Ruuhkavuosia ja Isän rakkauden ikävää

Hanna Kivisalo: Jonain päivänä ymmärrät. Enostone 2021. Sid. 111 s.

Hanna Kivisalon Sekunnit ja tunnit -tekstejä voidaan pitää jonkinlaisena nykyaikaisen kirjallisen tuotannon täysosumana.

Kivisalon pääjulkaisualusta on sosiaalinen media, jossa kolumnimittaan tiivistetyt ajatelmat keräävät tuhansittain tykkäyksiä ja jakoja.

Paperisten kansien väliin saateltuna kolumnit ylevöityvät entisestään, ja tekstien merkitys kasvaa niiden löytäessä tiensä lukijan kiireettömämpään ympäristöön.

Jonain päivänä ymmärrät on taitavasti hiottu kokonaisuus, matka pikkulapsivaiheesta irrottautuvan äidin maailmaan. Se ei ole oppikirja arjesta selviämiseen, mutta Kivisalon taito kuvata arkisia tuntemuksia tekee hänestä lukijalle ruuhkavuosispesialistin, tai ainakin tärkeän sanoittajan haastavaan elämänvaiheeseen.

Osasta tekstejä muodostuu hieman utuisia runoelmia, osasta saisi sorvattua standup-komiikkaa.

Kivisalon tärkeimpiä työkaluja ovat kyky lumoutua perheestä sekä skarppi itseironia. Tarinoiden kaari on ehjä, mitta on kompakti – aina mieluummin hieman liian vähän kuin hieman liikaa –, ja tekstien loppukiteytyksistä moni lukija todennäköisesti alkaa suunnitella sisustustauluja.

Kantavina pohjateemoina läpi kirjan säilyvät armollisuus, lempeys ja rakkaus – itseään ja muita kohtaan.

Siivet saat -äänite on Johanna Särkkälän tunnelmallinen akustinen kokonaisuus, joka on toteutettu Tampere ylistää -kuoron kanssa.

Sovituksissa on ymmärretty tunnelmatekijöiden merkitys. Piano soi laajana vallina, akustinen kitara on tallentunut tarkasti. Siellä täällä kuoro tai apusolisti ottaa mukavasti tilaa haltuun. Teksteissä halutaan lähelle Isää: ”Vain sinä rakastat pohjia myöten.”

Hifistelevää kuuntelijaa saattaa vaivata miksauksen ajoittainen ylierottelevuus. Eri instrumentit ja vokaaliosuudet erottuvat kyllä selvästi toisistaan, mutta kokonaisuudesta puuttuu sitkoa. Instrumentit tuntuvat soivan eri tiloissa.

Tietyt kihisevät ylätaajuudet on nostettu melko rohkeasti esiin. Ratkaisu palvelee autoilevaa kuuntelijaa, samoin kuin jokseenkin tanakka kompressointi, mutta vie kokonaisuudesta lämpöä ja laajuuden tuntua.

Johanna Särkkälä on päässyt laulajana selvästi viime vuosina monta askelta eteenpäin. Mezzosopraanossa on sielukkuutta ja varmuutta. Ylistävän musiikin lisäksi aineksia voisi hyvin olla tarinallisemmankin materiaalin tulkintaan.

Anssi Tiittanen