Jeesus on Herra – Mitä käytännössä tarkoittaa, että Jeesus on Jumaluuden toinen persoona ja herrojen Herra

Paavali jatkaa: ”Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra”.1 

Jumaluusopissa tätä aihetta sanotaan kristologiaksi. Ihmistä ei kuitenkaan auta edellä luetun älyllinen hyväksyminen. ja siveysopin professorina Helsingissä 1919–1932 toiminut Antti J. Pietilä kirjoittaa: ”Pelastusta kaipaavan syntisen tarpeet eivät tule täytetyiksi pelkällä tietopuolisella kristologialla, vaan kristologialla, jonka järkkymättömänä kiinnekohtana on Kristuksen vapahdustyö ja siitä johtuvien pelastuslahjain, syntien anteeksisaamisen ja vanhurskauden, nauttiminen” (Dogmatiikka osa kolme sivu 64). 

Pietilä haluaa tässä sanoa, että Kristuksen tunteminen ei ole vain jumaluusoppia. Kyse on henkilökohtaisesta hengelliseen kokemukseen liittyvästä tunnustuksesta – persoonallisesta uudestisyntymisestä ja elämisestä Pyhän Hengen koulussa, jonka mukaan Jeesus on Herra ja Vapahtaja. 

Taistelua puhtaasta evankeliumista 

Alkuseurakunta eli Pietilän hahmottelemassa ihannetilassa. Jeesus oli elänyt heidän keskuudessaan, kuollut, noussut kuolleista ja astunut taivaaseen heidän nähtensä. Jeesus oli heille Vanhan testamentin ennustama Messias, Vapahtaja. Tämä riitti heille. 

Asiat alkoivat kuitenkin muuttua ajan myötä. Juutalainen lakiuskonto pyrki soluttautumaan seurakuntiin. Galatalaiskirje on esimerkki siitä taistelusta, jota jouduttiin käymään evankeliumin puhtauden puolesta. Paavali joutui kiroamaan lainsaarnaajat, joita hän nimitti ”pariimme luikerrelleiksi valheveljiksi”.2 Lisäksi Ilmestyskirjan seurakuntakirjeissä mainitaan Bileamin ja Nikolaiittain opit. 

Bileam oli harhaileva profeetta, joka sai israelilaiset lankeamaan haureuteen ja syömään epäjumalille uhrattua. Nikolaiitoista kirjoittaa professori Saarisalo: ” [He ovat] Vähän-Aasian seurakunnissa esiintyvä evankeliumista poikkeava ryhmä, jonka Jeesus Ilmestyskirjassa tuomitsee. Efeson seurakunnalle Jeesus lukee ansioksi sen, että se vihaa nikolaiittain tekoja, kun taas Pergamon seurakuntaa nuhdellaan, koska se pitää kiinni nikolaittain pappisvaltaisesta opista.” 

Kyse lienee seurakuntiin syntyvästä pappisvaltaisesta hierarkiasta. Apostolien eläessä he torjuivat arvovallallaan kristillisyydelle vieraat vaikutteet. He saattoivat sanoa suurella varmuudella, ettei asia ollut niin kuin väitettiin. 

Apostoli Johannes, joka eli viimeisenä apostoleista, asui vanhuutensa Efesoksessa. Siellä eli myöskin Kerintus-niminen harhaoppinen. Kerintus kiisti neitseestäsyntymisen ja väitti, että Kristus astui Jeesuksen hahmoon kasteen jälkeen mutta poistui hänestä ennen kuolemaa. Hän ei tunnustanut Kristuksen jumaluutta ja kolminaisuutta. 

Vanhan ja Uuden testamentin yhteys 

Kirkkohistorian isä Eusebius kertoo Apostoli Johanneksesta ja Kerintuksesta seuraavasti: ”Johannes tuli kylpylään kylpemään, mutta kun hän huomasi Kerintuksen olevan siellä, oli hän kaikonnut paikalta ja paennut ulos. Hän ei voinut olla saman katon alla kuin Kerintus. Ja samaa hän oli neuvonut seurassaan oleville. Paetkaamme, hän sanoi, ettei kylpylä luhistu, kun Kerintus, totuuden vihollinen, on siellä.” 

