Elävän toivon varassa - "Kristittyinä olemme saaneet Jeesuksen kautta elävän toivon, joka kestää, vaikka maailma ympärillä pauhaisi"

Jani Utriainen 

Uuden vuoden alkaessa moni miettii, mitä vuosi mahtaa tuoda tullessaan. Kenties meillä on toiveikkaita ajatuksia, että tämä vuosi voisi olla parempi kuin edellinen. Samalla monet uhkakuvat saattavat huolestuttaa mieltämme. 

Me tämän ajan ihmiset tarvitsemme toivoa. Liian moni on joutunut kokemaan elämässään tilanteita, joissa toivo viedään. Tarvitsemme toivon kokemusta ja tunnetta, että tästäkin selvitään. Tarvitsemme toivon näköaloja siitä, että parempaa on luvassa. 

Toivon liekin ylläpitäminen on yhteydessä ihmisen elämänhaluun, ja sanotaan, että ihminen jopa menehtyy ilman toivoa. Juuri siksi toivo on elintärkeää. 

Toivo on Jumalasta 

Toivo on yksi kristinuskon keskeisistä käsitteistä. Heprealaiskirjeen mukaan usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan.1 Toivo on siis Jumalasta lähtöisin, se on hänen luomaansa. Näin ollen se on jumalalliseen todellisuuspohjaan perustuvaa.

      Jumalallinen toivo sisältää äärettömät mahdollisuudet.

Jumalallinen toivo kyllä tunnustaa tosiasiat – sen, että maailmamme on rikki. Eihän Jumala Eedenin puutarhassakaan ohittanut Aadamin ja Eevan syntiinlankeemusta. Päinvastoin hän joutui ajamaan ihmisen pois paratiisista.2 Mutta silti hän jätti ensimmäisille ihmisille toivon: eräänä päivänä kaikki palautetaan ennalleen. ”Mutta jo nyt minä olen teidän kanssanne, kun te vain etsitte minua.” Koko Raamattu todistaa tästä Jumalan valtavasta lupauksesta. 

Silti pahoja asioita voi tapahtua myös Jumalan omille. Raamatun mukaan kaikkea voi tapahtua kaikille.3 Mutta kaiken sen keskellä meillä voi olla luottamus, joka ei perustu meihin itseemme ja omaan pärjäämiseemme, vaan joka on Jumalan antamaa toivoa meissä. 

Seurakunta toivon keitaana 

Yleensä, kun puhutaan kristityn toivosta, viitataan lopulliseen päämääräämme, perillä odottavaan taivaan lohdutukseen. Juuri se onkin kaikkein tärkein toivomme – emmehän ole niitä, jotka panevat toivonsa Kristukseen vain tämän elämän ajaksi.4 

Usein arjen keskellä emme kuitenkaan aina jaksaisi kurkottaa kauas taivaaseen asti. Kaipaisimme kenties toivon näköaloja juuri käsillä olevaan tilanteeseemme. On surua ja sairautta, avioliittomurheita ja taloushaasteita. On epävarma maailmantilanne, sotaa ja hätää. 

Meillä voi myös olla älyllisiä, tunnepohjaisia tai jopa moraalisia epäilyksiä Jumalaa kohtaan. Kenties pohdimme, miksi täydellisen hyvä ja rakastava Jumala voi sallia onnettomuuden ja menetyksen elämäämme. Ei vain Jaakob paininut Jumalan kanssa.5 Siihen joutuu joskus jokainen uskova. Piispa Eero Huovinen on kuvaillut kamppailua jopa nyrkkeilyksi – kenties tällainen vertaus kuvastaa toisinaan osuvasti tuntojamme. 

Saatamme joutua kipuilemaan myös monenlaisissa kiusauksissa. Voi olla salaista tissuttelua, ongelmia pornon kanssa tai muita näkyviä tai näkymättömämpiä ongelmia. Se saattaa tuoda epätoivoistakin epäilyä mieleemme: olenko lainkaan uskova, kun olen näin huono ja heikko? 

Jos seurakunnassa on esitettävä vain vahvaa ja voitokasta uskovaa, missä on tilaa kysyä vaikeita kysymyksiä? Missä on tilaa tuoda epäilyksemme Jumalalle ja jakaa niitä toisten kanssa? Onko tilaa horjuvalle vaeltajalle, minulle ja sinulle, jotka tarvitsemme anteeksiantoa seitsemänkymmentä kertaa seitsemästi?6 Jos seurakunta ei ole turvasatama, toivon keidas ja armon majatalo, kun me pakenemme maailman taistelukentiltä, mikä sitten olisi? 

