Ilmastopakolaiset tulevat, olemmeko valmiit?

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Seuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuutos aiheuttaa suuria muutoksia Suomen luonnossa seuraavien 50 vuoden aikana. Niin kasvi- kuin eläinlajistotkin muuttuvat paljon. Luonnon muuttumista huomattavasti suurempi ongelma Suomelle ja muulle Euroopalle on kuitenkin kasvavan ruoka- ja vesipulan aiheuttama ilmastopakolaisuus.”

Maanviljelylle ja kasvillisuudelle ihanteellinen Unkarin Pannonia- ilmasto muuttuu kuivaksi erämaaksi ja vesistörikas Suomen luonto rehevöityy ilmaston lämpenemisen vuoksi hedelmällisemmäksi. Sen seurauksena etelästä lähtevät liikkeelle kuivuutta pakoon myös eläimet. Niinpä rehevöityneissä metsissä tapaa saksanhirviä ja visenttejä.

Kattohaikarat ja monet muut linnut pakenevat kuivuutta pohjolaan. Erilaiset kasvilajikkeet kuten unikot syrjäyttävät päivänkakkarat. Pyökin ja tammen kaltaiset lehtipuut siirtyvät ilmaston kehityksen myötä Suomeen. Pohjolassa maanviljelys tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, kun viljelysmaa muuttuu Unkarin nykyisen kuuluisan ”mustanmullan” kaltaiseksi.

Samaan aikaan esimerkiksi Afrikassa ja Lähi-idässä kuumuus ja kuivuus pakottavat ihmiset lähtemään liikkeelle kohti pohjoista. Ennustetaan, että maailman viidestä miljardista ihmisestä kaksi miljardia joutuu pakenemaan kuivuutta, ja on vain yksi pakosuunta, viileämpi, vesistöinen pohjoinen.

Tutkijat arvioivat, että vuoteen 2050 mennessä Suomeen tulee virtaamaan luonnon ilmastopakolaisten mukana myös miljoonia maahanmuuttajapakolaisia! Kun ottaa huomioon nykyiset pakolaismäärät, on helppo ennustaa, että pakolaispolitiikka on suuren  haasteen edessä. Helppoa olisi myös sanoa, että ei koske minua, sillä 50 vuoden päästä olen jo mullan alla. Tuskin elän 110-vuotiaaksi.

Mutta olisi todella itsekästä olla välittämättä edessä olevasta uhasta. Pieni laskutoimitus nostaa esiin realiteetin, että minun lapseni saattavat vielä elää silloin: tyttäreni olisi 83- ja kolme poikaani 80-, 75- ja 63-vuotiaita. Ja entä ukin lastenlapset, kalliit silmäterät, viisi pientä prinsessaa ja parhaillaan ”matkaa” tähän maailmaan tekevä (ehkä) pieni prinssi! Millainen tulevaisuus heitä odottaisi? He olisivat ehkä perheellisiä ja heilläkin olisi jo aikuisiän saavuttaneita lapsia ja jopa lastenlapsia. Minulle he olisivat  lastenlastenlastenlapsia, joista olisin varmasti yhtä ylpeä kuin nykyisistäkin lastenlapsistani.

Mutta mitä minä voisin tehdä heidän hyväkseen, että he osaisivat kohdata tulevat ongelmat? Minkä viestin voisin jättää heille perinnöksi?

Nykyisin asun vaimoni ja nuorimman poikani kanssa pääuutislähetykseen nousseessa Unkarissa. Voisin kertoa heille, että Unkari on ilmastollisesti hyvä maa elää, ja että se voisi jakaa omastaan puutteenalaisille monen muun varakkaan maan tavoin. Tasaamalla ja antamalla omastamme voisimme tehdä tästä maailmasta jo nyt paremman paikan elää. Voisimme varautua tulevaan jo ennakolta, kuten Joosefinkin aikana varauduttiin seitsemän katovuoden varalta. Mutta ihmisten itsekkyyden vuoksi se ei toteudu.

Meidän olisi korkea aika opetella ottamaan huomioon hädässä oleva lähimmäinen ja jakaa hänelle omastamme. Tuskin tämän päivän unkarilaiset osaavat edes aavistaa tarvitsevansa ehkä eräänä päivänä apua Suomesta, puhumattakaan joutuvansa pakenemaan ja jättämään oman kotimaansa. Ja kuka tietää, milloin me itse tarvitsemme koko kansakuntana apua?


Kari Honkanen
Várpalota, Unkari


10/2016Kirjallisuus:The

”Tul ny sääki kirkkoo!” – Porin helluntaiseurakunnassa tavataan kuukausittain uusia ihmisiä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja