Istuttaisinko seurakunnan? - "Oikeillakin motiiveilla varustetulle seurakunnanistuttajalle on luvassa myös vaikeita aikoja"

Suomalaista helluntailaisuutta tuntuu vieläkin vaivaavan ajatus, että seurakunnan perustaminen lähetyskentälle on täysin normaalia mutta kotimaassa sen oikeutus täytyy punnita tarkkaan. 

Kotimaassa ei ehkä ole ymmärretty, että uudet seurakunnat voivat olla suoranaisia evankelioinnin välineitä ja tapoja tavoittaa uusia ihmisiä. Reviiriajattelu on vielä paikoin voimakasta. Kuitenkaan uusien seurakuntien menestys ei ole pois muilta, vaan se hyödyttää aina kaikkia paikkakunnalla toimivia seurakuntia. 

Monelle seurakunnan istuttajalle työ on unelma ja elämäntehtävä. Koko prosessi ja astuminen ensimmäisen kerran julkisuuteen ovat jännittäviä hetkiä. Hengellinen taistelu on kouriintuntuvaa. Esiin on astuttava täydellä varmuudella ja uskolla. On tärkeää, että istuttajasta näkyvät selkeä vakaumus, rakkaus ja usko. 

Jokaiselle oikeillakin motiiveilla varustetulle seurakunnanistuttajalle on luvassa myös vaikeita aikoja ja paljon kyyneleitä. Apostolista istuttajaa painaa elinikäinen vastuu. Samalla työ muuttaa elämän lähtemättömästi ja antaa kaipuun, joka ei enää koskaan tyydyty entisellä, merkityksettömän ja tyhjän tuntuisella elämällä. Istuttajan paras palkka on nähdä ihmisten pelastuvan.

Uuden seurakunnan istuttaminen paikkakunnalle, jossa on jo ennestään seurakunta, on erittäin haasteellinen ja vaativa tehtävä. Siksi seurakunnan istuttamiseen pitäisi suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella eikä liikkeelle tulisi lähteä vain kokeilumielellä. 

Kokeilu ei ole viisasta, koska seurakunnan istutuksessa ei olla tekemisissä vain itsensä ja oman kunnian tai maineen menettämisen kanssa vaan myös ihmisten kanssa. Mikäli ihmiset ovat seurakunnan istuttajalle vain välineitä kokeilla eri toimintatapojen purevuutta, voi moni heistä saada elinikäiset haavat. Toisaalta myös ylivarovaisuus tai pelko saattaa lamaannuttaa ja aiheuttaa vastareaktion: uusia seurakuntia ei uskalleta istuttaa, koska projekti saattaa epäonnistua. 

Lähtökohta seurakunnan istutukselle onkin varmuudessa ja kutsussa, joka on saatu Jumalalta. Seurakunnan DNA on hyvä jakaa heti alussa. Jos istuttajan pyrkimykset kirkastuvat ihmisille vasta prosessin kuluessa, he saattavat kokea tulleensa petetyiksi. Asioiden esillä pitäminen saattaa tipauttaa joitakin pois heti alkuvaiheessa. Kuitenkin parempi niin. Avoimuus on reilua, ja siten vältytään myös turhilta yhteentörmäyksiltä. 

Olisi ehdottoman tärkeää, että Jumalan kanssa kahdenkeskisissä hetkissä saatu näky uuden seurakunnan istuttamisesta tulisi niin selväksi, että näky antaisi voimaa ja rohkaisisi vaikeuksien koittaessa. Rukous on perustuksen luomista työlle ja koko projektille. Vaikka seurakunnan perusta on itse Kristus, istuttaja joutuu usein viemään prosessia eteenpäin yksin. Tästä syystä istuttaja tarvitsee rinnalleen näyn jakavia ihmisiä, jotka ovat hänen tukenaan hyvinä ja pahoina päivinä. 

Jyrki Palmi 

Kirjoittaja on Fidan apulaistoiminnanjohtaja.