Raittius on raamatullista, täysraittius yksilön oma valinta

Alkoholi synnyttää suomalaisten helluntaiuskovien parissa isoja tunteita, vaikka keskustelua lehden sivuilla oli paljon vähemmän kuin odotin – ja sekin vielä asiallista. Kiitos siitä.

Suomessa ei ole enää yhtenäiskulttuuria. Eivät edes seurakunnat ole yksikulttuurisia. Kaikilla Jeesukseen uskovilla ei ole samanlaisia tapoja elää.

Myös suhteemme alkoholiin on erilainen. Kaikki eivät suinkaan ole absolutisteja. Jos ummistamme tältä tosiasialta silmämme ja virallistamme seurakunnissa julistuksellamme absolutismin ainoaksi oikeaksi tavaksi elää, tuloksena saattaakin olla ihan muuta mitä haettiin: ulkokultaisuutta, piilottelua, tuomitsemista ja juuri sen heikoimman, eli alkoholiongelmaisen ja joskus lankeavan uskovan, ulossulkemista yhteydestä.

Täysraittiuden periaatteen liittäminen raamatullisuuteen on erittäin ongelmallista. Raamattu näyttäisi olevan pikemminkin kohtuuden linjoilla: alkoholi on läsnä ja sitä käytetään, mutta uskovia kehotetaan raittiuteen eli välttämään alkoholin liiallista ja humalahakuista käyttöä. Joskin kyseessä lienee enemmän kulttuurinen kuin normatiivinen kysymys, eli ymmärtääkseni alkoholia ei ole pakko käyttää ollakseen oikeaoppinen ja raamatullinen uskova.

Täysraittiuden vaatimuksen täytyy siis perustua muihin syihin kuin Raamatun opetukseen alkoholista. Se voi nousta heikomman veljen huomioon ottamisesta, uskovan esikuvana olemisesta tai terveellisten elämäntapojen noudattamisesta. Mutta mielestäni sen täytyy kuulua vapaaehtoisten ja henkilökohtaisten linjausten piiriin. Voimme toki suositella täysraittiutta seurakuntalaisille, mutta emme edellyttää sitä.

Ymmärrän, että erilaisten tapojen hyväksyminen voi aiheuttaa ahdistusta, kuten se tekee minullekin, mutta emme voi emmekä saa tehdä omista tavoistamme lakia muille. Se nyt vaan ei ole oikein.


Ari Vehosmaa
Pastori
Turku