Erottaminen alkaa olla vanhanaikaista

Seurakunnasta erottamiset ovat vähentyneet ja useimmissa seurakunnissa käytännössä loppuneet kokonaan. Menneinä vuosikymmeninä tarkoitus oli säilyttää seurakunta aidosti uskossa olevien ja opin mukaiseen elämään sitoutuneiden jäsenten yhteisönä. Jäsenten aktiivisuutta ja elämäntapoja seurattiin ja asioihin puututtiin.

 

Tavoitteena oli palauttaa eksyksissä olevat lampaat laumaan ja poistaa kortistosta ne, jotka eivät halunneet enää vaeltaa samaa tietä. Käytännöt ovat muuttuneet vähitellen ja ilman, että linjanmuutoksesta olisi tehty nimenomaisia päätöksiä.

 

Yhteisöstä erottaminen toimii huonosti parannukseen johdattajana. Useimmin seurauksena on katkeroituminen, psyykkinen traumatisoituminen ja pysyvä kauna entistä kotiyhteisöä kohtaan. Luultavimmin elämässä haaksirikkoutunut, päihteisiin sortunut tai muuten kristillisen vaelluksen harhapoluille ajautunut jäsen hyötyy enemmän tukea antavista ja ongelmia ratkaisevista yhteydenotoista kuin erottamisuhasta. Voi myös kysyä, onko seurakunnalle haittaa kortistossa olevista uskonyhteisön elämästä ja arvoista vieraantuneista jäsenistä. Yleensä ei ole, ellei pois poikennut jäsen ratsasta jäsenyydellään, yritä puhua seurakunnan nimissä tai levitä vinoutuneella tavalla ristiriitaa synnyttäviä oppeja.

 

Erottamiset on aikanaan hoidettu usein paitsi psykologisesti ja hengellisesti taitamattomasti, myös juridisesti puutteellisella menettelytavalla ja kestämättömillä perusteilla. Erottamisia on saatettu tehdä ilman lain edellyttämää asianomaisen kuulemista ja jopa ilman asianmukaista kokouksen päätöstä. Kortistoja on joskus myös ”puhdistettu” paikkakunnalta muuttaneista tai tietymättömissä olevista jäsenistä ilman sen kummempaa menettelyä.

 

Laillinen menettely edellyttää jäsenen kuulemista erottamisen perusteista ja suhtautumisesta erottamisaikomukseen ennen päätöksen tekemistä. Päätös on tehtävä virallisessa yhdistyksen kokouksessa tai sääntöjen niin määrätessä hallituksen kokouksessa. Perusteet on kirjattava yksilöidysti pöytäkirjaan. Päätökseen on mahdollista hakea muutosta käräjäoikeudessa. Myöskään vetoaminen yhdistyksen suojissa olevan ”hengellisen seurakunnan” riippumattomuuteen ei tee lain vastaisesta menettelystä hyväksyttävää.

 

Erilaiset ”maalliset” yhdistykset ovat pääsääntöisesti luopuneet kokonaan erottamisista, ellei sellaiselle ole yksittäistapauksessa painavaa tarvetta. Olisi syytä miettiä, onko ”uskosta luopuminen” seurakunnassakaan mitenkään aiheellinen erottamisen syy.

 

Sivuun jääneitä ja vaikeuksiin tai eksyksiin joutuneita on luonnollisesti syytä etsiä, kohdata ja auttaa, ja joissakin tapauksissa nuhteleminenkin voi olla tarpeen, jos positiivisempi lähestymistapa ei auta eteenpäin.

Erottamiseen voisi olla syytä vain sellaisen jäsenen kohdalla, joka aiheuttaa seurakunnalle tahallisesti huomattavaa vahinkoa ja häiritsee toimintaa eikä mistään ojentamisesta huolimatta sitä lopeta. Seurakuntakurille ja sielunhoidolle löytyy yleensä erottamista parempia toimintatapoja.

 

 

Markku Luoma

Kirjoittaja on varatuomari ja eläkkeellä oleva poliisipäällikkö.




null

OSASTOT
    Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
    Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
    Seurakuntien perustajille uusia verkostoja
    Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja