Ihmisen pahuudesta

”Pahuuden anatomian” kirjoittaja H. Lauerma ei oppineisuudestaan huolimatta, vaikkakin oli kaikesta päätellen Raamattua lukenut, ollut sisäistänyt sen arvokkainta sanomaa, evankeliumia. Senpä vuoksi hän ajautuukin väistämättä johtopäätökseen, että kristilliseen oppiin perustuva hengellisyys olisikin vain vähämielistä, katkeraa ja jopa vaarallistakin propagandaa.

On tietenkin surullista todeta, että Raamatun nimissä ja sen kustannuksella on aiheutettu  niin paljon vahinkoa. Mutta jos tuota kirjaa lukee Pyhän Hengen suomalla ymmärryksellä, sen sanoman voi sisäistää ja tajuta, että juuri yllä mainituista harhoista Raamattu lukijoitaan varottaa. Näin Lauerma on tietämättömyydessään langettanut raskaat syytöksensä kristillisyytemme ylle. Jumala meitä armahtakoon!

Onko meillä itseasiassa moraalista oikeutta tuomita julmiinkaan tekoihin syyllistyneitä, evolutiivisesti ”keskenkasvuisia rikollisia”? Jos teot ovat eläimelliseen vaistoon perustuvia, miksi ne olisivat paheksuttavia? Meidänhän tulisi päinvastoin suhtautua niihin ymmärtäväisesti. Jos jotkut ovat siis ”kehityksessään” korkeammalla tasolla, olisi näiden suvaittava tällaisia evolutiivisesti virheellisiä piirteitä. Uskonnot näyttävät (Lauerma) olevan varsinaisia pahuuden ja riettauden sikiämisen kehtoja. Miksi? Eihän Raamattu meitä  moiseen kehota. Evoluutioko se näin vääristää ja pimentää järkemme valon? ”Hullut lukevat Raamattua ja sekoavat.”

Onko niiden, jotka ovat ”valistuneempia” ruvettava ojentamaan ja opettamaan ikään kuin alemmalla tasolla eläviä? Silloinhan puutumme tietoisesti omaan evolutiiviseen prosessiimme: kehitysoppihan perustuu sattumanvaraiseen mutaatioon. Näin ollen nousemme omaa ”viisauttamme” vastaan.

Kysymys on siis pahuudesta. Mitä on tuo pahuus? Onko se kehittymättömyyttä vai synnin seurausta? Tiedämme, että 1900-luvun sodissa ja onnettomuuksissa on menehtynyt enemmän ihmisiä kuin koko inhimillisen historian aikana koetuissa katastrofeissa sitä ennen. Todistaako tämä sivistyksemme kasvusta ja pyyteettömästä lähimmäisenrakkaudesta?

No, eipä kyllä. Päinvastoin – vallanhalu ja ahneus näyttää vain lisääntyvän! Maapallomme raiskaaminen on paikka paikoin täysin holtitonta. Tiedämme sen ja yritämme nyt parantaa tapamme, nyt kun tulevaisuuden pelko ja maailmanlopun enteet nousevat konkreettisesti silmiemme eteen. Emme ole ansainneet parempaa huomista. Historia sen todistaa. Viisastummeko nyt, kun hätä on jo aivan ilmeistä?

Inhimillisyyden ja uuden, nousevan sukupolven nimissä se olisi toivottavaa, mutta ”kehityksemme” ei sitä välttämättä tue!

Vladimir Klimenko

Helsinki