Jumalan luoma hierarkia sisältää siunauksen

Sanna Urvas puolustaa seurakunnan ja avioliiton hierarkkista johtajuusnäkemystä. Hänen mukaansa siihen sisältyy Jumalan salaisuus ja siunaus.
Sanna Urvas puolustaa seurakunnan ja avioliiton hierarkkista johtajuusnäkemystä. Hänen mukaansa siihen sisältyy Jumalan salaisuus ja siunaus.
Kiitän teologikollegoitani vastineesta koskien minusta tehtyä haastattelujuttua Ristin Voitto -lehdessä (RV 16). Naisteologia ei ollut haastattelun varsinainen fokus, eikä jutussa ollut näkemyksiäni mitenkään erityisesti perusteltu.

En lähde vastaamaan esitettyihin kysymyksiin (RV 16), jotka liittyvät läheisesti eksegeettiseen pohdintaan, sillä olen koulutukseltani systemaatikko ja elämänfilosofialtani Jumalan salaisuuksien ihmettelijä. Esittelen kuitenkin kolme näkökulmaa, joita on mielestäni hyvä pitää esillä naisen asemaan liittyvässä keskustelussa kokonaisnäkemystä muodostettaessa.

Ensiksi, naisen asemaan liittyvää keskustelua tulee lähestyä hermeneuttisena kysymyksenä. Keskeistä tässä on se, etteivät Raamatun tulkintaa voi ohjata vain koulutetut teologit; sen sijaan keskustelun loppupäätelmien tulee heijastaa koko yhteisön näkemyksiä.

Kenneth Archerin tutkimusten mukaan helluntailaisessa raamatuntulkintaperinteessä on keskeistä Pyhän Hengen, kirjoitusten ja yhteisön välinen vuorovaikutus. Amos Yongin mukaan tulkintaa tulee peilata oman yhteisön ja teologian historian konteksteihin.

Miten yhteisön vaikutus teologisten näkökantojen muotoutumiseen toteutuu ja on toteutunut Suomen helluntailiikkeessä, on laajemman huomion ansainnut aihe. Sitä pohdin tekeillä olevassa väitöskirjassani.

Uskon, että johtajuusrakenne on kirjoitettu Raamatun tekstiin selkeästi ja myös arkikielellä ymmärrettävästi. Omassa kotiseurakunnassani tämä on ymmärretty niin, että johtava pastori on mies ja vanhimmistossa palvelevat miehet. Naiset voivat palvella sekä pastoreina että lukuisissa muissa tärkeissä rooleissa seurakunnassa.

Kunnioitan muiden seurakuntien tekemiä johtopäätöksiä omissa seurakunnissaan.

Jeesus uudisti radikaalisti oman aikansa uskonnon, mukaan lukien naisen aseman. Mikäli tämä sukupuolien välinen hierarkia olisi kaivannut vielä radikaalimpaa uudistamista, olisi se tullut Raamatussa esiin vahvasti sanoitettuna sekä Jeesuksen ja alkuseurakunnan toiminnassa.

Traditio kertoo, että Jeesuksen äiti Maria oli erittäin tärkeä ja arvostettu henkilö alkuseurakunnassa. Jo Marian asema osoittaa naisten tärkeyden seurakunnalle. Häntä ei kuitenkaan nimetty sen johtajaksi.

Toinen lähestymistapa on trinitaarinen. Keskeistä on se, miten Jumalan ja maailman suhde heijastuu siihen, missä roolissa paimen ohjaa seurakuntaa. Jumala ilmoittaa itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kolminaisuuden ytimeen kuuluu kaitselmuksen käsite. Isä, Luoja, ohjaa ja osallistuu luotuun todellisuuteen. Myös Poika ja Pyhä Henki osallistuvat siihen, sillä se rakkaus, joka sitoo kolminaisuutta yhteen, on samaa rakkautta, jota Isä heijastaa luomakuntaansa Pojan sovitustyön ja Pyhän Hengen kautta tapahtuvan pyhitystyön kautta. Tämä realisoituu puolestaan Jeesuksen toiminnassa ja ”minä olen” -lausumissa. Poika ilmoittaa itsensä Hyvänä Paimenena.

Siksi katson trinitaarisen teologian olevan paimenuuden ytimessä ja yksi sitä selittävistä, avaavista ja määrittelevistä tekijöistä.  Seurakunnan johtaja on laumansa ylin paimen. Tämä paimenen sukupuolisuus liittyy isyyden ja poikuuden kautta kolminaisuuden ilmoitettuihin nimiin. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat klassisessa teologiassa kolminaisuuden erottamattomat nimikkeet. En suostu luopumaan siitä, että minun Jumalani on Isä. En suostu luopumaan siitäkään, että Jeesus, Jumala ja Poika, joka inkarnaation kautta tuli luotuun todellisuuteen, on mies.

