Naisen asemasta helluntaiseurakunnissa

Kiitos Sanna Urvakselle hänen näkemyksistään koskien naisen asemaa helluntaiseurakunnissa (RV 12). Hienoa, että on näin viisaita naisia puolustamassa ikuisia totuuksia.

Mieltäni on jo muutaman viikon vaivannut Peter Matan mielipidekirjoituksessaan esittämä näkemys seurakunnan johtajuudesta (RV 11 ja 13). Hänen mukaansa 1. Tim. 3:2 voidaan jakaa osiin: jakeessa esiin tuleva yksiavioisuus on jumalallista totuutta, mutta sukupuoli (mies) ei sitä olisi.

Onko meillä oikeutta rusikoida näin Jumalan sanaa? Voidaanko siitä ottaa vain se, mikä meitä miellyttää tai mitä ympäröivä yhteiskunta milloinkin vaatii? Kyse on siis Raamatun arvovallasta. Onko se meillä ohjenuorana elämään niin yksilöinä kuin seurakuntanakin?

Olen ollut yli 40 vuotta uskossa ja seurakunnan jäsenenä monenlaisissa helluntaiseurakunnissa. Käsitykseni naisen asemasta ja seurakunnan johtajuudesta on pysynyt koko ajan samana. Seurakunnan kaitsijan tulee siis olla ”nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari eikä rahanahne”. Siis koko Timoteuskirjeen teksti eikä vain osittain.

Ajattelen, että Jumala odottaa meiltä ennen kaikkea kuuliaisuutta hänen sanalleen, ei niinkään tulkintoja. Kukaan ei tietenkään pysty täyttämään kaikkea hänen tahtoaan, mutta Herra näkee sydämen vilpittömän pyrkimyksen.

Mielestäni Jumalan sana on elävää sillä tavalla, että se ravitsee hengellistä olemustamme, kun seurakuntien ehtoollispöydistä. nautimme sitä päivittäin – siis ”elävää ravintoa”. Eikä se tarkoita sanan totuuksien muuttamista kulloisenkin yhteiskunnan mielipideilmaston mukaan.

Ja mitä Matan esille ottamaan orjuuskysymykseen tulee, muistan oppineeni Katinalan raamattuopistolla eräältä opettajalta seuraavan ajatuksen: Jos Raamatussa on jokin vaikeaselkoinen asia, nosta hattua ja kulje eteenpäin!


Mia Kainulainen
Seurakunnan rivijäsen, myös konservatiivi
Nurmijärvi