Lukijalta: Mikä on huonoa teologiaa? - "Sairauksien kantaminen ristille on kuulunut helluntailiikkeen julistukseen alusta lähtien, eikä sitä ole pidetty minään menestysteologiana"

Haluaisin hiukan kommentoida Lari Launosen artikkelia (RV 42/2022), jossa hän esittää muutamia esimerkkejä huonosta raamatuntulkinnasta helluntailiikkeen piirissä. 

Launosen mielestä Jesajan lausunto ”hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” on kuvaannollinen viittaus syntien sovittamiseen, eikä liity sairauksien kantamiseen, kuten menestysteologia opettaa. 

Sairauksien kantaminen ristille on kuulunut helluntailiikkeen julistukseen alusta lähtien, eikä sitä ole pidetty minään menestysteologiana. Kristus kantoi ruumiissaan kaiken aadamilaisen kirouksen ristille (Gal. 3:13). Jesajan 53:4–5 konteksti osoittaa selvästi, että Kristus kantoi myös sairautemme ristinpuulla (Matt. 8:17), eikä asia rajoittunut pelkästään Jeesuksen parantamistoimintaan, kuten jotkut selittävät. 

Sairauksien kantamisen sisältymisestä ristin työhön ovat opettaneet lukuisat kansainvälisesti tunnetut helluntaijulistajat, joiden toiminnassa myös tapahtui parantumisihmeitä. Herää kysymys, pyrkiikö uusi polvi nyt parempaan ja puhtaampaan teologiaan, jossa sairauksien huomioiminen ristintyössä halutaan siivota pois? 

On selvää, että evankeliumit siirtyivät alkuvuosikymmeninä suullisena traditiona eteenpäin ennen niiden kirjoittamista. Launosen selitys, että myös Paavali vastaanotti evankeliumin suullisena traditiona muilta, on kuitenkin erheellinen. Paavalihan itse sanoo, ettei hän saanut sitä ihmisiltä vaan suoraan Kristukselta (Gal. 1:12). 

Launosen mielestä Jeesus ei mennyt kuolemansa jälkeen tuonelaan vaan helvettiin. Uudessa testamentissa tuonelasta käytetään sanaa hades, erotukseksi gehennasta, joka mainitaan UT:ssa noin 10 kertaa. Kadotetut sielut eivät ole vielä helvetissä vaan tuonelassa. Tämä käy ilmi Ilm. 20:13–14:sta, jossa kerrotaan, miten tuonelassa olleet kuolleet heitettiin tuliseen järveen vasta viimeisen tuomion jälkeen. Tulijärvi on vanhastaan samastettu helvettiin, gehennaan. Jeesuksella ei ollut mitään syytä mennä sinne. 

Launonen esittää myös ”kotimaisen epävirallisen tradition sisältävän muun kristikunnan näkökulmasta melkoisia kummajaisia”, kuten opetusta kaksivaiheisesta Kristuksen paluusta, johon ei juuri uskottu ennen 1800-lukua. Oppi seurakunnan ylöstempauksesta ennen Kristuksen näkyvää paluuta Harmageddonille ei ole kotimainen kummajainen muun kristikunnan näkökulmasta. Sitä opetetaan laajasti myös Yhdysvaltain Assemblies of God -liikkeessä sekä baptistipiireissä. 

Väite, ettei ”kaksivaiheista” Kristuksen paluuta opetettu ennen 1800-lukua, ei myöskään pidä paikkaansa. Kyprianus (k. 258 jKr.) ja Efraim syyrialainen (k. 373 jKr.) opettivat siitä. Tri Thomas Ice osoittaa tutkimuksessaan The Brief history of the Rapture, kuinka myös Fra Dolcino (k. 1307), Peter Jurieu (k. 1713), Philip Doddridge (k.1751) John Gill (k. 1771), James MacKnight (k. 1800) ja Thomas Scott (k. 1821) puhuivat kommentaareissaan ylöstempauksesta ennen suurta ahdistusta. 

