Monipuolinen itsehoito-opas

Puolisentoista vuotta jyllännyt pandemiaelämä ei ole vähentänyt henkisen hyvinvoinnin pulmia. Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaalakka kuvasikin keväällä Helsingin Sanomissa koronaeristyksen olleen nuorille kuin ”keskivaikean masennuksen tet-harjoittelu”. 

Annamaija Perkiömäen ja Mayvor Wärn-Rackenin tämänvuotinen teos Ratkaisukeskeiset työkalut muutoksen tukena tarttuu erilaisten henkisten painolastien aiheuttajiin ja keskittyy etsimään niihin ratkaisuja lyhytterapian välinein. 

Kirjan alkuosa palvelee parhaiten keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Teos lähtee liikkeelle rakkauden kaksoiskäskyn osasta, jonka mukaan tulee rakastaa myös itseään. Teksti jatkuu omien rajojen ja niiden tunnistamisen käsittelyllä sekä kiltteyden ja voimavarojen jakamisen teemoilla. Jos kirjalla tavoiteltaisiin nuorempia, painotuksia pitäisi muuttaa. Näin on myös kirjan kannen laita: nyt kansi staattisine pitkospuineen edustaa vanhahtavaa kuvallista ilmaisutapaa.

Jos kansi ei houkuttelekaan tarttumaan kirjaan, sisällön puolesta se kannattaa silti tehdä. Ratkaisukeskeiset työkalut muutoksen tukena antaa eväitä hyvinkin erilaisiin tilanteisiin. Se tarttuu muun muassa erityisherkän maailmaan, työelämän haasteisiin, suruun ja liutaan erilaisia riippuvuuksia. 

Kirjoittajien kristillinen tausta kulkee mukana läpi teoksen ja pomppaa aina esiin luvut päättävissä minirukouksissa. Jumalasta puhutaan keskittyneemmin vain kirjan loppuluvussa, ja teksti on haluttu selvästi pitää yleistajuisena ilman kristillistä sisäpiiritunnelmaa. Tämä johtunee siitä, että kirjan viestin halutaan koituvan hyvin monenlaisten yksilöiden avuksi. 

Ratkaisukeskeinen terapia määritellään hoitomuodoksi, joka keskittyy ongelmien sijaan ratkaisuihin. Kirjoittajat korostavat, että teosta saa käyttää vain oman tilanteen purkamiseen eikä esimerkiksi soveltaa sitä toisten terapoimiseen. Käytännöllistä otetta lisäävät lukuihin liitetyt esimerkkikeskustelut terapeutin ja kustakin ongelmasta kärsivän asiakkaan välillä. Tämä tekee arjentasoisesta itsehoito-oppaasta entistä käytännöllisemmän.

      "Painolastien keskelle ei kannata jäädä sätkimään yksin."

Teos huokuu paitsi aihevalintojensa myös kerrontatapansa puolesta rehellisyyttä. Muun muassa liian uhrautuvasta auttamisesta sanotaan näin: ”Monille auttajille on kipeää tunnustaa, että motiivit auttaa muita eivät olekaan niin jaloja, kuin miltä ne näyttävät.” Jos kamppailee vaikkapa liiallisen alttiuden tuoman uupumuksen ja itsensä unohtamisen kanssa, teos antaa tilanteen ratkomiseen hyvän perustan. 

Luettavuudeltaan kirja yltää peruskouluasteikolla yhdeksikön pintaan. Teksti on sujuvaa, mutta asian edetessä varsinkin pilkutukseen liittyvät kielivirheet lisääntyvät. Valittu rakenne toimii hyvin, vaikka välillä herääkin kysymys, miksi juuri tietyt aiheet, kuten sisäilmasairastuminen, on haluttu kirjaan mukaan. Vastaukset kuitenkin löytyvät viimeistään kirjoittajien elämänhistoriaa koskevista viittauksista. 

Perkiömäen ja Wärn-Rackenin kirja onnistuu luomaan toivoa siihen, että elämää jarruttaviin ongelmiin voi saada apua yllättävän yksinkertaisilla tavoilla. Se jättää myös viestin, ettei painolastien keskelle kannata jäädä sätkimään yksin. 

Ruut Ahonen