Omaa lihallista musiikkimakua ei pidä hengellistää

Ylistyksestä keskustellessa on hyvä huomioida muutamia seikkoja. Hengellisiä puheita on monenlaisia, eri tarkoitukseen sopivia. On esimerkiksi evankelioivia, opettavia, sielunhoidollisia ja rohkaisevia puheita. Vastaavalla tavalla myös hengellisiä lauluja on monenlaisia ja eri tarkoitukseen sopivia.

Seurakunta tarvitsee monenlaisia hengellisen rakentumisen elementtejä, ja kaikille niille on oma paikkansa. Uskovia ei kannata evankelioida eikä uskosta osattomia opettaa.

Myös musiikki palvelee parhaiten hengellistä rakentumista silloin, kun se vastaa tiettyyn tarpeeseen ja sillä on tarkoitus. Esimerkiksi evankelioivilla, opettavilla ja sielunhoidollisilla lauluilla on oma paikkansa. Kirjoitan nyt kuitenkin muutaman sanan ylistysmusiikista, tästä ehkä väärinymmärretyimmästä ja keskustelluimmasta seurakuntamusiikin tyylistä.

Raamatun mukaan näyttää olevan niin, että Jumalan omille on hengellisesti tärkeää ylistää ja korottaa häntä, joka on ainoana ylistyksen arvoinen. Näemme tämän muun muassa psalmeista, jotka olivat temppelijumalanpalveluksen laulujen ja rukousten sanoituksia. Myös Paavali liittää seurakunnan yhteen tulemiseen Jumalan ylistyksen ja kiitoksen (Ef .5:18–20).

Ylistyksen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla musiikkia. Voimme ylistää Jumalaa myös sanallisesti, omalla elämällämme ja antamalla. Mutta musiikki on varmasti – kuten oli jo Raamatussakin – yksi keskeinen väylä ylistykseen.

Ylistys ei kuitenkaan ole jokin tietty musiikkityyli. Ylistävää musiikkia on tehty vuosituhannet. Laulu määritellään ylistykseksi sanojen ja tarkoituksen perusteella, kun siinä esimerkiksi lauletaan Jumalan suuruudesta ja kehutaan häntä. Se kääntää laulajan katseen taivaaseen ja johtaa hänet laulamaan Jumalan suuruudesta ja kunniasta. Tällainen laulu voi olla yhtä hyvin tehty tuhat vuotta sitten tai vasta eilen.

Me uskovat olemme uusina luomuksinakin erittäin lihallisia ja pidämme eri asioista. Meillä on myös oma musiikkimakumme, ja erilaiset musiikin tyylit jakavat mielipiteitä. Ja kun hengellistämme oman lihallisen makumme, soppa on valmis. Väitämme hengellistä musiikkia maailmalliseksi milloin mistäkin syystä. Yleensä nuorten musiikki kuulostaa aina maailmalliselta, emmekä huomaa, että nuoren korvissa esimerkiksi Miguel Cejasin latinopotpuria ei voi erottaa suomalaisesta iskelmästä. Miten paljon hengellistä virvoitusta se on kuitenkin antanut oman aikansa uskoville.

Jumala kaipaa ylistäjiä, jotka ylistävät häntä hengessä ja totuudessa. Hän haluaa, että ylistämme häntä myös ilman musiikkia ja laulaen ilman soittimia. Jumala tahtoo, että ylistämme häntä laululla, jonka hän antoi Daavidille tuhat vuotta ennen Kristusta, Martti Lutherille 1500-luvulla ja Arttu Koskenrannalle 2010-luvulla. Jumala toivoo, että ylistämme häntä kitaran, haitarin, torven, rumpujen, pianon ja triangelin säestyksellä, kunhan vain ylistämme ja korotamme häntä.

Lihallisista mauista ja tottumuksista johtuen johdatan itse vanhat ihmiset ylistämään vanhalla, tutulla ylistyslaululla Hengellisestä laulukirjasta. Jos olen nuorten kanssa, johdatan heidät ylistämään jollakin uudella, heidän tuntemallaan ylistyslaululla.

Itseäni ei niin kiinnosta, vastaako ylistyslaulu lihallisia makujani, kunhan huomaan, että laulun sanat ja tarkoitus saavat minut ihastelemaan Herran pyhyyttä, suuruutta ja ihmeellisiä tekoja. Ja kun ihastelen hänen suuruuttaan laulaen, minua ei kiinnosta, onko ylistykseen johtavilla laulajilla päällään puku vai revityt farkut. Minua ei kiinnosta, onko lavalla valoja tai savua – tai onko lava tyhjä. Minua ei kiinnosta kitaran säröt tai se, laulammeko koko laulun vai käyttäen vain yhden kerran kutakin sanaa. Ei myöskään se, toistuuko sanojen sisältö kerran tai kymmenen kertaa.

Miksi nämä asiat eivät minua kiinnosta?

Yritän sammuttaa itsessäni kaikki lihalliset makuaistini ja keskittyä vain hengessäni  ylistämään ja palvomaan Jumalaa yhdessä muiden kanssa. Ylistys vie minut hengessäni valtaistuinsaliin, jossa näen Mestarini. Tällaisen hetken jälkeen on hämmentävää kuulla, että jonkun katse olikin Mestarin sijasta jossakin ihmisen omaan makuun sopimattomassa asiassa.

Lihallisia makuasioita hengellistämällä voimme pahimmillaan heittää ylistyksen ylle negatiivisen varjon, joka vie uskovalta ja seurakunnalta voimallisen aseen pimeyden valtoja vastaan. Nuoret älkööt halveksuko vanhempien ylistyslauluja, älköönkä vanhat nuorten, kunhan vain ylistetään.

Miksi ylistys nousee aika ajoin voimakkaasti kiistelyn kohteeksi? Varmasti monista syistä, mutta yhtä syytä älkäämme unohtako: paholainen vihaa Jumalan ylistystä. Paholainen itse halusi enkelinä ollessaan Jumalan paikan ja palvonnan. Joka kerta kun ylistät Jumalaa, se muistuttaa paholaista hänen paikastaan Jumalan alapuolella.

Omaa lempiylistysmusiikkiani on muuten Lutherin virsi Jumala ompi linnamme ja Arttu Koskenrannan tuotanto.


Ville Pitkänen
Pastori
Seinäjoki


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja