Ylistys on kokemuksellisen helluntailaisuuden ydintä

Ylistyksessä ei ole ”mitään uutta auringon alla”, vaan se on kokemuksellisen helluntailaisuuden ydintä. Samat sisaret ja veljet, jotka vierastavat nykyisiä tyyliltään moderneja ylistyslauluja, yhtyvät luultavasti mielellään sellaisiin ylistyskuoroihin kuin Hän on tääll´, Joka janoaa, Ihmeellinen hän on ja Voimaasi tarvin.

Teknisesti ne sisältävät samaa ”monotonista toistoa” kuin uudemmatkin laulut. Kyse lieneekin enemmän tunnesiteestä, jonka sydämemme muistaa ajoilta, kun koimme Hengen paloa. Nämä laulut eivät sytytä siksi, että ne olisivat tyyliltään ja sanoituksiltaan välttämättä syvällisempiä, vaan koska niiden kaikuessa täytyimme kenties ensi kerran Pyhällä Hengellä.

Jos en aina heti pääse mukaan kaikkein uusimpiin ylistyslauluihin, kieliikö se enemmän tunteen ja jopa helluntaikokemuksen nykyistä puutetta kuin laulujen huonoutta? Voisinko sittenkin heittäytyä Jumalan kohtaamiseen esimerkiksi kielillä kiitellen tai hiljaa sydämessäni, vaikka en aina ehdikään oppia uutta laulua?

Jokaisella sukupolvella lienee oikeus löytää ”oma äänensä” ja luonteva tapansa ylistää. Ylistys todellakin on paljon enemmän kuin pelkät laulut. Siinä on kyse kokonaisvaltaisesta sydämen antautumisesta läheiseen vuorovaikutukseen elävän Jumalan kanssa.

Emme tarvitse ylistyskulttuuria, jossa ”paremmat kristityt” jaksavat seistä kauemmin kädet ylhäällä. Mutta tarvitsemme kulttuuria, jossa annetaan tilaa Jumalan kasvojen etsimiselle ja  Pyhän Hengen voiman ilmenemiselle. Yksi sydänten avaaja tähän pyhän kohtaamiseen on ylistäminen.

Lauluilla kosketetaan ennen kaikkea tunteita. Yhtä lailla julistaviakin lauluja lauletaan sydänten avaamiseksi. Ylistyslauluissa, jos missä, soisi olevan nostattavaa Pyhän Hengen innoitusta ja rakkauden tunteiden osoitusta Herrallemme – mollissa tai duurissa, kaunopuheisesti tai kansankielellä. Kun se on aitoa ja siinä on mukana Jumalan pyhyys, sen luultavasti aistii kokouksiimme eksyvä ensikertalainenkin positiivisesti.

Seurakuntaan mahtuu rinnakkain uutta ja vanhaa, esittävää ja ylistävää musiikkia. Julistava musiikki kutsuu pelastukseen, ylistävä musiikki kutsuu säilyttämään tuoreen ja läheisen suhteen Pelastajaan. Molempia tarvitaan, ja kaikkea siltä väliltä.

Vaikka sävel, tyyli, sanoitukset ja soittimet muuttuvat, niin sittenkin ”tämä on laulu sydämeni, ylistän Herraa ainaisesti”. Ylistys on aina ollut merkittävä osa seurakuntamusiikkia ja tulee aina olemaan – taivaasta puhumattakaan!


Jani Utriainen

Seurakuntatyöntekijä ja musiikkimies
Suolahti

Uutiset
36/2016

UutisetKristityn koulutyöntekijän repertuaariin kuuluvat nyt myös täysin uskonnottomat tunnit.
UutisetMertiörannan keskuksessa järjestettiin 20.–21. elokuuta Torreviejan Kotikirkon eli suomalaisen helluntaiseurakunnan järjestämä kokoontuminen.

– Olemme kokeneet hyväksi järjestää tapaamisen Suom...
UutisetLuterilaisen kirkon piispainkokous antoi viime viikolla selonteon, jossa se kuvasi vallitsevan tilanteen kirkon kannalta, kun uusi, sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan. Yksimielisen selont...
UutisetVapaakirkon uudet toimitilat ovat avanneet uusia näkymiä erityisesti Suomen teologiselle opistolle.
UutisetHelluntaiseurakunnan 80-vuotisen lähetystyön juhlaan on saatu uutta tietoa ensimmäisestä lähetistä.
UutisetKaksikymmentä evankelistapolun käynyttä henkilöä eri puolelta Suomea kokoontui elokuun lopulla Larsmon lähetyskotiin.

Perjantaina he suuntasivat kohtaamaan ihmisiä Pietarsaaren keskustaan ja la...
UutisetHUS:N keräämän palautteen mukaan sairaalapapin läsnäolon koetaan tuovan turvaa ja rauhaa potilaille, omaisille ja henkilökunnalle.

Erityisesti palovammapotilaiden kohdalla papin läsnäolo koetti...
UutisetVuorovaikutus auttaa aina, dialogin valmisteluihin osallistunut Kaisamari Hintikka sanoo.
UutisetKorson helluntaiseurakunnan nuorten H4H-syyskausi avattiin juhlavasti toissa lauantaina. Mukana Take the step -illassa oli Bros&Sis-yhtye.

– Illan tavoite oli innostaa jokaista ottamaan roh...
UutisetSuomen Lähetysseuran vuotuinen Tasaus-kampanja puhuu tänä syksynä maattomuudesta. Kehitysmaissa maattomuus aiheuttaa köyhyyttä, nälkää, pakolaisuutta ja turvattomuutta. Suuri osa kehitysmaiden ihmisis...
UutisetAvainmedian ja Fidan edustajat kävivät tutustumassa tilanteeseen Moskovassa.
UutisetKahdella kolmesta britannialaisesta kristitystä on henkilökohtainen kokemus yliluonnollisen olemassaolosta, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

Haastateltujen kokemukset vaihtelivat rukouksen tai...
UutisetMarokossa puhuttavalla arabian murteella tehty kristillinen ohjelmasarja on saanut odottamattoman huomion.

Avainmedian Al Hayat -kanavan tuottaman ohjelmasarjan ensimmäinen jakso ladattiin Yout...
UutisetEuroopan Helluntaiyhteisön lähetysjaoston PEM:n ja espanjalaisen DEMADE-järjestön yhteinen lähetyskurssi kokosi elokuussa 29 opiskelijaa yhdeksästä maasta Etelä-Espanjan Fuengirolaan. Kaksi...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan