Seurakunnan nuori väki jättää seurakuntansa

Tällaisen otsikon luin lukiessani viimeisintä Suomen Viikkolehteä. Norjassa järjestetyssä konferenssissa oli puhunut Dan Scott, joka oli kertonut karuja lukuja Norjan tilanteesta. Seitsemän kymmenestä 14–18-vuotiaasta jättää Norjan lähetyskirkon, joka on Norjan Vapaakirkon sisarkirkko. Huonoja uutisia tulee myös Isosta-Britanniasta. Kolme neljästä jättää kirkkonsa opiskeluvuosien aikana. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan taas seitsemän kymmenestä nuoresta jättää kirkkonsa aikuisikään mennessä.

Miten on tilanne Suomessa? Väittäisin, että vähän samanlaisissa lukemissa menemme täälläkin. Luterilaisen kirkon rippikoulutyö toki tavoittaa edelleen valtaosan 14–15-vuotiaista, mutta kuinka moni jää sen jälkeen seurakunnan toimintaan, etenkään uudestisyntyneenä? Sama huoli on siis ilmassa kirkkokunnasta huolimatta: nuorten katoaminen seurakunnista. Yläkoulua käyvä ikäluokka on toki ylipäätään katoava joukko muuallakin kuin seurakunnissa.

Luin marraskuun Ristin Voittoa hieman myöhässä postilakon takia ja huomasin, että Isossa Kirjassa olisi ollut marras-joulukuun vaihteessa Nuorisotyö kaikille -kurssi. Ajattelin, että onpa hienoa, että sellainen on järjestetty. Keitähän siellä oli kouluttamassa? Laitoin viestin kollegalleni ja kuulin, että kurssi oli peruttu osallistujamäärän vähäisyyden takia.

Järkytyin. Samaan aikaan kun seurakunnat potevat jatkuvaa kutistumista, nuorten  liukenemista pois seurakunnan yhteydestä, niin ei riitä osallistujia nuorisotyötä käsittelevään viikonloppuun! Onko tämä viesti siitä, että nuorisotyön koulutusta ei arvosteta helluntaiseurakunnissa, vai mistä vähäinen osallistuminen johtui? Sekulaarilla puolella nuorisotyökoulutukseen satsataan. Nuorisotyön perustutkinto on kolmevuotinen ja 120 ov.  Tämän jälkeen voi opiskella ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi ja vielä sen jälkeen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Itse olen opiskellut nuorisotyötä yhteensä seitsemän vuotta.

Olen toiminut nuorisotyössä vuodesta 1999 eli 20 vuotta. Siitä lähes puolet erityisnuorisotyössä, esimerkiksi työttömien nuorten parissa. Olen istunut heidän kanssaan nuotiotulilla, keikkunut yläköysiradalla, kastunut kanooteissa ja kuunnellut heidän tarinoitaan nuorisotaloilla ja kadulla. Olen tullut myös siihen johtopäätökseen, että seurakuntien ja näiden nuorten maailmankuva on tällä hetkellä niin kaukana toisistaan, että ilman ammattitaitoista koulutusta seurakuntien on lähes mahdotonta kohdata näitä nuoria.

Vapaakirkon puolella Tulisielukoulu näyttää vetävän myös helluntaitaustaisia nuoria opiskelemaan. Jotain vastaavaa pitäisi saada myös helluntaiseurakuntien koulutukseen. Nuorisotyö on muutakin kuin nuortenilta kerran viikossa ja leiri kerran kesässä. Se on kasvatustyötä ja seurakunnissa nimenomaan kristilliseen uskoon kasvattaen. Nuorten maailma on aivan toinen kuin 60–80-luvuilla, ja se muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Teemmekö edelleen asiat kuten ennenkin vai olemmeko valmiita satsaamaan nuorisotyöhön?

Onneksi Legacy Project yli kirkkokuntarajojen toimivana on tuonut hieman toivoa siitä, että nuoret edelleenkin syttyvät Jumalan kutsulle. Kun heille annetaan vastuuta ja vapauksia sopivassa suhteessa, he menevät vaikka maailman ääriin.

Mika Tenetz

Yhteisöpedagogi (AMK),

Pastoraalityön ja johtamisen MA

Isonkyrön Tervajoki