit ovat nimenneet nykyihmisen termillä homo sapiens (viisas ihminen), koska se erottaa hänet älyllisesti muista lajeista. Luomiskertomukseen ei silti tarvitse lukea evoluutio­teoriaa.

Jumalan kuvaksi luotuna ihmisellä on lisäksi kyky tehdä moraalisia valintoja. Hän saattoi noudattaa tai olla noudattamatta käskyä syödä paratiisin keskellä olevasta hyvän ja pahan tiedon puusta. Alun perin ihminen luotiin moraalisesti hyväksi olennoksi,
sillä arvioidessaan koko luomakuntaansa Jumala totesi, että ”se oli sangen hyvää”.

Ei yksin vaan ”mieheksi ja naiseksi”

Merkittävää on myös huomata, että luodessaan ihmisen kuvakseen Jumala loi hänet ”mieheksi ja naiseksi”. Mies ja nainen yhdessä ja erikseen heijastivat Jumalan kuvaa. Sukupuolten välinen tasa-arvo toteutui täydellisesti paratiisissa. 

Sukupuolisena olentona ihminen luotiin myös seksuaaliseksi olennoksi, joka koki tarvetta läheiseen, intiimiin yhteyteen kumppanin kanssa. Ihmisen ei ollut hyvä olla yksin. 

Luomiskertomuksen mestari­piirtäjän sivellin tarkentuu jälleen, kun se alkaa kuvata naisen luomista. Aadam vaivutetaan uneen, ja yhdestä hänen kylkiluustaan tehdään nainen, joka sitten esitellään unenpöpperöiselle miehelle. Aadam huudahtaa: ”Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani.” 

Luomiskertomuksesta juontuukin perinteinen avioliiton asetus: ”Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” Häissä tänäänkin usein koetaankin ikään kuin välähdys paratiisin onnentilasta.

Nykyisenä seksuaalivallankumouksen aikana luomis­kertomuksesta on tullut kuitenkin teologisen uudelleentulkinnan kohde. Esimerkiksi tunnettu luterilainen teologi Kari Kuula etsii kertomuksesta ”sallivaa tulkintaa” homoseksuaalisuuden puolesta. Hän myöntää kyllä, että tekstin perinteinen lukutapa, kirkon traditio ja biologia (ihmisen anatomia) tukevat miehen ja naisen välistä aviosuhdetta.

Ei vahvin mutta viisain

Toiminnallisesti ihminen asetettiin viljelemään ja varjelemaan maata. Hänet asetettiin myös hallitsemaan muuta luoma­kuntaa. 

Ihminen ei ole kuitenkaan luomakunnan vahvin tai suurin olento. Petoeläimet voittavat ihmisen fyysisellä voimallaan mutta eivät älyllään. Ihminen keksii keinot pistää pedot vaikka eläintarhaan.

Jos ajatellaan ihmiskunnan teknologista kehitystä vaikkapa 50:n viime vuoden aikana avaruus­lennoista internetiin ja älypuhelimiin, voisiko kukaan muu kuin Jumalan kuvaksi luotu olento kyetä tällaisiin saavutuksiin? Daavid runoilee: ”Sinä teit hänestä lähes jumalolennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja ––.”

Luojan kuvaksi luotuna ihminen on itsekin luova olento. Hän rakentaa ja luo monenlaista taidetta, musiikkia ja kulttuuria. Esimerkiksi historialliset nähtävyydet muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä vaikkapa tämän päivän pilven­piirtäjiin ovat täysin eri sarjassa kuin minkään eläinlajin rakennelmat.

Vihollinen hajottaa kuvan

Ihmeellistä luomistyötä seurasi kuitenkin järisyttävä lankeemus. Kuin uusi älypuhelin, joka putoaa kovalle lattialle ilman suojakuorta, Jumalan kuva meni rikki. Näyttö oli halki ja koneistokin alkoi reistailla.

Kolmas kertomus (1. Moos. 3) piirtääkin synkin värein ikään kuin rikki menneen taulun
Jumalan kuvasta. Ihmisen alkukodissa oli myös ”kavala käärme”. Jumalan vihollinen valitsi kohteekseen juuri Jumalan kuvan. Moraalisena olentona ihminen, niin mies kuin nainen, uskoi vihollisen valheen, kapinoi Jumalan tahtoa vastaan ja päätti valita oman tahdon tien.

Harmoninen sopusointu muuttui kakofoniseksi riita­soinnuksi niin Luojan, lähimmäisen kuin luonnonkin suhteen. Yhteyden tilalle tuli syyttely. Syyttävä sormi osoitti milloin toiseen ihmiseen, milloin Jumalaan, milloin sielunviholliseen.

Syntiinlankeemuksesta alkaen ihmiskunnan historia on ollut rikkoutuneiden suhteiden tarinaa niin yksilöiden kuin kokonaisten kansakuntien välillä ja myös niiden sisällä.