Toivottomuuden keskeltä 

Ruotsalainen laulurunoilija Lina Sandell-Berg on sanoittanut monia hengellisiä lauluja, jotka ovat tulvillaan toivoa. Hengellisestä laulukirjasta löytyy peräti kaksikymmentäkuusi hänen lauluaan – ja se on vain murto-osa hänen tuotannostaan. Hän on sanoittanut muun muassa laulut Päivä vain ja hetki kerrallansa, Mua siipeis suojaan kätke, Kun on turva Jumalassa, Joka aamu on armo uus, Rakas Jeesus, sä alkaissa vuoteni tään, apus, armosi matkalle suo.7 

Näiden toivorikkaiden laulujen taakse kätkeytyy kuitenkin raastavia elämänvaiheita. Sandell-Berg menetti nuorena pikkuveljensä. Lisäksi hän itse sairasti lapsena keuhkotautia eikä voinut osallistua muiden lasten leikkeihin. Siksi hän vietti paljon aikaa isänsä työhuoneessa. Isästä tuli hänelle rakas ja läheinen.  

Mutta sitten koitti päivä, jolloin tytär joutui näkemään isänsä hukkumiskuoleman veneonnettomuudessa. Onnettomuus puolestaan sai äidin sairastumaan henkisesti ja fyysisesti. Tyttärestä tuli äitinsä hoivaaja, aikuinen liian aikaisin. 

Myöhemmin Sandell-Berg meni naimisiin ja sai lapsen, joka syntyi kuolleena. Tämä lapsi jäi pariskunnan ainoaksi. Kaiken kukkuraksi aviomies koki konkurssin. Murheille ei tuntunut näkyvän loppua. Silti kaiken sen keskellä Sandell-Berg sanoitti taivaallisesta toivosta lauluja, jotka lohduttavat yhä meidän päivinämme. Tällaista vankkumatonta toivoa voi elämässämme saada aikaan yksin Jumala. 

Toivossa pelastetut 

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon, turmeltumattomaan, tahrattomaan ja katoamattomaan perintöön. Se on talletettuna taivaissa teitä varten, ja Jumalan voimasta te varjellutte uskon kautta pelastukseen, joka on valmis saatettavaksi ilmi viimeisenä aikana. Siksi te riemuitsette, vaikka nyt, jos on tarpeen, vähän aikaa joudutte murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa, jotta teidän uskonne havaittaisiin koetuksissa kestäväksi.”8 

Meille on annettu elävä toivo, joka elää sisimmässämme. Jumala oli aloitteentekijä tässä asiassa. Hän kantaa myös vastuun: te varjellutte Jumalan voimasta pelastukseen uskon kautta, kun turvaatte Jeesuksen täytettyyn työhön. 

Lupaus elävästä toivosta löytyy Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä. Juuri Pietari tiesi omakohtaisesti, mistä puhui. Kolmasti kieltäjä oli saanut armon. Toivottomuuden tilalle oli syttynyt uusi, elävä toivo. Se ei ollut tullut Pietarin omasta aloitteesta valtavan parannuksenteon ja katumuksen myötä, vaikka hän Mestarinsa kiellettyään katkerasti itkikin. Se oli tullut Jumalan aloitteesta, kun Jeesus kysyi Pietarilta, rakastiko tämä häntä.9 

Meillä on Paavali, vainoaja, omien sanojensa mukaan syntisistä suurin. On Mooses, murhamies. Daavid, avionrikkoja. Me jokainen kuuluimme tähän samaan listaan. Mutta nyt meitä, aiemmin kadotuksen omia, odottaa katoamaton perintö, josta perunkirjoitus on jo kirjoitettu. 

Jumalan kannalta pelastuksemme on täysin varma asia. Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.10 Paavali kuitenkin kirjoittaa, että ”toivossa me olemme pelastetut. Mutta toivo, jonka näkee toteutuneen, ei enää ole toivo. Kuka sellaista toivoo, minkä näkee! Mutta jos toivomme sitä, mitä emme näe, me odotamme sitä kärsivällisesti.”11 Ehkäpä näissä Paavalin sanoissa on oikeanlaista nöyrää mieltä ja asennetta malliksi myös meille. 

Toivon tuojat 

Elävä toivo on jotain, mikä ei odota vain perillä, vaan on jo vaikuttamassa ja toteutumassa elämässämme tässä ja nyt. Juuri elävä toivo vaikuttaa sen, että jaksamme eteenpäin ja selviämme tämän päivän haasteista. Me voimme jopa riemuita, vaikka koetukset eivät helpottaisikaan. 

Raamattu varoittaa myös vääristä toivon lähteistä: ”Neuvo niitä, jotka tässä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme. Neuvo heitä tekemään hyvää, rikastumaan hyvistä teoista, olemaan anteliaita ja jakamaan omastaan. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta saisivat todellisen elämän.”12

      Tehtävämme on viedä toivon sanomaa.

