Varotaan turhia sääntöjä ja helluntailaisten hapatusta

Me helluntailaiset rakastamme sääntöjä, määräyksiä ja rajoituksia. On niin turvallista, kun joku sanoo, miten pitää elää, ja on selvä kaava, jonka perusteella voi määritellä kuka on vilpitön uskovainen ja kuka ei. Pelottavaa sen sijaan on, kun Raamattu näyttää olevan suvaitsevaisempi kuin meidän kaavamme. Silloin on parasta pitää kiinni isien perinnäissäännöistä ja todeta, että näinhän meillä aina on tehty.

Näin tapahtui taas keskustelussa alkoholin käytöstä.

Näitä omatekoisia sääntöjä, joita voisi kutsua helluntailaisten hapatukseksi, on vuosikymmenten saatossa ollut pitkä lista. Syömisen ja juomisen lisäksi ne ovat liittyneet esimerkiksi ulkonäköön, pukeutumiseen, television katsomiseen, musiikkiin, kulttuuriin, urheiluun ja ystävyyssuhteisiin. Elämää ei siis rajoitettu vain seurakunnan sisällä, vaan säännöt kohdistuivat kaikkeen, mikä liittyy tavallisen ihmisen arkielämään.

Tämä hapatus on yksi syy siihen, että seurakuntiemme väkimäärä on vähentynyt vuosien saatossa. Sääntöjen ahdistamana moni hengellinen etsijä on jäänyt seurakuntiemme ohikulkijaksi, ja osa kodin löytäneistä on jättänyt sen vaatimusten uuvuttamana. Moni helluntaikodin jälkeläinen on sulkenut seurakunnan oven takanaan viimeisen kerran, kun on aikuistuttuaan saanut itse valita elämäntapansa.

Onneksi viime vuosina valoa on alkanut kajastaa. Kiitos Iso Kirja -opiston systemaattiselle Raamatun opetukselle. Kiitos Ristin Voiton ottamalle avoimelle linjalle lehden toimittamisessa. Kiitos Radio Dein monipuoliselle ohjelmistolle. Kiitos lisääntyneelle kristittyjen yhteydelle, joka on auttanut meitä huomaamaan, että uskoaan voi elää iloisemmin, kun ei ole pakko olla aina oikeassa.

Menneiden vuosikymmenien virheitä ei saa enää tekemättömiksi. Erilaisissa seurakuntien arvostukseen liittyvissä kyselytutkimuksissa olemme viimeisten joukossa, eikä moni tavallinen kadunkulkija erota meitä Jehovan todistajista. Huono maineemme istuu lujassa, minkä vuoksi edes uusien seurakuntien helluntailaiset perustajat eivät halua seurakuntansa nimeen viittausta helluntailaisuuteen.

Jotain me kaikki kuitenkin voimme tehdä. Voimme pyytää Jumalaa avartamaan ymmärrystämme ohi perinnäissääntöjemme ja luottaa siihen, että Pyhä Henki johdattaa myös niitä, jotka katsovat kehällisiä asioita eri näkökulmasta kuin me.

Varotaan siis helluntailaisten hapatusta!


Sirpa Turjanmäki
Jyväskylä


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja