Psykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiikin ajoilta, ja teemana onnellisuus on ominainen myös Ojaselle, jota tituleerataan ”onnellisuusprofessoriksi”.
Kuitenkin kansantajuinen, pohdiskeleva ja ravisteleva kirja onnellisuudesta ei voisi olla enempää tervetullut tänä aikana. Emme useinkaan muista pysähtyä pohtimaan, mitä se tavoittelemamme onni ja hyvinvointi oikeastaan on.
Ojasen kirja on jäsennelty ja hyvin kirjoitettu teos, mikä tekee siitä lukijaystävällisen. Teksti on selkeää ja soljuvaa, ja muutoinkin kirja on huoliteltu ja laadukas niin sisällön kuin ulkoasunsakin puolesta. Kirjaa voisi kuvailla yleissivistäväksi, koska se ammentaa niin laajasti eri aihealueilta: pääteemoja pohditaan muun muassa teologian, psykologian ja historian valossa.
Kirjan esipuhe julistaa: ”Lehdissä, kirjoissa, radiossa ja televisiossa esitetään nykyisin valtavasti ohjeita hyvään elämään, onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Tämän kirjan tavoitteena on auttaa arvioimaan kriittisesti tuota ohjeiden tulvaa.” Tämä lupaus myös lunastetaan.
Tekstin edetessä Ojanen pyrkii määrittelemään onnellisuuteen liittyvää käsitteistöä ja analysoi, mitkä kaikki asiat lopulta vaikuttavat siihen, että elämä koetaan hyväksi ja mielekkääksi. Luvut käsittelevät aihetta monipuolisesti, ja tarkastelussa ovat esimerkiksi kulttuurin ja persoonallisuuden vaikutukset onneen ja asioiden kokemiseen.
Lisäksi kirjassa käsitellään erilaisten gurujen ja nykyvaikuttajien ideologioita ja elämänohjeita. Ojanen pyrkii eri näkemysten kriittiseen tarkastelemiseen, ja vaikka kirjoittajan kristillinen vakaumus näkyy läpi kirjan, hän ei sorru sokeasti hylkäämään muiden maailmakatsomusten perustalle rakennettujen ajattelumallien hyödyllistä antia.
Kirjan viesti on selvä: onnellisuuteen ja tasapainoisuuteen ei päästä vain ajattelemalla positiivisesti, vaikka asenteellakin on väliä. Asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Lisäksi kirja viestii, että ihmisen tulisi pyrkiä hyveisiin eli asenteeseen ja tekoihin, ei pelkkään ajatteluun.
Ojanen kuitenkin varoittaa, etteivät hyveet ole vain väline onneen. Onnellisuus voi toki seurata hyveitä, mutta se ei ole hyveellisen elämän päämäärä, eikä elämää tulisi omistaa onnellisuuden etsimiseen. Lopulta tärkeintä on nostaa katse omasta navasta ja pohtia, miten voisimme rakentaa yhteistä onnea. Se on myös raamatullista ja kestävämpää.
Tätä teosta on helppo suositella kenelle vain. Kirja on lempeä mutta terävä ja selväpäistävä ojennus tässä onnellisuussloganeiden ajassa, jossa luvataan tie onneen, kunhan vain olemme ympäröityjä positiivisella energialla.
Ojanen tarjoaa realistisen mallin, joka on kestävämpi siksi, että se ei lupaa liikoja, se tuo sopivasti vastuuta ihmiselle itselleen ja kääntää meidät minäahdistuksesta ja -keskeisyydestä muiden ihmisten puoleen.
Sara Saarela