Kolmas näkökulma on virkaan ja sen luonteeseen liittyvää pohdintaa. Johtavan pastorin tehtävä on luonteeltaan erilainen kuin opettajan tai seurakunnassa palvelevan pastorin, miehen tai naisen. Ylin paimenuus kuuluu mielestäni miehelle. Hänen lisäkseen tarvitaan naisia opettajiksi ja pastoreiksi sekä paimeniksi ja lukuisiin muihin tehtäviin miesten rinnalle.

Nimikkeet ja termit eivät muodosta helluntailiikkeessä yhdenmukaista ja systemaattista kokonaisuutta, jota voisi rinnastaa raamatullisiin termeihin. Siksi on tärkeää ymmärtää niiden  sisältö sekä hierarkian kokonaisuus.

Eeva annettiin miehelle kumppaniksi ja avuksi. Silti Jumala piti miestä vastuullisena lankeemuksesta (1. Moos. 2:9). Yhdessä he kantoivat seuraamukset.

Helluntailaisessa teologian kirjoittamisessa tuodaan perinteisesti kokemuksellisia elementtejä osaksi perusteluja. Näin tapahtuu myös korkean tason kansainvälisissä ekumeenisissa neuvotteluissa esimerkiksi helluntailiikkeen ja katolisen kirkon välillä. Siksi en malta olla lisäämättä aiheeseen vielä yhtä näkökulmaa.

Tasa-arvoisessa kulttuurissa on usein vaikea hyväksyä sitä Raamatussa ilmaistua lausumaa, että mies on vaimon pää. Uskon, että avioliiton hierarkiaan sisältyy salaisuus, joka ei avaudu kuin sen hyväksymällä ja läpi elämällä. Olen saanut elää avioliitossa yli 25 vuotta. Liiton alkumetreillä Jumala haastoi minut tällä sanallaan, joka ei sisällä alistamista vaan heijastelee rakkauden ja kunnioituksen välistä suhdetta. Yhteistä elämää oli tuolloin aloittamassa kaksi voimakastahtoista johtajapersoonaa, joiden liitto olisi todennäköisesti loppunut hyvin lyhyeen ilman päätöstäni kunnioittaa raamatullista totuutta avioliitosta.

Onneksi minulla on mies, joka päivittäin etsii Jumalan valtakuntaa. Uskon meidän löytäneen sen salaisuuden, jonka Herra on tähän hierarkiaan kätkenyt. Jumalan luoma hierarkia ja sen hyväksyminen sisältävät aina sekä salaisuuden että siunauksen.

Uskon ja toivon, että Suomen helluntailiikkeessä pastorit ja johtajat etsivät Jumalan valtakuntaa naisen asemaan liittyvissä kysymyksissä. Haluan haastaa heitä löytämään oman seurakuntansa juniat ja foibet ja asettamaan heidät palvelemaan niille paikoille, joissa Jumalan antamat lahjat pääsevät täydessä kukoistuksessa rakentamaan seurakuntaa.


Sanna Urvas
Teologian maisteri ja tohtorikoulutettava
Espoo


18/2016

UutisetEpäonnistunut äiti tarvitsee armoa tuomitsemisen sijaan, tutkija muistuttaa.
PuheenaiheSeurakunnissa pitäisi tiedostaa, että äitiys on yhtä aikaa ihana ja vaikea kokemus.
UutisetVuosi sitten perustetussa Station-seurakunnassa Jokelassa pidettiin toissa viikonloppuna ensimmäinen kastetilaisuus, jossa kastettiin viisi eri-ikäistä uskovaa. Seurakunta oli täynnä, kun paikalla oli...
UutisetKirkkohallituksen tuet evankelis-luterilaisten kirkkojen kunnossapitoon jaettiin tänä vuonna eri tavalla kuin ennen.

Kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitus uudistui vuonna 2016. Seurakunt...
UutisetJumalasta puhuminen ei kummastuta muslimitaustaista, mutta Kristuksen ovitustyö on hankalampi pala.
UutisetOulun ja Haukiputaan helluntaiseurakunnat sekä Hyvä Sanoma ry järjestivät Oulun seudulla viisi Suurin ilo -evankelioimistilaisuutta 27.4–1.5. Tilaisuuksissa puhui evankelista Marko Selkomaa. Musiikist...
UutisetKahdeksankymmentä virttä sisältävä Virsikirjan lisävihko sisältää muun muassa laulut Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Kahden maan kansalainen sekä Maksettu on velkani mun.

– Virsikirjan lisä...
UutisetUhkaavien tilanteiden taustalla on yleensä mielenterveysongelmia.
UutisetKansanedustaja Peter Östman (kd) vaatii, että Suomen ulkoministeriö ja ulkoministeri Timo Soini (ps) arvioivat uudelleen YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön UNRWA:n rahoittamisen edellytykset. Östman...
UutisetJari Haukka arvioi viime viikolla kriittisesti edistyksellisinä itseään pitämiä piirejä blogissaan Kotimaa24.fi-palvelussa.

– Varsin usein ”liberaalit” kristityt ja ateistit korostavat oman aat...
UutisetEnemmistö yhdysvaltalaisista pitää esimerkiksi julkisella paikalla evankelioimista uskonnollisena kiihkoiluna.
UutisetÄsken 90 vuotta täyttänyt Englannin kuningatar Elizabeth II sanoo tuoreessa kirjassa, että Kristus on Kuningas, jota hän palvelee.

