John F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190.
Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuorollaan yhden kristikansan keskellä esiintyvän näkemyksen helvetistä, minkä jälkeen kukin teologi kommentoi kyseistä näkemystä. Valinta tuo teokseen kiinnostavaa vuoropuhelua ja rehellisyyttä. Eri suunnasta tulevien valokeilojen alla lukijan tietyt käsitykset kadotuksesta saavat lisää tuulta siipien alle ja toiset haastetaan.
John F. Walvoordin käsittelemän näkemyksen mukaan kaikki Raamatun tekstit kadotuksesta on otettava kirjaimellisesti, eli Jeesuksen tarjoaman pelastuksen maan päällä hylänneet ihmiset kärsivät ikuisesti konkreettisessa tulimeressä. Hänen mukaansa helvetin tuli ei ole Raamatussa symboli eikä metafora, vaan todellinen asia. Raamatun kirjoitukset eivät koskaan kyseenalaista, etteikö kyseessä olisi kirjaimellinen tuli, Walvoord toteaa viitaten muun muassa Jeesuksen kertomukseen janoisesta rikkaasta miehestä, joka pyysi Lasarukselta vettä kärsiessään liekkien kuumuudessa.
William V. Crockettin tulkinnassa Jeesuksen ja Raamatun kirjoittajien varoitukset jumalattomien ikuisesti jatkuvasta kauhutuomiosta on otettava kirjaimellisesti mutta helvetin kuvaukset vertauskuvina Raamatun taivaskuvausten tavoin. Crockettin mukaan Raamatun julmat kuvaukset kadotuksesta liittyvät rabbien opetusmetodiin, hyperbolaan, jossa liioittelun kautta pyrittiin saamaan tärkeä viesti perille. Yhdeksi esimerkiksi hyperbolasta hän nostaa Jeesuksen kehotuksen kiusaukseen joutuneelle kaivaa oikea silmä päästä, jottei koko ruumis joutuisi helvetin tuleen.
Zachary J. Haynes avaa katolista näkemystä kiirastulesta. Hän painottaa, ettei osa vajavaisista ihmistä ole vielä valmiita Jumalan pyhyyden läsnäoloon kuoleman hetkellä, ja siksi heille on järjestetty uusi mahdollisuus. Tämä Luojan armossaan sallima puhdistusprosessi tapahtuu maan päällä olevien uskovien rukousten kautta. Haynes myöntää kirjoituksessaan rehellisesti, ettei vuosisatojen aikoina kehittynyt kiirastulioppi perustu vain katoliseen raamatuntulkintaan vaan myös menneiden kristittyjen sukupolvien traditioon, jossa rukoiltiin kuolleiden puolesta.
Clark H. Pinnock tutkii näkemystä, jossa Jumalan tuomio tulee tuhoamaan lopullisesti kaikki, jotka hylkäävät hänen Poikansa tarjoaman sovituksen. Teologi viittaa apostoli Paavalin sanoihin, että synnin palkka on kuolema. Hän mainitsee myös Jeesuksen varoituksen, että Jumala voi tuhota sekä ihmisen ruumiin että sielun helvetissä, ja Paavalin toteamuksen, että itsekkyyden peltoon kylvävä korjaa siitä satona tuhon.
Pinnockin mielestä Raamattu ei opeta ihmisen sielun luonnollista kuolemattomuutta, vaan osoittaa ruumiin ylösnousemukseen Jumalan lahjana uskovalle. Hän pitää luotujen ikuisen kitumisen sallimista toimintana, joka on helppo yhdistää saatanaan muttei Jumalaan.
Mielestäni Crockettin näkemyksille, jotka tarkastelevat Raamatun kadotuskuvauksia vertauskuvina jumalattomien ikuisesta erosta Luojaansa ilman ”kidutuskammioagendaa”, on eniten uskottavia, teologiasta, traditiosta ja kristinuskon historiasta ammentavia perusteita. Walvoordin kirjaimellisen tulkinnan perustelut jäävät melko suppeiksi, Haynesin katolista kiirastulinäkemystä on vaikea sovittaa protestanttiseen pelastusoppiin, eivätkä Pinnockin argumentit jumalattomien hävittämisestä vakuuta ihan loppuun asti.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...