On syytä muistaa, että kristillisyys perustuu Jeesuksen ja apostolien opetukseen ja että Vanha testamentti oli apostolien Raamattu. Voi sanoa, että Vanha testamentti on perustus, jolle Uusi testamentti rakentuu. Uusi testamentti ilman Vanhaa testamenttia on talo ilman perustusta ja Vanha testamentti ilman Uutta testamenttia on perustus ilman taloa. 

Vanhassa testamentissa onkin Israelin historian ohella lukuisia ennustuksia tulevasta Kristuksesta. Niiden lukumäärästä on monia arvioita. Raamatun tutkijat ovat saaneet lukumääräksi jopa 400. Uudessa testamentissa on yli sata kertaa ”kirjoitettu on” tarkoittaen Vanhaa testamenttia. 

Tunnetuin VT:n Jeesus-profetioista lienee Jesajan ennustus kirjansa luvussa 53: ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”3 Kristityt näkevät tässä ennustuksessa kuvauksen Jeesuksen ristinkuolemasta. 

Paimen kantoi alkukristittyjä 

Alkuseurakunta Jerusalemissa oli alussa osa juutalaisuutta ja kuului Rooman valtion hyväksymään uskonnolliseen ryhmään. Se oli jopa: ”kaiken kansan suosiossa”4. 

Tämä onnellinen tila ei jatkunut pitkään. Seurakunta joutui myöhemmin valtiollisten vainojen kohteeksi. Kuitenkin se tunsi ylösnousseen Herran elävänä keskuudessaan ahdistustenkin keskellä, ja niin se kesti läpi vaikeitten vuosien. Ei olekaan ihme, että tuona aikana Kristuksen symbolina seurakunnan keskellä oli karitsaa hartioillaan kantava paimen, joka on yleisin Rooman katakombeista löytyvistä symbolisista Kristuksen kuvista. 

Jeesus onkin evankeliumeissa kutsunut itseään hyväksi paimeneksi, joka antaa henkensä lammasten edestä.5 Kuva hyvästä paimenesta sisältää käytännössä sanoman syntisen pelastavasta rististä ja paimenen suomasta turvasta silloinkin, kun omat voimat loppuvat. 

Evankeliumien mukaan Jeesus itse käytti useimmiten itsestään nimitystä Ihmisen Poika. Tämä ilmaisu esiintyykin Jeesuksen sanomana evankeliumeissa 87 kertaa: ”Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.”6 

Pietilä sanoo dogmatiikassaan Ihmisen Pojasta: ”Kaikista Jeesuksen itsetajuntaa kuvaavista nimityksistä, joita Hän on itselleen omistanut, Ihmisen Poika on eräässä katsannossa kaikkein kuvaavin Hänen omalaatuiselle persoonalleen. Se ikään kuin lähtee alhaalta, ilmaisee alhaisuutta, sanoo kuitenkin korkeata ja korkeinta, mitä ihmisestä milloinkaan voi sanoa ––. Jeesus ilmoittaa Ihmisen Poika -nimitystä itseensä sovittaessaan itsensä samalla kertaa lopunajan maailman tuomariksi ja Herran kärsiväksi palvelijaksi esittäen täten synteesin, jota ei mikään ihmistajunta olisi kyennyt luomaan ––” (Dogmatiikka. Osa 3. Sivut 139–141). 

Kuuliaisuus osoittaa herrauden 

Kristityt kutsuivat useimmiten Jeesusta Herraksi. Tämä tarkoitti sitä, että he halusivat olla kuuliaisia Herralle Kristukselle ja palvella ja kunnioittaa häntä niin kuin silloisessa yhteiskunnassa orja tai palvelija isäntäänsä. 

Paavali käyttääkin säännöllisesti kirjeissään sanontaa Herra Jeesus tai Herra Jeesus Kristus. Niissä 265 kohdassa, joissa hän puhuu Herrasta (viittä tai kuutta poikkeusta lukuun ottamatta), hän tarkoittaa Jeesusta, ei Jumalaa. 

