Helluntaiseurakuntien kuorojen
ongelmat alkoivat noin
20 vuotta sitten, kun seurakuntien
nuorempi pastorikunta alkoi
opettaa, että vain ylistysmusiikki
sopii seurakuntaan. Silloinen
12–20-vuotias nuoriso omaksui
opetuksen kritiikittä, ja kuorojen
toimintamahdollisuudet
alkoivat
heiketä. Nuorta väkeä ei kuoroihin
enää tullut, olihan kuoro leimattu
vähemmän
hengelliseksi
palvelupaikaksi ylistysryhmiin
verrattuna.
Kymmenisen vuotta sitten
monissa seurakunnissa alkoi
trendi, jossa kuoroille ei enää
annettu
mahdollisuuksia laulaa samalla
tavoin kuin ennen. Rajoittunut
käsitys musiikin
käyttötavasta
on edelleen voimistunut, ja
niinpä seurakunnissa on nykyään monin paikoin
pelkkiä ylistysryhmiä.
Kuoroille – tai ylipäätään muulle kuin tietynlaiselle
ylistysmusiikille
– ei haluta antaa
tilaa.
Tiittasen kolumnin ajatuskulku
etenee niin, että koska kuoroja
on seurakunnissa entistä
vähemmän, niitä ei tarvita myöskään
seurakuntien yhteisessä
tapahtumassa,
Juhannuskonferenssissa.
Kuorojen pieni osuus
kertoo kuitenkin vain sen, että
konferenssiin
soveltuvia kuoroja
on enää vähän tarjolla. Ehtoolliskokouksessa
siellä lauloi tänä
vuonna
Tikkurilan Minttukirkon
kuoro, joka koostui eri-ikäisistä
ihmisistä. Laulut oli opeteltu
ulkoa ja ohjelmisto edusti eri
tyylisuuntia. Kuoro on hyvä esimerkki
musiikin yhdistävästä
voimasta.
Sekä Minttukirkon kuoro että
Kaikki saa Herralle laulaa -tilaisuus
osoittavat, että kuoromusiikki
on kaukana Anssi Tiittasen
mainitsemasta ”museokamasta”.
Muualla musiikkimaailmassa,
myös Suomessa, on meneillään
voimakas kuoromusiikin renessanssi. Uusia kuoroja syntyy
jatkuvasti lisää, ja kuoromusiikin
harrastajia on tässä maassa
kenties enemmän kuin koskaan
aiemmin. Vapaakristillisistä yhteisöistä
varsinkin helluntaiseurakunnat
tekevät tästä yleisestä
trendistä valitettavan poikkeuksen.
On valitettavaa, että sekä konferenssin
pääteltan lavalla että
myös herätysliikkeen omassa lehdessä esiintyy yrityksiä manipuloida
ihmisiä uskomaan, että
nyt kaikki on seurakuntamusiikin
saralla paremmin. Mahtoikohan
Tiittanen käydä kentällä kuuntelemassa yli 40-vuotiaiden
kannanottoja uudistuksiin?
Juhlakentällä kulki nimittäin paljon
musiikkitarjontaan tyytymättömiä
konferenssivieraita. Moni
keski-ikäinen juhlavieras totesi,
että tarjonta ei ole enää heitä
varten. Onko virtaviivaistaminen
siis sitä, että konferenssi suunnataan
jatkossa vain alle 40-vuotiaille
kävijöille?
Usein sanotaan, että musiikki
jakaa voimakkaasti ihmisiä. Nyt
tästä sanonnasta on valitettavasti tullut totta. On syytä olla huolissaan
siitä, että yksipuoliseen ylistysmusiikkitarjontaan kyllästyneet
konferenssikävijät etsivät
uuden paikan juhannuksen vietolleen.
Vaarana on, että seurakuntien
yhteisenä tapahtumana
toiminut Juhannuskonferenssi
supistuu ylistystapahtumaksi ja
siinä sivussa myös asenneilmapiiri Isoa Kirjaa kohtaan heikkenee.
Konferenssia pitää uudistaa, ja
siinä on joiltain osin onnistuttu.
Ohjelmaa on selkeytetty ja päällekkäisyyksiä
karsittu. Kuten
Tiittanen toteaa, nuorten syyllistäminen
kuorojen alasajosta on
yleisesti ottaen tarpeetonta. Tosin
äänekkäät yhden asian ihmiset
iästä riippumatta jyräävät helposti
muiden näkemykset.
Nyt tarvitaan musiikkiväen
yhdistävää keskustelua ja aidosti
kaikki huomioon ottavia toimintatapoja
vastakkainasettelujen
sijaan.