Miksi Israel ärsyttää?

Luettuani toimittaja Ruut Ahosen ajankohtaisen Israel-suhdetta koskevan kolumnin (RV 35), mietin, mikä olisi ulospääsy hänen esittämistään ongelmista. Olen itsekin tunnistanut tuon saman ärsyyntyneisyyden. Se on kuitenkin lähinnä tunnetila, jolle on jotain tehtävissä.

Tähän samaan asiaan törmäsin myös viime kesänä. Erään seurakunnan johtava pastori kertoi minulle seuraavaa:

”Teini-ikäisenä torjuin kaiken Israel-vaikuttamisen ja koin sen ärsyttävänä. Sitten myöhemmin koin itseni ulkopuoliseksi Israelin ystävien keskuudessa. Jokin aika sitten matkustin kuitenkin Israeliin erään turistiryhmän kanssa. Se olikin myönteinen ja silmiä avaava kokemus. Toivon nyt, että voisin viedä 30–45-vuotiaita kavereitani katsomaan, millainen maa Israel on ja millainen kansa siellä elää.”

Ruut Ahonen nosti kolumnissaan vahvasti esille vakavat Israel-ärtymyksen seuraamukset. Hän kirjoitti siitä tärkeitä havaintoja. Ahonen totesi, että Vanhan testamentin sivuuttaminen voi saada aikaan isoja asioita, kuten häivyttää tuntuman Jumalan suuruuteen ja uskollisuuteen. Silloin harhakuvaksi saattaa muodostua, että vanhan liiton esittämä Jumala olisi vihainen kiivailija ja Jeesus olisi vasta ”se hyvä tyyppi”.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että myös juutalaisessa ajattelussa Jumala on aina rakastava ja armollinen Isä.

Mielestäni tämä vakava jäynä erottaa meitä myös uskovina toisistamme. Niinpä kenenkään syyttely tai vähättely ei ole ratkaisu yhteiseen ongelmaamme.

Pitkän linjan Israel-ihmiset ovat tosi kunnioitettavaa joukkoa, ja heitä on ilo tuntea myös henkilökohtaisesti. Monet heistä ovat edelleen kantavia voimia seurakuntien muissakin työmuodoissa. Juuri heidän uskollisuutensa ja uhrimielensä on mahdollistanut nykyisen, varsin laajan Israeltyömme. He jatkavat, koska nuorempia ei ole löytynyt vastuisiin, ja he haluavat kuollakin ”saappaat jalassa”.

Oma toivomukseni on, että Israel-tilaisuuksien rakennetta uskallettaisiin uudistaa, onhan se monesti tyyliltään vuosikymmenien takainen. Pitkään uskossa olleille se sopii, mutta nykynuoriso vierastaa tällaista tyyliä, ja silloin Israel voi ärsyttää.

Olisiko mahdollista pyytää eriikäisiä seurakuntalaisia suunnittelemaan seuraavaa Israel-juhlaa? Rohkenen myös ehdottaa tutkittavaksi, löytyisikö näin toimintakauden alkaessa motivoitunut nuoripari tai nuorehko henkilö, joka ottaisi vastuulleen koko seurakunnan Israel- ja juutalaistyön. Tämän valitun henkilön tulisi ottaa huomioon myös Israeltyön veteraanit ja edelleen käyttää heitä sopivissa vastuissa. Samalla hänen tulisi kuitenkin kouluttaa uutta vastuujoukkoa työhön. Näin on jo toimittu joillakin paikkakunnilla.

Olisiko nuorille suunnatulle Israel-koulutukselle nyt erityistä tarvetta? Asia on ajankohtainen, ja siihen liittyen on syntynyt myös ajatus luoda nuorille oma Davar-koulutusohjelma. Se voisi antaa nuorillemme kokonaisvaltaista raamatunopetusta, jossa olisi sekä Vanhan että Uuden testamentin sisältö mukana. Onnistunein lopputulos saadaan, kun tämä on osa seurakunnan nuorten toimintaa, jossa koko seurakunta elää mukana.

Fida on järjestänyt nuorillemme myös suosittuja nuorisokonferensseja eri kaupungeissa, samoin teemamatkoja Israeliin ja Keski-Eurooppaan. Nuorille ei näytä riittävän pelkkä penkissä istuminen, vaan he tarvitsevat aktiviteetteja. Kun Jeesukseen uskovilla juutalaisnuorilla on Israelissa omaa ylistysmusiikkia ja muutakin hengellistä musiikkia, tämä musiikki on yhdistänyt heitä suomalaisiin nuoriin.

Israel- ja juutalaistyö on tärkeä osa helluntailiikkeen omaa toimintaa. Se rikastuttaa ja vahvistaa myös kaikkea muuta seurakunnan tekemää työtä. Itsellänikin on tästä kokemusta. Kiitos, Ruut Ahonen, ajatuksistasi. Kolumnisi lopussa oli myös tärkeä havainto: sovinto Israelin kanssa auttaa ihmistä sovintoon Vanhan testamentin kanssa.


Harri Kröger
Israel-työntekijä ja Davar-kouluttaja
Helsinki