Pimeät ajat ovat käsillä

Eihän sitä voi kuin ihmetellä, että Päivi Räsäsestä, joka on yksi fiksuimmista kansanedustajista, on taas tehty rikostutkinta. Asia koskee hänen 15 vuotta vanhaa tiivistä informaatiokirjastaan, joka pohjautuu Raamatun opetukseen miehestä ja naisesta. Onko niin, että jos on suoraselkäinen, konservatiivinen ja aito kristitty poliitikko ja tuo Raamatun arvoja esille, niin vihervasemmisto-liberaalit tekevät kaikkensa, että näiltä rohkeilta kristityiltä saataisiin suu tukittua?

 

Suurin huoli minulla kuitenkin on koululaisista. En voinut kuin järkyttyä, kun kuulin erään tuttavaperheen kokemuksesta. He asuvat Helsingin lähellä ja heidän lapsensa on ekaluokalla. Lasten tunnille oli tullut eräs Setan edustaja ja ”valistanut” lapsia sukupuoli-elämästä.

 

Hän oli puhunut muun muassa kuukautisista, seksistä ja siitä, että sukupuolielimet voi vaihtaa, jos niin haluaa. Hän käytti sukupuolten oikeita nimiä. Kaksi naista voi saada lapsen ja kaksi miestä voi saada lapsen ja niin edelleen. Keinoksi kahden miehen lapsen saantiin oli sanottu, että jos heillä on ystävällinen naiskaveri, niin hän voi synnyttää näille miehille lapsen.

 

Niin justiin, seitsemän ikäiselle puhutaan tällaista suomalaisessa koulussa! Aivan kuin lapsen tekokin olisi vähän kuin vessassa kävisi, kylmää ja tunteetonta. Jokainen tajuaa, että äidin kantaessa vauvaa mahassaan yhdeksän kuukautta ja sitten kivulla lapsen synnytettyään äidin ja lapsen välille on rakentunut todella vahva side. Ylipäätään kaikki nämä asiat seksistä, homoudesta ja lesboudesta rikkovat lapsen pientä ja herkkää ajatusmaailmaa, joka on täysin kykenemätön vielä sisäistämään tällaista moraalittomuutta.

 

Kun lapsi tuli kotiin koulusta, hän oli vanhempien mukaan kalpea, mietteliäs, järkyttynyt ja sekaisin. Lasta oli henkisesti pahoinpidelty ja hänet oli aivopesty tunkemalla hänen puhtaaseen ajatusmaailmaansa kaikki tuo saasta. Vanhemmat eivät olisi ikinä halunneet lapsensa menevän tuolle tunnille, mutta koulusta annettu Wilma-viesti oli tullut liian myöhään, että äiti tai isä olisivat voineet estää sen tapahtumasta.

 

On tehty tutkimuksia, joista ei paljoa puhuta ääneen mutta joiden mukaan huomattava osa ”transnuorista” katuu sukupuolenvaihdostaan. ”He toivovat, että se olisi jäänyt tekemättä, eivätkä he tunne oloaan paremmaksi sen johdosta.” (Oikeamedia 13.10.2019)

 

Tuon painajaismaisen koulupäivän jälkeen oli vanhempien selitettävä koko illan näitä asioita tytölleen, joka ei ollut koskaan kuullutkaan niistä puhuttavan. Seitsemänvuotias lapsi on vielä liian pieni ottamaan vastaan tällaista ja käsittelemään sitä oikein. Tästä koulusta oli vaan sanottu vanhempien huolta vähättelemällä, että THL ja WHO tukevat tätä ja tämähän kuuluu uuteen opetussuunnitelmaan, ja ettei se ollut vakaumuksen vastaista.

 

Tämä perhe on kristitty ja heidän arvonsa pohjautuvat Raamattuun, niin kuin monen muunkin lapsiperheen arvot. Tuollainen sukupuoli-aivopesu on todella moraalitonta ja vastoin kristityn vakaumusta. Eiväthän Seta-ihmiset tai koulut voi päättää, mikä kristitylle perheelle on vakaumuksellista ja mikä ei? Kyllä sen perhe päättää itse. Eikö meillä vielä Suomessa ole uskonnonvapaus? Ja vaikka perheet eivät olisikaan tunnustavia kristittyjä, on heillä oltava täysi tieto jo etukäteen, millaista ”opetusta” heidän lapsensa koulussa saavat. Huolestuneena äitinä vetoan tällä vanhempiin ja päättäjiin. Meidänkin äänemme pitää saada vielä kuulua.

 

 

Karoliina Vuorinen

Pietarsaari




40/201

Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan