Leivän hinnan jakautuminen on vinoutunutta

Suomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin luokkaa.

Miten on mahdollista, että leivän tuotantoketjussa suurimman työn tekevä maanviljelijä saa omasta raaka-aineestaan vähiten? Luulisi siinä kotimaisen maanviljelijän olevan itsekunnioituksen huipulla, kun hänen työtään arvostetaan näin paljon.

Tavallisen kotimaisen ruokaviljan viljely on Suomessa toivottoman huonolla tolalla. Elämmekö sellaisessa keskusliikkeiden valtakunnassa, jossa ne pystyvät määrittelemään täysin tuottajahinnat ilman mitään omantunnon tuskia?

Leipä maksaa kuluttajalle kaupassa noin 3–4 euroa kilo. Kauppaketjut ja teollisuus hyötyvät eniten prosessissa, joka alkaa viljan viljelystä ja päättyy leipänä kaupan hyllyltä kuluttajan aamiaispöytään. Tämän epätasapainon pystyy ymmärtämään ilman korkeaa koulutustakin. Varsinkin kun leivässä on noin kolmannes painosta puhdasta vettä, ja tehtaan omasta kaivosta sitä voi pumpata lähes olemattomalla hinnalla.

Pitävätkö teollisuus ja kauppaketjut itse leivän ostohinnan korkealla Suomessa, jos he pystyvät sanelemaan tuottaja- ja kuluttajahinnat markkinoilla? Kysynkin: onko tämä laiton kartelli, jonka laskun maksamme me tavalliset leipää syövät kuluttajat?

Näillä nykyisillä tuottajahinnoilla tapamme oman viljatuotannon lopulta kokonaan, ja se siirtyy niihin etelän maihin, joissa saadaan vuodessa kaksi tai kolme satoa – ja tietenkin edullisemmin kustannuksin kuin Suomessa. Emme ota huomioon Suomen omavaraisuutta, joka huoltovarmuuden loppuessa tulee suomalaiselle yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Niin tehdastyöläiset kuin kauppaketjujen omistajatkin haluavat edelleen leipää syötäväksi, mutta mitä teemme kriisin kohdatessa siinä tilanteessa, kun viljaa ei enää jostakin syystä tule halvasta etelän viljantuottajamaasta? ”Lisää reikiä vyöhön” on valitettavasti tuolloin oikea vastaus.


Harri Lindell
Kaupunginvaltuutettu
Helsinki


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja