Kaikki musiikkilahjat Herran käyttöön

Helluntailiikkeen musiikkitarjonta on vuosikymmenien saatossa kokenut mullistavan muutoksen. Se kuvastaa myös muualla yhteiskunnassamme tapahtunutta muutosta.

Sodan jälkeisten vuosien ”hiteistä” on kuljettu pitkä musiikillinen vaellus. Tänään ”hittimme” ovat loistavia tulkintoja.

Seurakuntamusiikkiin on kuulunut perinteisesti kuoromusiikki, ja suurissa seurakunnissa on myös soittokunnat. Lisäksi helluntaiseurakunnissa on toiminut aina pienryhmiä, joita aiemmin edustivat muun muassa kvartettikokoonpanot. Meillä on ollut myös laaja solistiperinne. Lisäksi kuorojen mukana ovat esiintyneet säestävät soitinryhmät ja orkesterit.

Kokoavasti voinee todeta, että seurakuntamusiikin tarjonta on kaventunut aina 1950-luvulta alkaen. Silti voidaan kysyä, onko tämä kaventuminen suuntaamassa musiikkitarjontaa harhapolulle, joka ei sovellu helluntailiikkeelle.

Vielä 1960-luvulla oli nähtävissä tietynlainen reippaus, vaikka tiettyjä instrumentteja pidettiinkin sopimattomina hengelliseen musiikkiin. Esimerkiksi raamattuopiston kvartettia ei otettu tämän vuoksi vastaan kaikissa seurakunnissa.

Entä sitten taivastielle tulleet muusikot? Hanurimusiikki vei jumalattoman elämän aikaisiin latotanssimuistelmiin, joten hanuria ei voitu hyväksyä seurakunnassa, vaikka sitä soittava ihminen oli kokenut todellisen elämänmuutoksen. Taivastielle siirtynyt muusikko keräsi aiemmin maallista mammonaa yhdessä keikkaillassa saman verran kuin hän uskoontultuaan tienasi seurakuntakierroksilla kuukaudessa. Hänen taloudessa tapahtui siis merkittävä muutos.

Helluntailiikkeeseen uskoontulon myötä tulleet muusikot ja taiteilijat ovat kukin omassa elämässään saaneet paljon, mutta myös menettäneet paljon.

Uskon, että seurakuntamusiikin kaventuminen ei ainakaan enää nykyisin johdu erilaisista tyylikysymyksistä. Uuden ja perinteisen musiikin välille tulee löytää oikea tasapaino. Voimme kaikella rohkeudella ylistää seurakunnissamme kaikilla mahdollisilla instrumenteillamme. Myös vanhat virret ja niiden sanoitukset ovat suurta Jumalan ylistystä. Siksi veisaamme niitä kiitoksella. Vastaavasti näinä aikoina syntyneet ylistyslaulut ja seurakuntien ylistysryhmät tuovat esiin aikamme ylistyksen tulkintaa.

Kaiken kansan eteen astuvat seurakuntamusiikin vetäjät, luovuttakaa Hengen johdettavaksi se virka, joka teillä on ylistyksen johtajina. Hän, siunattu Pyhä Henki, yhtyy silloin säveliin ja koko seurakunta temmataan Jumalan ylistykseen ja palvontaan.

Kun seurakunnan Herra saa ottaa kaikki lahjamme käyttöönsä, seurakunnissa ei enää eletä yksipuolisessa ilmapiirissä.


Jorma Kuosmanen
Lohja

Uutiset
38/2016

UutisetLaulaja-näyttelijän ura lähti nousuun luopumisen kautta.
UutisetEduskunta keskusteli viime viikolla kansalaisaloitteesta, joka pyrkii torjumaan aiemmin hyväksytyksi tulleen avioliittolain muutoksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton....
UutisetVapaata sivistystyötä uhkaa valtion tukien kutistuminen.
UutisetIso Kirja on antanut Renaud Lomballe hyvät valmiudet työhön.
UutisetVanhassa testamentissa Jumala määrää israelilaisia tappamaan kaikki elävät olennot Kanaanin maasta, orjuutta pidetään normaalina ja naisia kohdellaan kaltoin. Raamatun lukija törmää moniin moraalisest...
UutisetPeter Östman ja Sari Essayah (KD) ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä. Östman ja Essayah haluavat tietää, onko linja tiukentunut poliittisen...
UutisetKansan Raamattuseuran julistustyöntekijä ymmärtää, mistä evankeliointiin liittyvät negatiiviset mielikuvat nousevat.
UutisetElokuussa 72 suomalaisnuorta osallistui eurooppalaiset Royal Rangerit kokoavalle Eurocampleirille. Leiri järjestettiin Wrocklawissa Puolassa.

Suomalaiset jakoivat viikon ajan leirikylän saksala...
UutisetSuora lähetys Ylen 90-vuotisjuhlajumalanpalvelusesta katkesi toissa sunnuntaina. Sosiaalisessa mediassa ehdittiin jo epäillä, että tv-jumalanpalveluksia tehdään vanhentuneilla laitteilla.

– Täm...
UutisetSuomalaispastorin saarna mursi sydämet helluntailaisten suurkokoontumisessa.
UutisetJerusalemissa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt Rooman keisari Neron hallitusajalle (54–68 jKr.) ajoitettu kultakolikko.

Harvinainen löytö tehtiin vanhan kaupungin muurin...
UutisetOnko yhdessä rukoileminen tehokkaampaa kuin yksin rukoileminen? Muun muassa tätä asiaa kysyttiin Englannin anglikaanisen kirkon arkkipiispalta Justin Welbyltä, kun tämä vastasi sosiaalisen median Twit...
UutisetRuotsin Livets Ord -liikkeen johto on pyytänyt julkisesti anteeksi kaikilta niiltä, jotka ovat kokeneet tulleensa väärin kohdelluiksi liikkeen taholta sen historian aikana.

Johtava pastori Joak...
UutisetFilosofi Paul Copan puhui Suomen-matkallaan Vanhan testamentin sotajutuista ja kärsimyksen ongelmasta. Toimittaja Lari Launonen seurasi Copanin vierailua.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan