Kansa hylkää Jumalan valitseman ja lähettämän sanansaattajan.

Pian ilmeni ongelmia, kun hellenistit alkoivat valittaa siitä, miten heidän leskiään syrjittiin päivittäisten avustusten jakamisen yhteydessä. Tilanne ratkaistiin sillä, että seurakunta nosti esiin seitsemän diakonia hellenistien keskuudesta. Merkittävin heistä oli Stefanos, jonka nimi tarkoittaa voitonseppelettä.1 

Stefanos ei tyytynyt jakamaan vain aineellista leipää, vaan hän ajautui moniin teologisiin debatteihin hellenistijuutalaisten kanssa.2 Pian Stefanos joutui syytetyksi siitä, että hän puhuu pilkkasanoja Mooseksen lakia ja Jerusalemin temppeliä vastaan.3 Luukas toteaa heti kättelyssä jotkut syytökset vääriksi, mutta toisissa syytöksissä saattoi todella olla perää, katsontakannasta riippuen. 

Lopulta Stefanos löytää itsensä seisomassa saman yleisön edessä kuin Jeesus muutamaa vuotta aiemmin: ylipappi Kaifas ja Sanhedrin odottavat, miten hän vastaisi syytöksiin. Tästä alkaa pisin puhe, joka Uuteen testamenttiin on talletettu.4 

Mitä Stefanos puhui? 

Sen jälkeen, kun Jumala on kunnioittavasti mainittu, Stefanos aloittaa Israelin historiaa tiivistävän puheensa Aabrahamista, jonka varaan juutalainen kertomus rakentui. Koska tällaiset kertomukset ovat tuttuja jo Vanhassa testamentissa, yleisön on helppo seurata puheen logiikkaa.5 Stefanos haluaa kuitenkin nostaa esiin kaksi erityistä asiaa, joiden avulla hän vastaa esitettyyn kritiikkiin. 

Ensinnäkin Kirjoitukset osoittavat, ettei Israelin Jumalan toiminta ole rajoittunut yhteen maantieteelliseen paikkaan tai rakennukseen. Ilmestyihän Jumala Aabrahamille Mesopotamiassa, hän toimi kansansa hyväksi Egyptissä, kutsui Mooseksen erämaassa ja kulki kansansa keskellä liikuteltavassa ilmestysmajassa. Näillä huomioilla Stefanos pyrkii kritisoimaan näkemystä, jonka mukaan Jumala olisi jotenkin sitonut itsensä Jerusalemin temppeliin. Ei kai temppeli voi toimia Jumalan pakkopaitana?

      Kivisateeseen hautautuva mies lausuu anteeksiantamuksen sanoja.

Toiseksi juutalaiset kyllä suurimmaksi osaksi hylkäsivät Jeesuksen Messiaanaan, mutta tämä käy hyvin yhteen sen kanssa, miten kansa on toiminut läpi historiansa. Eivätkö jo Joosefin omat veljet hylänneet hänet ja myyneet poikaa orjuuteen. He tajusivat vasta myöhemmin Joosefin olleen Jumalan valitsema pelastaja. Moosekselle Israelin kansa puolestaan käänsi selkänsä useammankin kerran. 

Entä profeetat? Hekin joutuivat kokemaan monenlaisia ongelmia, kun epäuskoinen kansa vainosi heitä. Näin ollen Israelin historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten kansa hylkää Jumalan valitseman ja lähettämän sanansaattajan. Nyt kansa on tehnyt saman virheen uudelleen, mutta tällä kertaa virhe on pahempi, koska se on hylännyt Jumalan viimeisen sanansaattajan, hänen Poikansa.6 Stefanos varoittaa kuulijoitaan vedoten Mooseksen ennustukseen: vielä kerran Jumala lähettäisi kansan keskuuteen profeetan, ja se, joka ei tottelisi tätä profeettaa, joutuisi todella vaikeuksiin.7 

Stefanos ja varhainen seurakunta eivät ole harhaoppisia, vaan he edustavat kansan uskollista jäännöstä, joka on tunnistanut tämän Jumalan lähettämän pelastajan. Juutalaiset johtomiehet ovat sotajalalla Jumalaa vastaan. 

Israelin epäjumalanpalvelus 

Tähän saakka Stefanoksen puheen sisältö on ollut kuulijoille vielä siedettävää. Kohtaloksi kävisi se, mitä hän aikoisi sanoa seuraavaksi. On tärkeää tiedostaa, että juutalaisilla oli neljä erityistä symbolia, joilla oli äärimmäisen tärkeä asema heidän elämässään. Näihin symboleihin kuuluivat 1) Jerusalemin temppeli, 2) luvattu maa, 3) Mooseksen laki ja 4) radikaali juutalainen identiteetti (joka rakentui ympärileikkauksen, sapatin ja ruokasäädösten varaan). 

