Viikinkikuningas rantautuu Suomeen

Harri Ahonen ja Aada Ala-Tala: Pyhän Olavin retkeilyreitit. Viikinkikuninkaan matkassa Savonlinnasta Saaristomerelle. Tammi 2020. 176 s.

Koronavirus sotki lomasuunnitelmia ja saa monet katsomaan lähimatkakohteita uusin silmin, joten Pyhän Olavin retkeilyreittien (Tammi 2020) julkaisu ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan. Opaskirjan tekstit laatinut Harri Ahonen on aiemmin kirjoittanut Skandinavian vaellusreiteistä. Eräoppaana työskentelevä Aada Ala-Tala puolestaan vastaa teoksen valokuvista.

Reilun parin vuoden ajan Suomeen on suunniteltu uutta retkeilyreittiä Savonlinnan ja Turun välille. Kyseessä on hanke, jonka tarkoituksena on laajentaa kristinuskoon kääntyneen viikinkikuninkaan nimeä kantavaa pyhiinvaellusreittien verkostoa. Olavin reittejä on jo pitkään ollut Ruotsissa ja Norjassa, ja ne kaikki vievät Trondheimiin, jonne kuningas aikoinaan haudattiin. Suomeen Olav liittyy siten, että palatessaan Novgorodista maanpaosta hänen on täytynyt kulkea maan läpi.

Historiallista Olavin reittiä Suomen halki ei voida enää jäljittää, mutta nyt sellainen on konstruoitu matkailutarkoituksiin. Jo aiemmin avattu Turusta Ahvenanmaalle vievä Pyhä Olavin merireitti liittää uuden mannerreitin Ruotsiin, joten Savonlinnasta voi periaatteessa vaeltaa Trondheimiin asti. Pyhän Olavin retkeilyreitit -teoksessa esitellään Suomen reitit, ja niitä voi kulkea jalkaisin tai pyörällä.

Viikinkikuninkaan legendaan suomalaiset reitit linkittyvät lähinnä nähtävyyksien kautta. Alkupisteessä on Olavinlinna, ja matkan varrelle osuu kymmenkunta Olaville omistettua kirkkoa.

Reitti on niin tuore, ettei sitä ole merkitty maastoon. Tulevaisuudessa se saanee Ruotsista ja Norjasta tutut punaisin ristein varustetut tolpat tienviitoikseen, mutta toistaiseksi kulkija ei voi ilman opaskirjaa mitenkään tietää, missä reitti menee. Siksi onkin hyvä, että sanallinen reittikuvaus on yksityiskohtaista. Esimerkiksi tällaista: ”Ensimmäiset pellot ilmestyvät maisemaan välittömästi, ja tien pikkuhiljaa kaartuessa vasemmalle pitää olla tarkkana ja huomata kääntyä oikealle kohti Järilää.”

Kirjassa on myös kartat koko reitin alueelta, mutta ne ovat varsin viitteellisiä. Tämä on pieni pettymys, kun teos muuten on niin kattava. Kartat olisi voinut painaa ohuemmalle paperille omaksi liitteekseen tai esittää ne samaan tapaan piirroskuvina kuin ruotsalais–norjalaista Olavin reittiä kuvaavassa oppaassa S:t Olavsleden – Pilgrimsfärd från hav till hav (Vildmarksbibliotek 2016). Vaeltajan kannalta voisi myös olla kätevää, jos kirja olisi hieman pienempi ja kevyempi. Nyt se sopii kyllä hyvin retken suunnitteluun ja Suomen luonnon ihasteluun.

Vaikka reitin kehittäminen on vasta alussa, oppaaseen on onnistuttu kokoamaan kattavasti tietoa sekä reitistä että sen lähellä olevista nähtävyyksistä, palveluista ja liikenneyhteyksistä. Kunniamaininnan opas saa siitä, että se lukee vaeltajan palveluihin kirjastot. Niissä on hyvä levähtää, ladata puhelimen akku ja täyttää vesipullo.

Jos reitti kasvattaa suosiotaan, paikallisten seurakuntien kannattaa miettiä tapoja kohdata vaeltajia. Tiedän kokemuksesta, että tie kulkijan sydämeen käy ilmaisen kahvitarjoilun tai telttapaikan kautta.

Säde Loponen