Jumalallinen toivo ei ole sinisilmäistä odotusta, että kaikki kääntyisi itsekseen paremmaksi. Meillä jokaisella on oma tehtävämme vaikuttaa asioihin. Me olemme Jumalan toivon tuojia, hänen välikappaleitaan tässä maailmassa niille, jotka ”menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä”13 tai murehtivat niin kuin ne, joilla ei ole toivoa.14 

Mekin elimme ennen ilman toivoa, ilman Jumalaa. Emmekö säälisi niitä, jotka edelleen ovat tuossa tilassa, jossa ”jumalattomien toivo hukkuu”?15 Ennen kaikkea tehtävämme on viedä toivon sanoma siitä, että Jeesus pelastaa ja antaa syntejä anteeksi tänäkin päivänä. 

Toivo, sielun ankkuri 

Jumalallinen toivo tunnustaa tosiasiat, mutta myös Jumalan äärettömät mahdollisuudet. Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut, ja uskoi tulevansa monien kansojen isäksi.16 Älä lakkaa uskomasta Jumalaan, jolle on kaikki mahdollista! Hän voi kääntää olosuhteet ja ihmiskohtalot ja tehdä ihmeitä ilman määrää. Hän on erikoistunut juuri siihen. 

Saara, jonka kohtu oli kuolettunut, synnytti pojan pitkän odotuksen jälkeen. Tämä on vain yksi niistä lukemattomista Jumalan elävän toivon esimerkeistä, jotka Raamatusta löydämme. Pitääkö meillä olla valtava usko, ennen kuin voi tapahtua jotain tämän kaltaista? Ei Abrahamillakaan aina ollut – Ismael oli siitä muistutuksena. Mutta Abraham toivoi. Jos meillä on edes toivonmurunen jäljellä, se riittää. 

”Toivomme hartaasti, että kukin teistä osoittaa samaa intoa ja säilyttää toivon täyden varmuuden loppuun asti.”17 Jumalallinen elävä toivo on erikoislaatuista: siinä säilyy toivon määritelmä, mutta samaan aikaan se on täysin varmaa. 

”Jumala antoi Abrahamille lupauksen ja vannoi itsensä kautta, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, jonka kautta vannoa -- ja niin Abraham kärsivällisesti odotettuaan sai sen, mitä oli luvattu. -- Näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta [Jumalan vannomasta valasta ja hänen lupauksistaan Sanassa], joissa Jumala ei voi valehdella, me näin saamme voimakkaan rohkaisun, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo on meille kuin sielun ankkuri, varma ja luja, ja se ulottuu esiripun sisäpuolelle asti.”18 

Hengen silmiemme eteen piirtyköön sielun ankkuri ja äärettömän pitkä köysi ankkuriin kiinnitettynä. Tuo ankkuri on jo rajan toisella puolella varmassa perustuksessa kiinni. Saamme pitää kiinni ankkuriköydestä, joka ei katkea vaan on luja ja varma. Jeesus on toivomme ankkuri. 

Kirkkauden toivo 

Jos katsomme itseämme, emme löydä toivoa. Itseemme katsoen meistä tulee joko fariseuksia tai täysin epätoivoisia. Uskovina emme muutu muita paremmiksi tai pyhemmiksi ihmisiksi. Usein käy päinvastoin: kun Pyhä Henki avaa todellisuutta, voimme pyytää vain Herran armahdusta. Pyhitys on sitä, että Kristus Henkensä kautta saa meissä enemmän asuinsijaa. ”Kristus teissä, kirkkauden toivo.”19 

”Minä rukoilen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, jotta tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, miten suuri on hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja miten äärettömän suuri on hänen voimansa meitä kohtaan, jotka uskomme.”20 

Ovatpa elämämme haasteet mitä tahansa tänä alkavana vuonna, hänen elävä toivonsa kantaa. Kristuksen uhri riittää, hänen elämänsä meissä riittää. Siinä on toivomme. 

Jumala voi muuttaa Aakorin [onnettomuuden] laakson toivon portiksi.21 Olkaa siksi toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä ja rukouksessa kestäviä.22 Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voimassa.23 Toivo ei saata häpeään.24 

Hän on toivomme tänäkin vuonna. 

Kirjoittaja on Suolahden helluntaiseurakunnan pastori. 

Viitteet (RK 2012): 1) Hepr. 11:1. 2) 1. Moos. 3:23–24. 3) Saarn. 9:2. 4) 1. Kor. 15:19. 5) 1. Moos. 32:23–33. 6) Matt. 18:21–22. 7) Hengellinen laulukirja, 423, 548, 349, 541, 582. 8) 1. Piet. 1:3–6. 9) Joh. 21:15–17. 10) 1. Tim. 2:4. 11) Room. 8:24–25. 12) 1. Tim. 6:17–19. 13) Luuk. 21:26. 14) 1. Tess. 4:13. 15) Sananl. 10:28. 16) Room. 4:18. 17) Hepr. 6:11. 18) Hepr. 6:13, 15, 18–19. 19) Kol. 1:27. 20) Ef. 1:17–19. 21) Hoos. 2:17. 22) Room. 12:12. 23) Room. 15:13. 24) Room. 5:5.