Kuningatar kiittää ihmisiä esirukouksista ja Jumalaa hänen jär...
UutisetNational Association of Evanglicals (NAE) julkisti viime viikolla tutkimuksen, joka osoittaa, että suurin osa Amerikan pienten evankelisten seurakuntien pastoreista kamppailee taloudellisten ongelmien...
UutisetKristillisen Breakpoint-sivuston kolumnisti John Stonestreet kysyy, miten säilyttää kristillinen maailmankuva nykyajassa.

”Tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka aistivat, että asiat ovat muuttuneet...
KolumniMitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan äitiäni. Arvostan häntä ihmisenä ja Jumalan palvelijana mutta ennen kaikkea kasvattajana. Ajattelen aidosti, etten olisi voinut saada parempaa äitiä.
...
MielipideRistin Voitto tuotti minulle pahan mielen kirjoituksillaan alkoholista (RV 15). Vuosien saatossa tässä asiassa on tapahtunut valitettavasti kristittyjenkin keskellä kehitystä väärään suuntaan. S...
MielipideSuomeen on saapunut tuhansia pakolaisia eri puolilta maailmaa. Televisio, radio ja lehdistö ovat tuoneet riittävän selvästi kansalaisten tietoisuuteen, että maahanmuuttajien joukossa on todellisia avu...
MielipideOlen iloinen siitä, että Hyvä Sanoma ry järjestää evankelistojen koulutusta. Evankelistat on mainittu Ef. 4:11:ssä rinnan apostolien, profeettojen, paimenten ja opettajien kanssa. Kaikki ovat Kristuks...
MielipideKiitän teologikollegoitani vastineesta koskien minusta tehtyä haastattelujuttua Ristin Voitto -lehdessä (RV 16). Naisteologia ei ollut haastattelun varsinainen fokus, eikä jutussa ollut näkemyksiäni m...
ArtikkelitParantumisten ja muiden ihmeiden tavoin kielillä puhuminen voi olla merkki uskosta osattomalle. Mutta oletko rukoillut, että osaisit myös selittää puhumasi sanoman?
UutisetYksi suurimmista esteistä todelliselle seurakunnan kasvulle on huomion kiinnittäminen pelkkään jäsenmäärään. Surukseni olen nähnyt Suomessa sellaisia seurakuntia, jotka pitävät jäsenmäärää seurakunnan...
MuutPirjo ja Kalevi Marin täyttivät huhtikuun lopulla yhteensä 150 vuotta. Noista vuosista he ovat yhteensä olleet 25 vuotta eläkkeellä.

– Mielenkiintoista on se, että eläkepäivät ovat täyttyneet h...
MuutValta kotonamme on vaihtunut. Demokratia on muisto vain, ja elämme nyt diktatuurin ajassa.

Meille vajaat viisi kuukautta sitten muuttanut pieni yksinvaltias määrää suvereenisti tahdin ja odotta...
UutisetKoulutus mahdollistaa kunnon työn saamisen ja avaa tien Raamatun aarteiden äärelle. Suomalaiset ovat istuttaneet Länsi-Ukrainan romanikyliin muutoksen siemeniä.
MuutTeini-iässä syttynyt into evankeliumin työlle on säilynyt tuoreena. Boliviaan Huotari ja hänen perheensä lähetettiin ”patalapuilla”.
UutisetHämeenlinnan naiset ovat hankkineet jo kaksitoista kaivoa intialaisiin kyliin.
PikavisiittiJyrki Liukkonen on kuopiolainen muusikko ja nuorisopastori, joka on näyttänyt aina samalta. Liukkonen on myös äitienpäivää odotteleva aviomies ja seitsemän lapsen isä.

En koskaan unohda hetkeä,...
MuutNangula Kathindi on Namibian puolustusvoimien johtava kappalainen ja maan ensimmäinen anglikaaninen naispastori (Maailman Kuvalehti 4/16).

Namibialaisia osallistuu YK:n rauhanturvaoperaatioihin...
MuutPresidentti Urho Kekkonen aloitti ensimmäisen virkakautensa 1.3.1956. Samana päivänä alkoi myös 20 päivää kestänyt yleislakko, ja koko Suomi lamaantui.
PuheenaiheErossa olo ei ole etäännyttänyt äitiä ja tytärtä toisistaan.
Miten onHelluntailiikkeen Syyspäivät päätti viime lokakuussa jatkaa työntekijöiden valtakirjan valmistelua. Pastori Usko Katon johdolla toiminut laajapohjainen toimikunta on työstänyt valtakirjan yksityiskoht...
PääkirjoitusÄitienpäivä on vuosittain vietettävä juhlapäivä, jolloin liput nousevat salkoihin Suomessa ja tasavallan presidentti jakaa kunniamerkkejä ansioituneille äideille. Juhlalla on maassamme pitkät perintee...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan