Tunnetko ”karjasi” kaipuun?

Raamattu sanoo: ”Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton” (Snl. 12:10).

Herralle antautunut sydän on sellainen, jossa Herra vaikuttaa, ja jolle hän lähettää viestejä lähetettäväksi eteenpäin. Kullakin meistä on oma lauma ympärillämme – lauma, jolla on omat tarpeensa.

Aina ei riitä, että lauman perustarpeet tulevat tyydytetyiksi. Se ei vielä takaa hyvinvointia tai tyytyväisyyttä. Joskus on syviä kaipauksia, joita ei ihmissilmällä edes näe. Emme tunne ”karjamme kaipausta” ilman Herraa. Tarvitsemme herkkyyttä ollaksemme ajan hermolla.

”Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa.” Tunnetko toisten tarpeet vai huolehditko vain omistasi? Toisista huolehtiessa omatkin tarpeet hoituvat.

Raamattu kertoo, että kun Ihmisen Poika tulee, hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Silloin ”hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista” (Matt. 25:32). Lampaille Jeesus sanoo: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.” (Matt. 25:35)

Lampaat huolehtivat toisista, ja ne tuntenevat Paimenen lailla. Ne ovat herkkiä. Mitä kuuliaisempi tahdot olla, sitä herkempi sinun on oltava.

Ihminen voi olla hyväntekijä, vaikka hän ei omistaisikaan paljon tässä ajassa. Sarpatin leski leipoi vähästään Herralle ja elätti puutteen keskellä Jumalan miestä, Eliaa. Vuohet eivät näe Jeesuksen tarpeita. Ne elävät vain itselleen.

Tämä aika on niin laupeudeton. Ihmiset ovat ”itserakkaita, rahanahneita ja ylpeitä” (2. Tim. 3:1–5). Lisäksi lopun aikana ”useimpien rakkaus kylmenee” (Matt. 24:12).

Monien uskovien tilaa kuvaa Ilmestyskirjan kirje Efeson seurakunnalle. Seurakunta oli hyljännyt ensimmäisen rakkautensa. Ensirakkaudesta voi tulla vain muisto, kuten kävi Israelin kansalle (Jer. 2).

Älkäämme tulko kuuroiksi. ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo” (Ilm. 2:29). Antakoon Herra meille herkän kuulon ja aran tunnon hänen Sanansa edessä, että jokainen voisi tuntea ”karjan kaipauksen”. Olkaamme Jumalan neuvottelussa. Vastaanottakaamme hänen sanomaansa ja välittäkäämme tuo sana myös eteenpäin. ”Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke” (Sananl. 12:18).

Ihmisillä on paljon erilaisia tarpeita. On esimerkiksi monenlaista surua ja sairautta. Tarvitsemme lääkettä, ja Herralla on lääkitsevä kieli. Jumalan lääkekaapissa on auttavaa lääkettä, jolla ei ole mitään haittavaikutuksia.

Hän tahtoo antaa meillekin viisaan ja lääkitsevän kielen. Viisasten kieli on samanlainen kylässä kuin kotonakin.

Karja ei kuitenkaan kerro aina kaipuutaan. Siksi paimenen tulee huomata se. Hyvän Paimenen alaisuudessa myös alipaimenet oppivat huomaamaan lampaidensa tarpeet.

Ja vielä: jos huolehdimme naapurin laumasta oman laumamme kustannuksella, onko se kovin vanhurskasta?


Tuula Palola
Veteli


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja