Keskustelua erilaisten maailmankuvien välillä

Suomen helluntailiikkeessä valitetaan herätyksen ja siunauksen puutetta. Ehkäpä yhtenä syynä siihen on luopuminen Jumalan elämän alkuasetuksista.

Maailmassa tämä luopumus näkyy ihmisen irtiottona kaikista auktoriteeteistä sekä pyrkimisenä vähintään ”tasa-arvoon” ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Peter Berger kuvailee modernia auktoriteettien, itsenäisyyden ja perinteen tilaa kirjassaan The Heretical Imperative (Välttämättömyys olla harhaoppinen). Absoluuttisen totuuden hävitessä näkyvistä jokainen alkaa muodostaa oman ”totuutensa”.

Moraalin alueella nämä etsinnät ovat saaneet puolustajansa. Kun Martti Luther teki uskonpuhdistusta Saksassa, ranskalainen humanistikirjailija François Rabelais puhdisti elämää uskosta ja muuttui teologian harrastajasta siitä irtautujaksi. Hän määritteli uusiksi luostarin, Jumalan tuntemisen paikan. Uuden luostarin tuli Rabelaisin mukaan olla paikka, jossa ihminen voi elää mukavasti vapaana rajoituksista. Ainoa sääntö oli: Tee mitä tahdot.

Nyt tämä ajattelu on laajentunut koskemaan kaikkea elämää. Tämä moderni kehitys laajeni järjen alueelle aristoteelisen tieteen nousun myötä. 1600-luvulla ranskalainen filosofi René Descartes siirsi painopisteen totuuden (absoluutin, Jumalan) tuntemisesta ihmiskeskeiseksi totuuden etsimiseksi – siihen, mitä ihminen itse voi tunnistaa totuudeksi.

Yhteiskunnallisella puolella Karl Marx tiivisti 1800-luvulla kreikkalaisesta maailmankuvasta nousevat, ranskalaisen vallankumoushengen ”vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus” -vaikutukset uudeksi tunnustukseksi. Prometheuksen tunnustus kuului: ”Sanalla sanoen vihaan jokaista jumalaa, on filosofian tunnustus, sen oma iskulause kaikkia taivaallisia ja maallisia jumalia (auktoriteetteja) vastaan, jotka eivät tunnusta ihmisen itsetajuntaa ylimmäksi jumaluudeksi (auktoriteetiksi). Älköön sen rinnalla olko muita jumalia.”

Rooman keisarikunnassa vallinnut roomalais-kreikkalainen maailmankuva, siitä nouseva filosofinen järkeily, arvomaailma ja yhteiskuntaelämä ovat jatkaneet olemassaoloaan länsimaissa. Jeesuksen seurakunta muuttui sen valtarakenteissa ja ajatuksin Rooman kirkoksi. Protestanttinen uskonpuhdistus oli yritys palautua ikäviä kokemuksia antaneesta Rooman keisarikunnan kirkosta takaisin Jeesuksen seurakunnaksi. Ymmärrettävistä syistä vuosisatoja jatkuneen ”kehityksen” kääntäminen ei kuitenkaan ollut helppoa.

Yhä vielä teologisessa keskustelussa, opiskelussa ja tutkimuksessa vaikuttava kreikkalaistaustainen järkeily vie maistereita ja tohtoreita aina liberaaliteologiaan asti. Martti Luther ei turhaan jättänyt tehtävää myös seuraaville sukupolville: seurakuntaa on uudistettava jatkuvasti.

On hyvä huomata, että kreikkalainen keksintö nimeltä demokratia perustuu monijumalaisen Kreikan perinteeseen, joka nosti ihmisetkin jumalan kaltaisiksi olennoiksi. Jumalan kaltaisia olentoja ei tietenkään voi syrjiä, eikä niistä voi edes ajatella hierarkkisesti. Jos kyseistä ajattelua ja elämäntapaa arvioi ääneen, on modernin käsityksen mukaan kyse vihapuheesta. Jokaisellahan tulee olla sama asema, valta ja äänestysoikeus riippumatta siitä, riittävätkö kyvyt.

Suomalaiset oppivat tähän logiikkaan jo saamansa koulukasvatuksen takia. Perustuuhan suomalainenkin koulutus, jopa teologinen koulutus, kreikkalaiseen järkeilyyn ja rationalismiin.

Helluntailaisella teologiallakin näyttää olevan paineita olla moderni, nykyihmiselle ymmärrettävä ja tasa-arvoinen. Sanna Urvaksen haastattelujutun innoittamia kirjoituksia seuranneena huomaan, että keskustelua käydään nyt juutalais-kristillisen ja kreikkalaisen maailmankuvan välillä – tosin kristillisin termein.

Suomen helluntailaisten kannattaa kuitenkin varmaan pysyä juutalais-kristillisessä maailmankuvassa ja siitä nousevissa arvoissa, vaikka yksijumalaisuus jo määritelmänsäkin takia ei ole demokraattista. Hellenismi ei suurista lupauksistaan huolimatta ole näet tuonut haluttua menestystä. Se on jo todettu historian suuressa testissä.

Nykyajan länsimaiden ongelmilla ja rappiolla on juuret. Kreikan tautia kannattaa välttää myös teologiassa.


Markku Ollikainen
Japani


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja