Kotikirkon muistot ja kokemukset ovat tärkeitä

Suomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla aina Betaniaan. Seurakunnan omalle väelle se merkitsi kotoista ja lämmintä yhteyden huonetta. Toisinaan tuo kodin lämpö oli havaittavissa ihan ulkoisestikin, kun sepän pajan ahjo hehkui punaisena.

Ristin Voitto -lehti uutisoi seurakuntien nimistä otsikolla ”Suomessa kymmenen Kotikirkko-helluntaiseurakuntaa” (RV 12). Omissa muistikuvissani Kotikirkko paikallisseurakunnan nimenä liittyy ensimmäiseksi siirtolaistyön kautta syntyneisiin seurakuntiin Atlantin takana.

Jokainen seurakuntayhteisö, herätysliike ja kirkkokunta nimeää fyysisen toimipaikkansa ja rakennuksensa jollakin tavalla. Ensin kuulutaan johonkin yhteisöön, ja sitten kokoontumispaikka nimetään jollakin tunnuksella. Helluntailiikkeelle on ollut tyypillistä raamatullisen nimen antaminen omalle seurakunnalle. Mutta onko tuo raamatullisen nimen perinne esteenä sille, ettemmekö voisi paikallisesti tai koko herätysliikkeen tasolla kertoa kaikille ihmisille hengellisestä kodistamme nimellä Kotikirkko? Helluntaiseurakunta – saatikka esimerkiksi sellaiset nimet kuin Betania, Saalem ja Siion – luokittelevat seurakuntaan kuulumattomien ihmisten horisontissa toimintamme taivaanrannan tuolle puolen.

Minäkin olin koulupoikana ”betaniamunkki”. Toisaalta olin silloin vielä hieman nuori munkiksi.

Apostolit ja alkuseurakunta kokoontuivat kodeissa. Seurakunta on hengellinen kotimme. Kun muualle muuttaneet tulevat pistäytymään entisessä seurakunnassaan ja pääsevät siellä puhujanpönttöön, he toteavat usein, että on ihanaa tulla käymään jälleen täällä hengellisessä kodissa.

Monien henkilökohtaiset muistot liittyvät tietynnimiseen seurakuntaan. Perheen ja suvun juhlat ja arkiset hetket on koettu vaikkapa Betaniassa. Nämä henkilökohtaiset muistot yltävät vuosien tai – kuten minulla – vuosikymmenienkin taakse. Kun muistelen aikaa 1950-luvun lapsuudesta tänne 2010-luvun aikuisuuteen, totean kokeneeni satoja tuntemuksia kotiseurakuntani keskellä aina sen nimeä myöten.

Meillä kaikilla on omat hengelliset kokemuksemme yksilöinä ja yhteisöinä. Mutta ne eivät ole kiinni seurakunnan nimen vaalimisesta. Kauan helluntailiikkeen toiminnassa mukana olleet saattavatkin ajautua helposti jarrumiehen rooliin sekä seurakunnan nimivalinnoissa että hengellisen kodin ilmapiirin luomisessa.

Me kauan seurakunnan toiminnassa mukana olleet voimme kuitenkin rohkaista ja opastaa myöhemmin uskontielle lähteneitä ymmärtämään niitä ilmiöitä, joita seurakunnissamme koemme. Se luo turvallisuuden tunnetta myös uskossaan nuoriin seurakuntalaisiin. Kotikirkossa voidaan kokea kodin kannustusta ja asioiden avaamista myös tarjolla olevan opetuksen kautta. Missä kävit? Kotikirkossa. Tule sinäkin mukaan Kotikirkkoon!


Jorma Kuosmanen
Lohja