Tiistai 28. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Leo, Leo, Leopold

Lukijalta: Tulin omieni tykö... mutta omani eivät minua tunteneet.

Tuntui hyvältä rakentua yhdessä muiden kanssa. Välillä kuitenkin kirpaisi sisimmästä, kun kukaan paikalla olevista ei tuntunut koskaan huomaavan, että uusi ihminen oli tullut paikalle, kirjoittaja kuvailee. (Shutterstock)
Tuntui hyvältä rakentua yhdessä muiden kanssa. Välillä kuitenkin kirpaisi sisimmästä, kun kukaan paikalla olevista ei tuntunut koskaan huomaavan, että uusi ihminen oli tullut paikalle, kirjoittaja kuvailee. (Shutterstock)


Tällaiset ovat tunnelmani.

 

Olen uskova sisar, jolla on pitkä historia eräässä niin sanottuihin vapaisiin suuntiin kuuluvassa seurakunnassa. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni siellä. Jossain vaiheessa oman elämän muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän kuin seurakunta, ja lopulta ”maailma” vei mennessään. Vuodet vierivät. Hyviä ja huonoja asioita tapahtui.  

Sitten tuli päivä, jolloin Herra kohtasi ja uudisti jälleen. Katkennut yhteys palautui ja elämä täytti jälleen sisimmän. Oli taas niin ihanaa rukoilla ja avata Jumalan sanaa. Lähipiirissäni oli monia, jotka olivat rukoilleet puolestani ja iloitsivat elämässäni tapahtuneesta muutoksesta. Seurakuntaan en kuitenkaan uskaltautunut muutamaan vuoteen. 

Kuitenkin tunne siitä, että yksinkään ei voi jäädä, ajoi etsimään seurakuntaa läheltä asuinaluettani, ja löytyihän sellainen. Tunnetusti lämminhenkinen, evankelioiva, ”vanhan ajan” seurakunta, jossa Jumalan sanaa opetettiin ahkerasti. 

Vähitellen uskaltauduin mukaan. Kävin sunnuntain päiväkokouksissa. Rukouskokouksiinkin astelin, jos vain työvuorot mahdollistivat. Tuntui hyvältä rakentua yhdessä muiden kanssa. Välillä kuitenkin kirpaisi sisimmästä, kun kukaan paikalla olevista ei tuntunut koskaan huomaavan, että uusi ihminen oli tullut paikalle.

 

 

      En halua jättää seurakunnan kokousta.

 

Viikot ja sitten kuukaudet vierivät. Itse asiassa nyt on mennyt jo pari vuotta. Edelleen käyn arkana ja vähän itseeni käpertyneenä kyseisessä seurakunnassa. En halua jättää seurakunnan kokousta. Mutta vieläkään ei kukaan ole kertaakaan tullut tervehtimään tai juttelemaan kanssani. Mene itse juttelemaan, sanoisi varmaan joku. Onhan sekin totta. En vain ole osannut, kyennyt, uskaltanut tehdä aloitetta. 

Uskoni ei onneksi ole nyt tällaisesta asiasta kiinni. Tunnen Vapahtajani. Hänen armostaan minulla on iankaikkinen elämä, josta en halua luopua. Ajattelen kuitenkin, että luultavasti jossain on joku kaltaiseni. Sellainen, jolle se, että seurakunta kaikesta meiningistään huolimatta on niin sisäänpäin lämpiävä, ettei kukaan katso tarpeelliseksi lähestyä uutta, ehkä pitkäänkin jo paikalle tullutta ihmistä, aiheuttaa jälleen uuden hylkäämisen kokemuksen. 

Koetan asetella sanani kauniisti. En ole katkera. Yksin seurakunnassa ei kuitenkaan ole hyvä olla kenenkään. Rukoilen, että voisin kasvaa ulos rohkeuden puutteestani ja uskaltautua itse ottamaan kontaktia. Rukoilen kuitenkin myös sitä, että kenenkään ei tarvitsisi koskaan jättää seurakuntaansa taakseen siksi, ettei kukaan huomannut, ei välittänyt. Herra meitä jokaista auttakoon! 

