Osaammeko lukea diakonian kelloa?

Useat kriteerit kertovat hyvinvointivaltiossamme suuresta avun tarpeesta. Teemme  seurakunnissa hyvän päätöksen, jos emme käännä katsettamme pois sosiaalisista ongelmista vaan päätämme toimia kristillisen lähimmäisenrakkauden mukaisesti. Osaammeko lukea diakonian kelloa, joka herättelee meitä toimimaan?

 

 

Köyhyys kasautuu ja kroonistuu

Viime vuoden lopulla Yle uutisoi Helsingin Myllypuron leipäjonojen kasvaneen ennätyksellisen pitkiksi.

 

Väliaikaiseksi tarkoitetusta ruoka-avusta on tullut pysyvä avustusmuoto. Köyhyys on pitkittynyt ja kroonistunut joidenkin apua tarvitsevien kohdalla.

 

Useat helluntaiseurakunnat organisoivat ylijäämäruuan jakelua, yhteisöruokailuja ja EU:n ruoka-apua vähävaraisimmille. Hyvä Sanoma ry tarjoaa helluntaiseurakunnille koordinointipalveluja EU:n ruoka-avun hakemiseen. Kokemukset ovat olleet hyvin myönteisiä, ja ruokajakelun hartaudet ovat useissa seurakunnissa viikon tavoittavin työmuoto.

 

Leipäjonoja dramaattisempi lähiviikkojen uutisointi on ollut lasten päihteidenkäyttö Vantaan Tikkurilassa. Parinkymmenen 10–14-vuotiaan lapsen on raportoitu käyttäneen toistuvasti alkoholia, lääkkeitä ja kannabista. Suurin osa heistä on ollut tyttöjä.

 

Kun helluntailiikkeeseen kuuluvat diakonian ammattilaiset puhuivat noin vuosi sitten diakonian huutavasta tarpeesta lasten parissa, nämä uutiset eivät vielä olleet otsikoissa. Nyt poliisi pitää tilannetta järkyttävänä.

 

Tämän kehityssuunnan vakavimpana lopputulemana voidaan nähdä huumekuolemat. Poliisihallituksen tilaston mukaan vuonna 2018 huumekuolemia oli Suomessa 200, yli 30 edellisvuotta enemmän.

 

 

Elämän tarkoitus luo terveyttä

Tutumpi mutta silti vakavasti otettava ongelma on yksinäisyys, jota Suomessa luonnehditaan kansansairaudeksi. Mielenterveysseuran mukaan arviolta 4–5 prosenttia kärsii sellaisesta yksinäisyydestä, joka heikentää terveyttä. Seurakuntiemme ystäväpalvelutoiminta onkin keskeinen ja tärkeä diakoniatyön muoto.

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 20–34-vuotiaista arviolta 4–11 prosenttia kärsii ahdistuneisuushäiriöstä. Nuorten aikuisten syrjäytyminen on tilastokeskuksen mukaan  laskenut, mutta tilastoluku on edelleen 60 000.

 

American Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistu tuore tutkimus nostaa esille elämän tarkoituksen merkityksen nuorilla aikuisilla. Sen mukaan elämän suunnan ja tarkoituksen löytäneet voivat paremmin. Toisaalta hyvinvoivat, terveet ja myönteiset löytävät todennäköisemmin elämälleen suunnan. Tärkeitä taustatekijöitä ovat hyvä suhde vanhempiin sekä uskonto.

 

Nyt on diakonian aika! Hyvä Sanoma ry kartoittaa parhaillaan valtakunnallista verkostoitumista, ja jokaiseen maakuntaan pyritään löytämään yhdysdiakoni. Näin diakoniatyön kehittäminen seurakunnissa saa uuden sysäyksen alueellisen verkostoitumisen kautta. Aluekohtaiset diakonian koulutuspäivät muodostavat kehittämistyön ytimen. Syyskauden alun Diakonian Nostepäivä-koulutus järjestetään Porin helluntaiseurakunnassa 14. syyskuuta. Kouluttajina toimivat diakoniatyön asiantuntijat ja ammattihenkilöt.

 

 

Seppo Kaski

 

Kirjoittaja on Riihimäen Kotikirkon seurakuntapastori ja Hyvä Sanoma ry:n diakoniatyön koordinaattori.




null

OSASTOT
    Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
    Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
    Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen