Eikö Jeesus-nimeä saa mainita lastenlasten kodissa?
Saimme olla Juhannuskonferenssissa Aikamedian lehtipisteellä työssä. Mieleemme nousi muutamia ajatuksia tavattuamme suuren määrän konferenssivieraita ja keskusteltuamme heidän kanssaan.
Jees-lehteä esitellessämme koimme muutaman mieltämme pahoittavan tilanteen. Moni uskovainen, helluntailainen isoisä ja isoäiti kertoi, että heillä ei ole mahdollista tilata lapsenlapsilleen kyseistä lehteä vävynsä tai miniänsä kielteisen asenteen vuoksi.
Kerrassaan järkyttävältä kuulosti, kun joku mainitsi, ettei Jeesus-nimeä saa lainkaan mainita heidän lastenlastensa omassa kodissa.
Mieleemme nousi ajatus, että usein tällaisissa tilanteissa saattaa olla kyse uskovaisen nuoren avioitumisesta kääntymättömän henkilön kanssa. Miten tärkeätä olisikaan seurakunnissamme antaa nuorillemme ajoissa Raamatun mukaista avioliitto-opetusta!
Mieluisaa oli merkitä Jees-lehden tilauskaavakkeeseen etelä-suomalaisen isoisän nimi maksajan kohdalle. Hän halusi tilata jokaiselle neljälle lapsenlapselleen oman Jees-lehden eri paikkakunnille.
Hyvä Sanoma -lehti on laadukkaasti toimitettu sisältönsä ja kansiensakin osalta. Oli ilo havaita, että monet ovat ymmärtäneet tilata kyseistä lehteä itsensä lisäksi myös ystävilleen ja joihinkin julkisiin tiloihin, että lehden lukijat voisivat näin tulla uskoon ja löytää yhteyden Jeesukseen.
Tarjotessamme herätysliikkeemme pää-äänenkannattajan Ristin Voiton vuosikertaa totesimme, että lehti ei todellakaan tule jokaiseen tapaamaamme perheeseen. Jotkut valittivat, että lehti on liian kallis. Kaikki on tietenkin suhteellista eikä kenenkään taloustilanteeseen nähden voi ottaa kantaa lehden hintaa koskien.
Yleisellä tasolla voi kuitenkin todeta, että verrattaessa Ristin Voiton vuosikertamaksua mihinkä tahansa vastaavaan, viikoittain ilmestyvään lehteen, hintaa ei voi pitää korkeana.
Eniten Ristin Voiton kohdalla hämmästytti, että tapasimme myös vanhimmistojen jäseniä, joille ei tule meidän helluntailaisten omaa lehteä. Miten sellainen seurakuntansa johtoryhmään kuuluva saa tärkeätä tietoa omasta herätysliikkeestämme? Tai kattavaa yleiskatsausta maamme muustakin hengellisestä elämästä ilman hyvin ja monipuolisesti toimittua RV-lehteä. Puhumattakaan syvällisistä Raamatun opetukseen luotaavista kirjoituksista.