Hiukan epäselväksi jää Launosen maininta, että ”Kokemukset kielilläpuhumisesta vaikuttivat liikkeen alkuaikoina siihen, että Apostolien tekojen katsottiin opettavan kielten olevan todiste Pyhän Hengen kasteesta”. 

Apostolien tekojen perusteella ei ole mitään syytä epäillä, etteikö kielilläpuhuminen olisi ollut yhteistä kaikille Hengen kasteen kokeneille. Tästä opetuksesta on syytä pitää yhä kiinni, kuten helluntaipioneerit tekivät. Jos joku uskoo saaneensa Hengen kasteen ilman kieliä, se hänelle suotakoon, mutta ei ole mitään tarvetta muuttaa perinteistä raamatullista näkemystä. 

Joitakin vuosia sitten RV:ssä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan Pohjolan helluntaiseurakunnissa enää vain noin 50 prosenttia uskovista puhuu kielillä. Tämä johtuu osaksi opetuksesta, jossa pala palalta murretaan sitä perustusta, jolle helluntaiherätys on alun perin rakentunut. 

Launonen viittaa myös naisten paimenuuteen, josta nyt paljon keskustellaan. 

Helluntailiikkeessä on aina kunnioitettu sisarten työtä. Heidän joukossaan on ollut arvostettuja evankelistoja, diakoneja ja lähetyssaarnaajia. Jotkut heistä ovat toimineet menestyksekkäästi jopa seurakunnan paimenena miesten puuttuessa. Ilman sisarten panosta nykyistä helluntaiherätystä ei olisi olemassa. 

Mutta kun on kyse seurakunnan paimenuudesta, Raamattu on siinä yksiselitteinen: ”Niin Kristus on miehen pää, mies on vaimon pää ja Jumala on Kristuksen pää” (1. Kor. 11:3). Nainen luotiin avuksi miehelle, eikä päinvastoin. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet siihen, että myös helluntaikirkossa ollaan nyt häivyttämässä luomisjärjestyksen mukaiset miehen ja naisen väliset roolit. 

Kyse ei ole sisarten kelpaamisesta hengelliseen työhön, niin kuin usein halutaan väärin ymmärtää. Jumalalla ei ole mitään sitä vastaan, että he toimivat hengellisessä työssä. Mutta jos Raamatun selviä ohjeita miehen ja naisen erilaisista rooleista rikotaan, se kostautuu pitkässä juoksussa. 

Monet vanhemman polven julistajat ovat huolissaan siitä, mihin suuntaan Suomen helluntailiikkeen ja IK:n opetus on menossa. Launosen artikkeli herättää hämmennystä. Hyvä teologia johtaa aina elävään kristillisyyteen, Kristuksen tuntemiseen ja sitoutumiseen Jumalan sanaan. Toivottavasti nämä merkit liittyvät opetukseen myös tulevaisuudessa. 

Martti Ahvenainen

Täsmennys tukisummiin 

IK-opiston toimintaa (RV 38/2022) oli maininta, jossa opistolla asuvan opiskelijan tukisummaksi kerrottiin 80 euroa, muualla asuvalle 280 euroa. Maininta oli hyvin epätäsmällinen ja perustui yksittäisen opiskelijan tekemään vertailuun omista mahdollisuuksistaan asumisen tukeen. 

Jokainen kokoaikainen opiskelija saa nykyisin opintorahaa 268,23 euroa kuukaudessa. Opintotuen asumislisä opiston asuntolassa asuvalle on 89 euroa. Muualla vuokra-asunnossa asuva opiskelija on yleisen asumistuen piirissä, joka on 80 prosenttia asunnon vuokrasta. Lisäksi opiskelija on oikeutettu opintolainan valtiontakaukseen sekä mahdollisesti muihin sosiaalietuuksiin. 

Anssi Tiittanen