Jeesuksen Herraus näkyy Paavalin elämässä. Hän saattoi sanoa: ”Minä olen oppinut oloihini tyytymään. Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.7 

Jeesuksen herruuden tunnustaminen on uskovan elämässä tärkeää. Sen tapahtuminen ei ole itsestään selvää. Seurakunnan historia kertoo useista Jumalan miehistä ja naisista, jotka ovat alkaneet uskoa suuria itsestään, ja seuraukset ovat olleet häpeäksi koko seurakunnalle. 

Näyttää pelottavasti siltä, että tätä tapahtuu omassakin ajassamme. Kun esimerkiksi julistamme, että Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, saatamme itse samalla toimia niin kuin tuo valta olisi annettu meille. Unohdamme, että valta on Taivaan. Me olemme vain palvelijoita, joiden tulee seurata Mestarin jälkiä ja kulkea sinne, minne hän menee, ja toteuttaa se, mitä hän tekee. 

Meidän tulisi pyrkiä kaikessa toimessamme alamaisuuteen Jumalalle ja Jeesukselle. Kun he lähtevät liikkeelle, kaikki on mahdollista. Uskovalle on turvallista kulkea Jeesuksen perässä. 

Valta on annettu Pojalle 

Jumalan palvelija Kathryn Kuhlman on sanonut: ”Maailma nimitti minua hulluksi, koska annoin koko elämäni hänelle, jota en ole nähnyt. Tiedän, mitä sanon, kun seison hänen edessään. Kun katson Jeesuksen ihaniin kasvoihin, minulla on vain yksi asia sanottavana: ”Minä yritin.” Annoin parhaimpani itsestäni. Minun lunastukseni tulee täydelliseksi, kun seison hänen edessään ja näen hänet, joka teki kaiken mahdolliseksi.” 

Ilmestyskirja on kertomus kahden valtaistuimen välisestä kamppailusta. Vastakkain ovat Jumala ja Sielunvihollinen.9 Voittoisana ilmestyvällä Kristuksella on voittajan tunnusmerkit: ”Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ’Kuningasten Kuningas ja herrain Herra’.8 

”Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ’kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: ’kaikki on alistettu’, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.”10 

The International Critical Commentary sanoo edellä lainatusta: ”Mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa ’antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun’ on käsityskykymme tavoittamattomissa. Valta on annettu Pojalle määrätyssä tarkoituksessa, ja kun tämä tarkoitus täyttyy, valta palaa alkuperäiseen järjestykseensä.” 

Emme voi kuitenkaan ajatella Kristuksen vallan vähenevän tai katoavan. Tavoitteena oli lopettaa vastustus Jumalan kaikkivaltiutta vastaan, ja se on nyt suoritettu. Kun kaikki vastustus on kukistettu, jumalallinen valta, jonka Poika jakaa, tulee olemaan täydellinen. Jumalan hallinta, joka on rakkaus, ei ole enää uhattu. Me eksymme, jos yritämme määritellä yksityiskohtia tässä kaikessa. On viisaampaa omaksua vain kunnioittava hiljaisuus. 

Me kysymme: Herra, miksi? / kun emme voi ymmärtää. 

Miksi tulinen kuoleman tuska / taivasmatkaajaa piirittää. 

Sinä, Herrakin, olet niin hiljaa. / Minä en voi ymmärtää. 

Miksi polttavat kyselyni / vastausta vaille jää? 

Minä kyselen Herra miksi? / Kun en voi ymmärtää. 

Puuttuuko taivaalta voima vai tahto? Ken selittää. 

Minä kyselen, Herra, miksi? / Mutta tahtoisin enempää. 

On haluni Herraksi itse, / ja en tahdokaan käsittää! 

Sinä, Herra, olet niin hiljaa, / sillä turhaa on vastatakaan, 

niin kauan kuin ihminen itse, / pyytää hallita maailmaa. 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori ja raamatunopettaja. 

Viitteet: 

1) Fil. 2:6–11. 2) Gal. 2:4. 3) Jes. 53:3–5. 4) Apt. 2:47. 5) Joh. 10:11. 6) Luuk. 19:10. 7) Fil. 4:11–13. 8) Ilm. 13:2 ja 4:2–3. 9) Ilm. 19:16. 10) 1. Kor. 15: 24–28.