Stefanoksen kritiikki tähtää näistä erityisesti ensimmäiseen eli temppeliin. Jokainen Jeremian kirjaan tutustunut ymmärtää, että temppeliä vastaan hyökkääminen saattoi pahimmillaan olla hengenvaarallista. Jeremia oli kerran noussut puhumaan temppeliä vastaan ja oli ollut lähellä menettää henkensä.8 Hiljattain Jeesus itse oli tapettu osin samasta syystä. 

Stefanos lähestyy asiaa kuitenkin hieman eri näkökulmasta. Hän väittää, että Israelin historiaa on aina kultaisesta sonnipatsaasta lähtien leimannut vahva epäjumalanpalvonta. Tätä väitettä tukee erämaaepisodin lisäksi profeetta Aamoksen sanoma, joka teki aivan saman huomion.9 On olennaisen tärkeää huomata, miten erämaassa valmistettua sonnipatsasta kutsutaan kansan ”kätten teoksi”.10 Vanhassa testamentissa maininta viittaa nimittäin yleensä aina epäjumalanpalvontaan. Epäjumalat ovat ”kätten tekoa”, koska ne ovat ihmisten rakentamia.11 

Kun pidämme tämän mielessä, huomaamme, mitä Stefanos tarkoittaa sanoessaan, että ”Korkein ei kuitenkaan asu käsin tehdyissä huoneissa”.12 Stefanos syyttää Israelia siitä, että he ovat tehneet temppelistä itselleen epäjumalan. Näin on tapahtunut, koska he ovat hylänneet Jumalan lähettämän Pelastajan ja turvautuneet sen sijaan temppeliin. He ovat aivan kuten esi-isänsä, jotka tappavat Jumalan lähettämät profeetat ja sanansaattajat. Ironista kyllä, juuri tappamalla Stefanoksen he osoittavat hänen väitteensä oikeiksi. 

Todellisuudessa Stefanos ei siis ole syytetyn penkillä, vaan kansa ja sen johtomiehet. Juuri he ovat niitä, jotka toimivat vastoin Jumalaa ja hänen lakiaan. Stefanos ja muut Jeesus-Messiaan seuraajat identifioituvat puheessa Aabrahamin, Joosefin, Mooseksen, Daavidin, Salomon ja profeettojen joukkoon, kun taas kansan johtajat lukeutuvat Joosefin veljien, Mooseksen hylänneen Israelin ja Aaronin kanssa epäjumalaa rakentavien epäuskoisten joukkoon. Todellisia Aabrahamin jälkeläisiä ovat ne, jotka seuraavat Jeesusta. 

Ja juuri kun näyttää siltä, että Stefanos ei voisi enää pahentaa tilannettaan, hän sanoo jotakin anteeksiantamatonta. 

Stefanoksen kuolema 

Me emme saa koskaan tietää, olisiko Stefanos selvinnyt puheestaan hengissä, jos se olisi päättynyt tähän. Varmaa on, että hän menettää henkensä sanoessaan ääneen sen, mitä hän yhtäkkiä näkee silmillään: ”Minä näen taivaat avoinna ja Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan oikealla puolella.”13 

Stefanoksen näyssä yhdistyy Danielin kirjan luvun 7 Ihmisen Poika ja Psalmin 110 maininta Herrasta, joka istuisi Jumalan valtaistuimella. Onko sattumaa, että Jeesus itse oli käyttänyt juuri samoja Raamatun jakeita omassa oikeudenkäynnissään ja se oli taannut hänelle kuoleman? Stefanoksen väite, jonka mukaan ristillä kuollut mies jakaisi Jumalan kirkkauden taivaallisessa todellisuudessa, tulkitaan välittömästi jumalanpilkkana. Temppeliä vastaan puhuminen ja Jeesuksen liiallinen korottaminen takaavat Stefanokselle kuolemantuomion. 

Stefanoksen viimeiset sanat heijastavat syvällisesti Jeesuksen omia sanoja ristillä. Kun Jeesus kuoli, hän antoi henkensä Jumalan käsiin.14 Kun Stefanos kuolee, hän ei annakaan henkeään Isä-Jumalan vaan Jeesuksen käsiin. Tämä on yksi niistä monista Uuden testamentin esimerkeistä, joista käy ilmi varhaiskirkon korkea kristologia – he näkivät Jeesuksen enemmän kuin vain ihmisenä. 

