Konferenssiuudistus kertoo nykyhelluntailaisuudesta

Juhannuskonferenssi herättää jälleen jälkikeskustelua. Monet asiat saavat kiitosta, mutta muun muassa musiikin yksipuolisuutta, desibelienvoimakkuutta ja ohjelmanimikkeitä arvostellaan. (Kuva: Konferenssitiedotus)
Juhannuskonferenssi herättää jälleen jälkikeskustelua. Monet asiat saavat kiitosta, mutta muun muassa musiikin yksipuolisuutta, desibelienvoimakkuutta ja ohjelmanimikkeitä arvostellaan. (Kuva: Konferenssitiedotus)
Kun uudistuin uskossani noin seitsemän vuotta sitten, riensin innoissani Juhannuskonferenssiin hakemaan sykettä suomalaisesta helluntailaisuudesta. Huomasin, että musiikkianti oli muuttunut pääasiassa ylistyspainotteiseksi "lavahommaksi". Yritin paimentaa itseäni menoon mukaan, mutta se ei onnistunut. Ja vieläkin – seitsemän vuoden jälkeen – ylistysmusiikki mättää. Toki musiikkimieltymykset ovat henkilökohtaisia, enkä väitä makuani laajapohjaiseksi, vaikka musikaalinen olenkin. Mutta tuskin Jumalalle tarvitsee toistaa samaa lauluosiota kahtakymmentä kertaa? 

En nähdäkseni ole ajan hermolla, koska ylistyslaulut eivät tempaa minua mukaansa. Niissä on tosin ”Hän suuri on” -kohtia mutta ei sanomaa Jeesuksen kärsimyskuolemasta, evankelioimisesta ja pelastuksen armosta. Lisäksi Raamattu jopa varoittaa turhasta saman asian toistosta, ”kuten pakanat tekevät”. Toki näissä uudemmissakin lauluissa on joitakin helmiä. 

Anssi Tiittanen totesi kolumnissaan, että Juhannuskonferenssi ei ole museo (RV 26). On valitettavaa, että konferenssimeiningin annetaan nyt peilata koko helluntailaisuuden oletettua nykytilaa. Helluntailaisuuden juurista ja vanhoista perinteistä on toista sataa vuotta, ja nyt niistä on siis tullut museokamaa, jolla häiritään nykyhelluntailaisten imagoa. Konferenssi näyttää todellisen ”päivän peilin”, jossa hyväksytään oleellisina modernistien mielipiteet ja teilataan radikaalisti konservatiivit. Mielletty etukeno voi kuitenkin vielä viedä nenän tantereeseen. 

Tälle ”myyttistä arkeaan” elävälle sukupolvelle tulisi tarjota Jumalan sanaa raamattutuntien muodossa – siis lisätä eikä vähentää niitä. Mutta nyt Juhannuskonferenssissa annettiin tarkoituksella tilaa foorumeille raamatunopetuksen kustannuksella. Paneeleissa hienosteltiin paljolti omilla mielipiteillä. Esimerkki politiikan ymppäämisestä evankeliointiin: ensin maahanmuuttajia kalasteltiin Herran armolla, ja sitten teemafoorumissa poliitikko Mika Niikko täräytti nollatoleranssilla päin näköä. 

Nuorisolla pitää olla ”siistii”, mutta saisivat nämä tyttöset pukeutua ainakin lavalla asiallisesti. Korvakorut ovat jo niin suuria ja toppien olkaimet niin olemattomia, että huomio kiinnittyy väkisin epäoleelliseen. 

Ja mitenhän Paavali olisi kommentoinut helluntainuorten festarimeininkiä ja makoilua konferenssialueella? Se on ilmiö, joka ainakin minulle on uusi ja vastenmielinen. 

Entä minkä takia julkkiksia pitää lennättää kalliilla rahalla nuorison houkuttimiksi, kun muutenkin talous on notkollaan? Olisiko jo aika huomata, ettei keisarilla todellakaan ole uusia vaatteita? 

Vielä subjektiivinen loppukaneetti vuoden 2016 Juhannuskonferenssista: hyvää voi aina parantaa, mutta perusjutut olivat konferenssissa ihan kohdillaan. Herran Sana oli kunniassaan. Kansa rukoili. Öljytty konferenssiorganisaatio ja tapahtumien koordinointi pelittivät. Ja tuttuja oli mukava tavata. 

Meillä on kuitenkin loistavia ja armoitettuja saarnaajia ja Sanan opettajia, jotka olivat nyt liian vähän esillä. Kaipasin nimenomaan raamattutunteja, luppoaikaa kun oli. Lisäksi meillä on ihana lauluperinne, vaikka onkin sääli, että kuorot ovat hävinneet. Lisää siis yhteislaulua ja yleisön osallistamista! Miten riemastuttavan positiivista palautetta tulikaan mahdollisuudesta päästä laulamaan yhdessä niitä ”museolauluja”. Vaikka puolet Kaikki saa Herralle laulaa -tilaisuuden annista (minä tein tilaston!) olikin konserttisovituksia, joihin kaikki eivät voineet yhtyä, kokonaisuus korvasi koko lailla tämän puutteen. Myös herätyskokoukset on syytä nostaa kunniaan, sillä Herra on jättänyt evankelioinnin meidän tehtäväksemme. 

Konferenssin ruokapuoli meni överiksi: se haukkasi suhteettomasti organisaation energiaa sekä lisäsi kustannuksia ja työtä. Erikoisannokset voisi jo jättää pois: laktoosi- ja gluteiinihommat voi asiantuntevasti paikata omilla eväillä. Hoidettu diabeteshan ei enää ole edes ongelma. Ongelma sen sijaan olivat ne mahtavat kulut lapsiperheille. Totta kai lapsi haluaa kallista pizzaa, jos sitä kerran on tarjolla. Mutta hän syö myös nälkäänsä makkarasoppaa ja perunalaatikkoa, jos toisetkin syövät. 

Uhrinkantoa edeltävät palopuheet minä toisaalta ymmärrän, mutta mielestäni ytimekäs informaatio ja puhutteleva yhteinen laulu avaavat lompakon tehokkaammin kuin vetoomukset, syyllistäminen ja lavabändi. Ja olisiko syytä ottaa seuraavan kesän konferenssisuunnitelmiin muodissa oleva ”retroilu” paikkaamaan pysäytyskuvaa siitä missä nyt mennään – kuvaa, joka ei ole ihan kaunis eikä aina edes katsomisen arvoinen. Väsähtäneisyys ja pysähtyneisyys johtavat nimittäin turhautuneisuuteen. Jumala varjelkoon meitä helluntailaisia kuitenkin "Hexitiltä". 


Raija Levander 
 
Kalix, Ruotsi



51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja