Sunnuntai 1. elokuuta.
Nimipäivää viettää Maire, Gerda, Gerd

Pakko tehdä jotain!

Järjestömme vapaaehtoistyöntekijöiden virkistys- ja rakentumispäivillä kuulin hiljattain puheenvuoron, joka puhutteli minua kovasti. Yhdistyksemme uudelle hallituksen jäsenelle, pastori Jukka Rahkoselle esitettiin kysymys, miksi hän lähti mukaan hengelliseen romanityöhön.

Jukan nopea vastaus kysymykseen pysäytti minut: ”Kun vierailin ystävieni luona romanikodeissa, romaniyhteisönkin keskelle levinneet ongelmat tulivat heti vastaan. Vanhemmilla oli valtava hätä nuorista, jotka taistelivat päihdeongelmien ja syrjäytymisen sekä kaikkien näiden lieveilmiöiden kanssa. Hätä oli niin suurta, että ajattelin, että jonkun on pakko tehdä jotain. Samalla tajusin, että se ’joku’ voin olla juuri minä. Oli pakko tehdä jotain”, Jukka vastasi kuulijoille.

”Pakko tehdä jotain”-ilmiöön olen itse törmännyt esimerkiksi Latviassa käydessäni monenlaisen puutteen alla elävien romanien luona. Lähdin itse ensimmäistä kertaa tapaamaan heitä puoliksi pakotettuna, mutta heidän hätänsä nähdessäni minunkin on ollut pakko tehdä jotain. Tarve on saanut aikaan näyn, jota olen seurannut jo vuosia.

 

Jeesus kertoi kerran miehestä, jonka oli ”pakko tehdä jotain”. Samarialainen mies kulki tietä pitkin, kun äkkiä tien varressa oli ryöstetty ja pahoinpidelty ihminen. Jotkut ”korkeamman kutsumuksen” miehet olivat kävelleet päätä kääntäen ohitse, mutta kaltoinkohdellun miehen onneksi – kiitos Jumalalle – samaa tietä kulki myös mies, jolla ei ehkä ollut suurta kutsumusta tai teologista oppimäärää mutta jonka oli hätää nähdessään vain pakko tehdä jotain… Tarinan lopun tunnemmekin.

Joskus tuntuu, ainakin minusta, että hengellisessä työssäni on niin valtava kiire ja monenlaista touhua, että ihmisten hätähuudot hukkuvat kauniiden puheiden, mahtavien kokousten, palaveriviidakon ja toimintasuunnitelmien alle. Voisiko kuitenkin kaiken sinänsä hyvän työn ja touhun keskellä meidänkin silmämme nähdä, kun meidän eteemme tulee tilanne, jossa on pakko tehdä jotain? Voisiko sydämemme olla avoinna?

 

Romaniyhteisön keskeltä kuuluu tänä päivänä voimakas hätähuuto. Varsinkin monet meidän nuoristamme ovat joutuneet sielujemme vihollisen ryöstö- ja tuhoretkien kohteeksi, ja päihteiden, väkivallan ja syrjäytymisen vaikutukset ovat tällä hetkellä todelliset nuorisomme keskellä.

Samaan hengenvetoon on todettava, että Jumala on saanut siunata ja auttaa monia nuoriamme elämässä hienolla ja kestävällä tavalla eteenpäin. Silti synnin tuhojen jäljet ovat monin paikoin konkreettisesti nähtävissä.

 

Tänään jos koskaan tarvitaan myös romaniyhteisön keskelle miehiä ja naisia, joiden on hädän nähdessään vain ”pakko tehdä jotain”. Työhön ei tarvita parhaita osaajia tai hengellisen työn huippuammattilaisia vaan tavallisia ihmisiä, jotka näkevät, kuulevat ja pysähtyvät hädän kohdatessaan.

Eräs lastenleireiltä tuttu Jippii-kuoron laulu haastaa kuulijaa kysymällä: ”Kukapa menee, jos me emme mee, ja kukapa tekee, jos me emme tee?” Siinäpä ajankohtainen haaste myös hengellisen romanityön maailmasta.

 

Siunausta kesääsi!

 

Tino Grönfors

 

Kirjoittaja on Elämä ja Valo ry:n toiminnankoordinaattori.



UUTISET