Lankeemuksen tähden kaikella on taipumus mennä pieleen. Teknologiaa voidaan käyttää väärin. Ihmiskunta olisi voinut ratkaista maailman ruokaongelmat kauan sitten, mutta se on käyttänyt valtavasti resursseja esimerkiksi aseteollisuuteen. Sosiaalisen median
tavoite on olla yhteisöpalvelu, joka yhdistää ihmisiä, mutta somesta on tullut alusta myös ihmisiä erottavalle vihapuheelle.

Jumalan vihollisen yksi raamatullinen nimi kreikankielessä on diabolos, joka tarkoittaa hajottajaa ja erottajaa. Hän rikkoi Jumalan ja ihmisen välisen yhteyden sekä ihmisparin keskinäisen yhteyden. Tänäänkin hän pyrkii lyömään säröjä suhteisiin, ehkä erityisen mielellään myös avioliiton yhteyteen, joka heijastelee alkuperäistä Jumalan kuvaa.

Syntiinlankeemuksen yksi surullisimpia seurauksia oli ja on kuolema, niin hengellinen kuin fyysinen kuolema. Paavalin mukaan Aadamin kautta kuolema tuli koko ihmiskunnan osaksi. Kuolema hajottaa Jumalan kuvassa olevan elävän sielun ja ruumiin välisen yhteyden.

Syntiinlankeemuksen tähden itse asiassa koko luoma­kunta huokaa katoavaisuuden alla ja odottaa vapautumista turmeluksen orjuudesta. 

Kristuksessa ”tehdasasetukset” takaisin

Hyvä uutinen, evankeliumi, on kuitenkin se, että Jumala ha­luaa korjata rikki menneen kuvansa ihmisessä. Jo paratiisissa julistettiin niin sanottu protoevankeliumi: Vaimon siemen on rikkipolkeva käärmeen pään! Toisin sanoen vihollisen valta murskataan. ”Vaimon siemenen” on nähty olevan ensimmäinen viittaus neitseestäsyntymiseen, jonka kautta Jumala lähettäisi Poikansa maailmaan Vapahtajaksi.

Uusi testamentti puhuu Kristuksesta Jumalan olemuksen täydellisenä kuvana ja toisena Aadamina. Heprealaiskirje soveltaakin Daavidin ihmistä miltei jumal­olennoksi ylistävää psalmia lopulta Kristukseen, ihmiseksi tulleeseen Jumalan Poikaan.

Jos vihollinen, diabolos, hajottaa ja aiheuttaa sotaa, Jeesus korjaa ja sovittaa tekemällä rauhan ristinsä veren kautta. Diaboloksen (= hajottaa erilleen) vastakohta on symbolos (= tuoda yhteen). Kristillisen symboliikan ytimessä onkin risti, joka tuo ihmisen takaisin yhteen Luojansa ja lähimmäistensä kanssa. 

Kolossalaiskirjeen mukaan Kristuksessa uskovat ovat ”pukeutuneet uuteen (ihmiseen), joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.” Alkaa tavallaan palautus­prosessi kohti alkuperäistä Jumalan kuvaa. Uskoontullut väkivaltarikoksista tuomittu vanki totesikin kuvainnollisesti saaneensa ”tehdasasetukset takaisin”.

Jumalan rikki menneen kuvan lopullinen korjaus tapahtuu ylösnousemuksessa, jolloin myös henki/sielu–ruumis-yhteys palautetaan. Tällä hetkellä yhdessä luoma­kunnan kanssa uskovina vielä ”huokaamme sisimmässämme ja odotamme lapseksi ottamista, ruumiimme lunastamista”.

Suuressa ylösnousemus­luvussaan korinttilaisille Paavali julistaa: ”Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu. Viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki.” Teksti huipentuu ylösnousemuksen ylistykseen: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi? ––. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”

Kun 50 vuotta sitten ihminen astui kuun pinnalle, Neil Armstrong lausui unohtumattomat sanat: ”Tämä on pieni askel yhdelle ihmiselle mutta jättiläisharppaus
ihmiskunnalle.” Kristitty astronautti, Juhannuskonferenssissakin Keuruulla 1978 vieraillut James Irwin sanoi vielä vaikuttavammin: ”Suurin asia ei ole se, että ihminen on kävellyt kuun pinnalla, vaan se, että Jumala on Kristuksessa kävellyt maan päällä.”

Viitteet: 

1) 1. Moos. 1:26–27. 2) 1. Moos. 2:7. 3) Ap. t. 17:25–28. 4) 1. Moos. 1:31. 5) 1. Moos. 2:23. 6) 1. Moos. 2:24. 7) 1. Moos. 2:15. 8) Ps. 8:6–7.
9) 1. Moos. 3:12–13. 10) 1. Moos. 2:17. 11) Room. 5. 12) Room.
8:19–22. 13) 1. Moos. 3:15.
14) Hepr. 1:3, Kol. 1:15. 15) Hepr. 2:5–9. 16) Kol. 1:20. 17) Kol. 3:10. 18) Room. 8:23. 19) 1. Kor. 15:45. 20) 1. Kor. 15:54, 55, 57.

Marko Halttunen

Kirjoittaja on Ison Kirjan konferenssikeskuksen johtaja ja Keuruun helluntaiseurakunnan pastori.