Koulu elää tavallaan

Perusopetuslain 2 §:n mu­kaan koulun tulee tukea oppilai­den kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tehtävä on säädet­ty Opetushallituksen, kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien sekä koulujen ja opettajien vas­tuulle. Ne voivat saada tehtäväs­sään varsin hyödyllistä ulkoista tukea eri organisaatioilta, yhtei­söiltä, kansalaisjärjestöiltä sekä kansalaisilta.

Suomalaisen peruskoulun menestymistä on selitetty sisäi­sellä ja ulkoisella luottamuksel­la, delegoinnilla, opettajien am­mattitaidolla sekä pedagogisella vapaudella. Hyvään kouluun lii­tetään usein hyvät suhteet kotei­hin, mikä merkitsee vuoropuhe­lua, vastavuoroista avoimuutta ja ystävällisyyttä sekä tasa-arvoi­suuden tunnetta.

Hyvä koulu toimii erilaisis­sa verkostoissa, joista se saa it­selleenkin rakentavia aineksia. Hyvä koulu ei synny ulkoisel­la kontrollilla tai arvostelemalla, vaan niin, että koulu arvioi itse­ään ja parantaa sen perusteella toimintaansa.

Kumppanien aktiivisuus tärkeää

Nykyiset opetussuunnitelmat on laadittu Opetushallituksen vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Opettajat alan asiantuntijoina ovat tehneet oppiaineiden ope­tussuunnitelmat, joita he arvi­oivat ja parantavat tarpeen mu­kaan. Huoltajien ja muiden kou­lun yhteistyötahojen olisi hyvä olla mukana arvioimassa kou­lun kasvatustavoitteita, toimin­takulttuuria sekä kodin ja kou­lun yhteistyötä.

Koulun ”ikkunoista” näkyy runsaasti mahdollisia yhteistyö­kumppaneita. Koululla on kuitenkin niukasti voimavaroja sel­vittää kaikkien yhteistyöpyrki­myksiä tai -sisältöjä. Siksi on vain hyvä, jos yhteistyöstä kiinnostu­nut taho, esimerkiksi helluntai­seurakunta, ottaa yhteyttä ope­tuksen järjestäjään tai kouluun.

Jotkut aktiivisimmat hellun­taiseurakunnat ovatkin tehneet opetuksen järjestäjien tai koulu­jen kanssa yhteistyösopimuksia. Jo sellaisen yksityiskohtainen valmisteleminen on sinänsä hyö­dyllistä: Valmistelun aikana opi­taan tuntemaan toisia, ymmär­tämään koulua ja sen toiminnan mahdollisuuksia sekä erilaisia ra­joituksia. Lisäksi selviää, miten koulun avoimista ”ovista” men­nään sisään tai miten eri koulu­jen sisällä on hyvä toimia.

Vaikuttaminen kannattaa

Koulun on joka vuosi laadittava vuosittainen lukuvuosisuunni­telma. Kun siinä näkyvät hellun­taiseurakunnan vierailut koulus­sa ajankohtineen, sujuu koulun tiedottaminen niistä koteihin luontevasti, vaivattomasti ja riit­tävän ajoissa. Yhteistyö ”pakot­taa” seurakuntaa tekemään kou­lutyölleen selkeän vuosisuunni­telman.

Ilkka-lehti uutisoi 22.3.2018: ”Seinäjoki tarkensi uskonnon­opetuksen periaatteita kouluis­sa.” Eräs kaupunkilainen oli teh­nyt oikaisuvaatimuksen kaupun­gin antamasta ohjeistuksesta, joka hänen mielestään oli pe­rustusvaliokunnan lausunnon ja Opetushallituksen päätöksen vastainen. Lopputulos oli, että kaupunki valmisteli ohjeistuk­sen uudelleen. Kaupunkilainen oli ollut selvillä, millaisista ”ovis­ta” mentiin sisälle ja miten.

Koulun ja kotien vuorovaiku­tus on toiminut ennenkin. Aloi­tin syksyllä 1958 Jämsässä kansakoulun neljännen luokan. Yläluokkalaisina saimme käyt­tää koulun lainakirjastoa. Tavan mukaan vein valitsemani kir­jat lainauskorttiini merkittävik­si. Ankara opettajamme August Huurre pyöritteli vähän pidem­pään yhtä kirjaa, mutta sanoi­kin sitten hyvin lempeästi: ”Mat­ti, näytäthän tätä sitten isällesi?” ”Opettaja taitaakin olla isän kans­sa samaa mieltä!” aavistelin.

Ollessani jo lukiossa isä ker­toi käyneensä tuolloin syyskesäl­lä Huurteen luona: ”Me juteltiin kahvikupin ääressä helluntailai­suudesta, puukäsitöistä ja mo­nesta muustakin.”

Matti Kangasoja

Kirjoittaja on opetusneuvos.