Suomen kansa tarvitsee herätystä

Mikä on Suomen kansan kohtalo? Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on jo lähellä. Jeesuksen Kristuksen toinen tuleminen on aivan oven edessä.

Suomea sanotaan kristityksi maaksi, mutta kansan keskuudessa on vain vähän ihmisiä, jotka ovat antaneet sielunsa Herralle Jeesukselle. Kuitenkin ainoastaan puhtaat, Jeesuksen verellä ostetut morsiussielut pääsevät kerran taivaaseen.

Herra sanoo sanassaan: ”Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä, sen tähden, katso minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja ja sen viisasten viisaus häviää ja ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.”

Jumala tekee vielä Suomen kansalle ihmeitä. Maamme kristityt odottavat suurta herätystä, joka puhaltaa koko Suomen ylitse. Eräässä hengellisessä laulussa pyydetään juuri tätä: ”Puhalla Jumalan tuuli ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan niin, että nähdä saan heräävän nukkuvat sielut uskossa valvomaan. –– Puhalla Jumalan tuuli kaduille kaupunkiin. Puhalla ristiltä Herran sydämiin kärsiviin, että he saisivat kerran juhlihin taivaisiin.”


Airi Ollikainen
Mikkeli

Mielipide
43/2016

MielipideMikä on Suomen kansan kohtalo? Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on jo lähellä. Jeesuksen Kristuksen toinen tuleminen on aivan oven edessä.

Suomea sanotaan kristityksi maaksi, mutta kansan kesku...
MielipideOli erittäin tärkeää, että Ristin Voitossa (RV 40) annettiin paljon pätevää tietoa avioliittolain merkityksestä tänä kriittisenä aikana, kun ratkaisu asiassa on lähellä. Nyt on erittäin tärkeää rukoil...
MielipideRistin Voiton mielipidepalstalla monet ovat tulkinneet asiantuntevasti Raamatun tekstejä etsittäessä Jumalalle nimeä.

Jo 400 vuotta ennen Kristusta kreikkalainen Parmenides, joka ei tiennyt mit...
MielipideTeologi Sara Saarela kirjoitti opetusartikkelin otsikolla ”Onko täällä kilttejä lapsia?” (RV 38).

Kirjoituksen aihe on tärkeä, mutta mielestäni siitä puuttui teologien aiemmin painottama Jumala...
MielipideSosiaalinen media on tullut koteihin, työpaikoille, kouluihin ja seurakuntiimmekin. Yhteinen kokoontuminen on monille uskoville se ”pakollinen” seurakunnassa viivähtäminen. Samalla heistä on mukavaa j...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan