Pienen lapsen turvattomuus vaarantaa oppimisen

On surullista, miten nykyinen hallitus haluaa rajata kotihoidon tukea ja varhainen päivähoitoon siirtyminen on saanut yllättäen runsaasti mediassa palstatilaa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on nostanut Jani Erolan tutkimuksen (Jani Erola,  Aleksi Karhula & Elina Kilpi-Jakonen: Home sweet home? Long-term educational  outcomes of childcare arrangements in Finland. Turun yliopisto, 2016) julkisuuteen puolustaessaan varhaista päivähoitoa.

Erola esittää tutkimuksessa, että 1–3-vuotiaana aloitetulla päivähoidolla on positiivinen vaikutus lasten koulumenestymiselle. Lisäksi hän väittää, että tutkimuskirjallisuus ei tue ”yleistä harhaluuloa” siitä, että päivähoito olisi haitallista lapsen kehitykselle. On kuitenkin lukuisia tutkijoita, jotka ovat esittäneet vahvaa näyttöä tästä asiasta (Keltikangas-Järvinen, Rusanen, Sinkkonen, Sajaniemi ja Lahikainen).

Erola on kertonut, että hänen tutkimuksensa taustalla on puhtaasti sosioekonominen näkökulma. Varhaista päivähoidon aloittamista siis perusteltiin koulumenestyksellä ja pärjäämisellä. Tuottavuutta ja tehokkuutta arvioitaessa sivuutetaan samalla lapsen hyvinvoinnin kysymykset, joita on kieltämättä haasteellisempi arvioida. Lasten turvattomuutta, huolia, pelkoja ja alakuloisuutta ei ole helppo tunnistaa.

Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen toteaa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys  (Finn Lectura, 2011): ”Lapsi ei halua eroon vanhemmistaan pitkiksi ajoiksi isoihin ryhmiin, joissa hän joutuu kalastamaan huomiota vierailta tai vaihtuvilta aikuisilta.”

Rusasen mielestä erot vahingoittavat pientä lasta tavalla, jolla on pitkäaikaisia vaikutuksia. Hän on myös huolissaan siitä, että varhaiskasvatuksen suunnittelussa ei ole huomioitu turvallisen kiintymyssuhteen kehittymistä. Pieni lapsihan on riippuvainen häntä hoivaavista henkilöistä varsinkin kolmen ensimmäisen vuoden ajan.

Turvallinen kiintymyssuhde syntyy läheisessä, luottamuksellisessa ja pysyvässä vuorovaikutuksessa, kun lapsen tarpeisiin vastataan riittävän oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti. Silloin lapsi kokee, että hänestä huolehditaan. Sen vuoksi kasvatus, jossa ihannoidaan liian varhaista itsenäistymistä ja omillaan pärjäämistä, altistaa turvattomalle kiintymyssuhteelle.

Rusasen mukaan pienen lapsen turvallisuuden tunne järkkyy, kun hän joutuu uusiin ja vieraisiin tilanteisiin. Hän ei kykene keskittymään leikkimiseen eikä tutkimaan ympäristöään, vaan hänen energiansa ja aikansa menee turvallisuuden tunteen hakemiseen. Tämä näkyy keskittymishäiriöinä, motorisena levottomuutena, vetäytymisenä, itkuisuutena tai huomion hakemisena.

Päiväkodeissa liian suuret ryhmät, ero vanhemmasta, vaihtuvat hoitajat, melu ja lasten keskinäiset ristiriidat kuormittavat lasta. Kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemi  on todennut tutkijaryhmän kanssa uudessa tutkimuksessa (2016), että lapsen kokema stressi näkyy korkeampana kortisolitason nousuna, ja se vaikeuttaa hänen kykyään lukea sosiaalisia signaaleja. Samoin stressi vaikeuttaa muistamista ja oppimista. Kun päivähoito rajataan puoleen päivään, se voi auttaa lapsia, jotka kuormittuvat herkästi.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on otettava todesta, sillä heidän oireensa eivät nouse tyhjästä. Varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet ovat sinällään kannatettavia, mutta rohkenemme väittää, että nykyisillä resursseilla niitä on vaikea saavuttaa, eikä varhaiskasvatus tällöin vastaa alle kolmevuotiaan emotionaalisiin tarpeisiin tyydyttävästi.

Arvioitaessa varhaiskasvatuksen laatua aikuisten ja lasten välinen vuorovaikutus on tärkein kriteeri. Jos vuorovaikutus ei toimi eikä lapsi luota hoitajaan, ei kasvatus saavuta tavoiteltuja vaikutuksia.

Jani Erolan tutkimus kohdistui 1990-luvun laman aikana syntyneisiin lapsiin. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli voimaan vasta 1996, joten kaikki haastatellut lapset olivat perheistä, jotka olivat onnistuneet säilyttämään työnsä.

Tiedämme, että vanhempien sosioekonominen asema periytyy vahvasti. Lisäksi on huomioitava, että korkeasti koulutetut vanhemmat vievät lapsensa päivähoitoon varhaisemmin kuin muut ja perhetaustalla on tunnetusti suuri vaikutus lapsen koulumenestykseen. Joten Erolan tutkimus ei mielestämme riitä perusteluksi alle kolmevuotiaiden päivähoidolle.


Riitta Kuismanen (KD)
Sosiaalipsykologi
Pirkkala

Sari Kumin (KD)
Erityisopettaja
Helsinki