Stefanoksen loppu on koskettava. Hän on juuri antanut rajua kritiikkiä omalle kansalleen ja tuominnut sen pohjamutia myöten. Kuitenkin kun kivet alkavat lentää ilmassa ja ne alkavat murjoa hänen kehoaan hajalle, hän pyytääkin Jumalaa olemaan armollinen tappajilleen! Kivisateeseen hautautuva mies lausuu anteeksiantamuksen sanoja. Eikö tässä ole todellinen opetuslapsi, joka oli oppinut jotain olennaista ristiinnaulitun seuraamisesta? Stefanos jos kuka ansaitsee kristinuskon ensimmäisen marttyyrin aseman.

Kirjoittaja on Vammalan helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja IK-opiston opettaja. 

Viitteet: 1) Ap. t. 6:1–7. 2) Ap.t. 6:9. 3) Ap. t. 6:11–14. 4) Ap. t. 7:1–60. 5) Ps. 105–106; Neh. 9. 6) Mark. 12:1–12. 7) Ap. t. 7:37; 5. Moos. 18:15–19. 8) Jer. 7; 26. 9) Ap. t. 7:42–43; Aam. 5:25–27. 10) Ap.t. 7:41. 11) 2. Aik. 32:19; Ps. 115:3–8. 12) Ap. t. 7:47. 13) Ap. t. 7:56. 14) Luuk. 23:46. 

Stefanoksen sanoma haastaa ja rohkaisee 

Kertomus Stefanoksen sanomasta ja hänen kuolemastaan voi koskettaa 2000-luvun uskovia ainakin kolmella tavalla. 

(1) Jos Stefanos liikkuisi suomalaisten keskuudessa, hänellä ei ehkä olisi moniakaan ystäviä. Hänen sanomansa on terävää ja viiltävää, ja se voisi haastaa syvimmätkin uskomuksemme. Onko niin, että Stefanos kykenisi osoittamaan meidän elämässämme olevia pieniä epäjumalia ja muistuttaisi meitä siitä, että emme saa turvata liiaksi vääriin asioihin, niin hyviä kuin ne ehkä itsessään ovatkin? Riippuu ihmisestä, minkä varaan hän elämänsä rakentaa, mutta Stefanoksen mukaan Jeesuksen sivuuttaminen on jokaisen ihmisen kohdalla virheistä suurin. 

(2) Meidän on laitettava eteenpäin se hyvä, mitä olemme saaneet. Juutalaisuus Stefanoksen aikana oli liian käpertynyt itseensä. Se oli takertunut symboleihinsa sillä seurauksella, ettei se nähnyt ja ymmärtänyt Jumalan uutta ja muuttavaa toimintaa. Nyt oli koittanut uusi aika, jossa kivitemppeli ei enää tulisi toimimaan kaiken keskiössä. Pakanoiden oli nyt aika päästä Israel-kertomukseen mukaan uudella ja yllättävällä tavalla. 

Juuri tämä on se suunta, johon Luukas alkaa lukijaansa johdattamaan jo luvusta 8 mutta erityisesti luvusta 10 eteenpäin. Jos olet saanut maistaa evankeliumin muuttavaa voimaa, vie sanoma eteenpäin muillekin. Jumala etsii kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin, jotka eivät välttämättä tule ensimmäisenä meidän mieleemme (kuten Saulus Tarsolaisen kääntymys osoittaa). 

(3) Stefanoksen esimerkki haastaa meidät uudenlaiseen ja anteeksiantavaan kristilliseen elämään. Jeesus tunnettiin sanomasta, jonka mukaan ihmisen tulisi kyetä antamaan häntä kohtaan tehdyt rikkomukset anteeksi. Kuten jokainen meistä tietää, tämä on vaikea läksy opittavaksi. Stefanoksen esimerkki haastaa meidät tässä tapauksessa äärimmilleen. Jos mies, joka kokee loppunsa vihollisten kivisateessa, kykenee pyytämään vihaajilleen anteeksiantoa, eikö silloin meidän tulisi kyetä pyytämään sitä tilanteissa, jotka eivät yleensä ole edes yhtä rajuja? Stefanos oli oppinut, kuka hänen Mestarinsa oli. Hänessä tulee konkreettisesti esiin se, miltä ristiinnaulitun seuraaminen voi parhaimmillaan tai pahimmillaan näyttää – katsontakannasta riippuen. 

(JS)