 

Kotia etsivä sisar 

Toimitus julkaisee tämän tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä. 

 

 

Onko Saatana paha? 

Mitä ajattelet: onko Saatana paha? Tietenkin. Uskotko sen? Kyllä Raamattu näin sanoo (Joh 10:10). Mitä se merkitsee arkielämässä? Miten tiedostat pahan läsnäolon? Ymmärrätkö, miten Saatana pukeutuu valkeuden vaatteisiin? 

Oletko ollut istunnossa, joka alkaa ”Pahan” kohtaamisella: ”Minä olen valon valkea enkeli: Herran rauhaa.” Miksi olit siellä? Fiksut ja vaikuttavat henkilötkin ovat vierailleet niissä. Mielenkiintoista ja jännittävää? Eivätkö ”hälytyskellot” soineet sisälläsi? 

Entä löysitkö Facebookista chattauskavereita? Hienoa. Ei tarvitse olla yksin. Voit vaihtaa mielipiteitä ja kokea olevasi tärkeä ja hyväksytty. Voit jopa löytää aviopuolisonkin. Eihän siinä mitään pahaa ole? Mielenkiintoista ja mukavaa. 

Saatana on tuhansien keinojen mestari myös tällä sektorilla. Kun ihminen on yksin eikä koe olevansa kenenkään rakastama, tie on viholliselle avoin. Aikansa chattaillaan ja sitten se tapahtuu: kaveri pyytää rahaa, kun on hätätilanne. Hyvää ystäväähän autetaan. Kietoudutaan aina vain enemmän ja kohta ollaan loukussa. Kaveri saa tahtomansa ja katoaa. Häntä ei ollut edes olemassa ja toinen joutui rikollisliigan uhriksi. Rahat menivät bitcoin-kryptotilille Nigeriaan. 

Sitä on nyt muuallakin. Määrätty porukka koulutetaan huijaamaan yksinäisiä naisia, lähinnä vanhempia. Tiedän systeemin oikein hyvin. Olen tavannut monia, jotka ovat menettäneet omaisuutensa, talonsa ynnä muuta. Poliisi on avuton. Tuhanten juonten mestari ei ole. Jeppe juo ja Liisa chattaa. Miksi? Kukaan ei välitä, mutta paha ”välittää” ja keksii keinot uhrinsa pettämiseksi. 

Voiko tälle tehdä jotain? Voi. 

Vastaatko tähän haasteeseen? Tarvitaan olemassa olevia ihmisiä, jotka eivät vain chattaa tai tarjoa viinapulloa. Jokaisen meidän lähipiirissämme on ihmisiä, jotka ovat yksin, eikä kukaan välitä heistä edes seurakunnissa. Voitko mennä Herran eteen ja kysyä, mitä itse voit tehdä? 

Entäs jotkut näistä nigerialaisista lähetyssaarnaajista? Suomeenkin on näitä tullut. He julistavat Raamattua ja ”parantavat sairaita”. Kuinka ihmiset voivat uskoa, kun tälläkin sektorilla on petosta. Rahaahan ne etsivät tavalla ja toisella. Tarvitaan kova rukoustaistelu henkivaltoja vastaan. Tarvitaan Pyhän Hengen armolahjoja erottamaan paha hyvästä. Oletko hereillä? 

Nyt jos koskaan on etsittävä parannusta elämään. Luin juuri Hilja Aaltosen kirjan Armo riittää (2015). Kuinka tervettä tekstiä. Ei hänkään tykännyt taputuksista kokouksissa ja halleluja- ja amen- huudoista. Jumala ei anna kunniaansa toiselle (Jes. 42:8). Tämäkin maailmallinen tapa pitäisi lopettaa. 

Jos Pyhä Henki koskettaa ihmistä, tulee hiljaisuus ja murtuminen Herran edessä. Pyhä ei asu melussa ja keinotekoisessa ylistyksessä. Kyllä Saatana osaa tulla tällekin alueelle. Jäädään Herran armon varaan! 

 

Eva Pasanen 



UUTISET