Musiikki ei ole ylistäjien yksinoikeus

On hyvä, että musiikista keskustellaan. Jo on aikakin.

Hyvä hengellinen musiikki on monipuolista, ja parhaimmillaan se rikastuttaa koko seurakuntaa. Näin ei kuitenkaan ole nyt, kun monipuolinen musiikkitarjonta loistaa poissaolollaan ja Hengellinen laulukirjakin on lähes pannaan julistettu. Tilalle ovat tulleet ylistyslaulut. Miten yksipuolista!

Seurakuntalaisten ilmeistä päätellen suuri osa heistä ei tunne ylistyslauluja omakseen. Itse esiintyjät ovat kyllä haltioissaan senkin edestä. Herääkin kysymys, mitä sitten ei-uskova tästä riemusta saa, jos erehtyy tulemaan paikalle. Tuskin paljoakaan.

Entä missä ovat evankelioivat laulut? Eikö nämä ihmiset pitäisi voittaa Kristukselle?

Ja sitten sanoitus: kyllä hengellisen laulun sanojen pitää erottua muista lauluista. ”Mä sua vasten painaudun, oot lähelläin, oot lähelläin…” Tuosta voi helposti saada muitakin kuin hengellisiä mielleyhtymiä.

Kun itse suuressa hurmiossa vetelin tangoa joskus 1970-luvulla, musiikki vei minut täysin mukanaan. Mutta tultuani ensimmäisen kerran seurakuntaan musiikin kauneus mykisti minut täysin. Mitään niin kaunista en ollut koskaan kuullut. Ulkonaiset puitteetkin olivat ihan sivuseikka.

Mutta miten on nykyään? Kun hiljattain menin erään suurehkon helluntaitemppelin ovesta sisään, tyhjä kokoussali oli valaistu erivärisin ja kirkkain valonheittimin – ja vielä keskellä kirkasta päivää. Mikä näky! Luulin tulleeni hindutemppeliin. Voi sitä turhamaisuutta ja tuhlausta.

Monet musiikintekijät seurakunnissa puolustavat ärhäkkäästi omaa ”tonttiaan”. He kokevat muut aivan kuin uhkana. Miksi ihmeessä?

Juuri tällä tavalla musiikkielämä yksipuolistuu. Ei sitten ihme, jos kuulijan ote pitkän ylistyslaulun aikana herpaantuu ja hän väsähtää täysin. Ja jos desibelit antavat myöten, saattaa unikin tulla silmään.

Muutosta siis tarvitaan. Kaikkien ihmisten lahjat tarvitaan käyttöön, myös vanhemman väen. Musiikki ei ole vain joidenkin harvojen yksinoikeus.


Eila Kumpulainen
Helsinki