Vanhan ajan kitarakuoro ja haikeat muistot

Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua musiikista. On keskusteltu siitä, millaista hengellinen musiikki ei saa olla ja millaista sen pitäisi olla.

Kerronpa, millaista kuoromusiikki oli kotiseurakunnassani vuonna 1942, jolloin siirryin nuortenkuorosta niin sanottuun kitarakuoroon.

Siihen aikaan kirjoitettiin laulut käsin kovakantiseen, viivoitettuun vihkoon mustekynällä, jota kastettiin pullossa olevaan musteeseen. Olen säilyttänyt tämän lauluvihon kirjahyllyssä aarteenani. Joskus vielä laulelen kitaralla säestäen niitä rakkaita, puhuttelevia lauluja.

Kuoron tehtävä oli olla saarnaajan tukena, ja laulut valittiin puhujan aiheen mukaan. Puhalsimme kaikki samaan hiileen. Aina löytyi tekstiin sopivat laulut lähes kahdensadan laulun valikoimasta. Löytyipä jokaiseen juhlapyhäänkin omat laulunsa. Tässä vain muutama esimerkki.

Kun kalenterivuosi vaihtui, lauloimme: ”Eespäin riennellä kasvoisi valkeudessa kautta aikain ja vuosien saan.” Pääsiäisenä laulumme taas julisti: ”Sä vapaaks’ ostit Golgatalla.” Helatorstain tekstiin sopi puolestaan laulu ”Ylös nousi taivaisiin, ylös astui kotihin”. Kuorolla oli erikseen lähetys-, herätys- ja kutsulaulut, aina kokouksen kulun mukaan.

Ja osasimme ylistääkin Jumalaa laululla ”On Herra suur’, tuhansin kielin kaikuu…”

Entäpä kun seurakunnassa vieraili joku saarnaaja? Silloin kajahti kuoron laulu ”Oi, veli, joka kertoilit Herrasta, meille kerro siitä vielä uudestaan…”

Laulut olivat yksiäänisiä, ja niitä laulettiin kitaroiden, harmonikan ja pianon säestyksellä. Joskus oli sitran ja sahan soittajakin mukana. Sitten 1950-luvun vaihteessa alkoi olla jo kolmiäänisiä laulujakin. Näin yksinkertaisen selkeää oli alkuvuosikymmenten musiikki kotiseurakunnassani.

Laulajien tehtävä oli laulun sanoin ilmaistakseni: ”Kerro maailmalle sanoma, veri Jeesuksen puhdistaa.”

Jostain syystä on nyt haikea olo.


Elvi Blumén
Kotka