Arvio: Täynnä hyvää tahtoa

af Hällström Gunnar: Viesti vainotuilta – Toisen vuosisadan apologeettojen puheenvuoro. Perussanoma 2021. Nid. 208 s. 

Toisella vuosisadalla kristittyjä väitettiin ateisteiksi, koska heillä ei ollut temppeleitä, alttareita eikä jumalankuvia, eivätkä he uhranneet keisarille tai muillekaan jumalille. Ihmissyöjäsyytösten taustalla oli ehtoollisen vietto, ja seksihurjastelijoiksi kristittyjä syytettiin miesten ja naisten yhteisten kokoontumisten takia. Kyseisellä vuosisadalla eläneet apologeetat kirjoittivatkin aikansa vallanpitäjille kristinuskon oppia taitavasti puolustavia julistuksia vääriä syytöksiä vastaan.

     "Heidän asenteestaan nykykristityillä on paljon opittavaa."

Dogmatiikan emeritusprofessorin Gunnar af Hällströmin teos Viesti vainotuilta esittää apologeetat henkilöinä, jotka vainoista huolimatta olivat täynnä hyvää tahtoa keisaria ja Rooman valtakuntaa kohtaan. Jumalan tuomioiden sijaan Tertullianus kertoo kristittyjen rukoilleen maailmanlopun viipymistä: ”Me rukoilemme aina kaikkien keisareiden puolesta, rukoilemme pitkää ikää heille itselleen, turvallisuutta valtakunnalle, suojaa kodeille, voimaa sotajoukoille, luotettavuutta senaatille, kunnollisuutta kansalle, maailmalle rauhaa sekä kaikkea muuta, mitä ihmiset ja keisari toivoa saattavat.” 

Athenagoras totesi kristittyjen olevan keisarin kaikkein parhaita ja solidaarisimpia kansalaisia. Näiden uskovien asenteesta meillä nykykristityillä paljon opittavaa, koska sorrumme hyvin helposti julkisesti arvostelemaan ja jopa ivaamaan yhteiskuntamme päättäjiä, joiden kanssa olemme eri mieltä. 

Emeritusprofessori kertoo kiinnostavasti, miten nykyinen kolminaisuusoppi oli vasta kehitysvaiheessa apologeettojen aikana. Athenagoras vertasi Pyhän Hengen olemusta auringosta lähteväksi säteeksi ja tulesta lähteväksi valoksi. Klemens Aleksandrialainen kuvasi Pyhää Henkeä Jumalan suuksi, josta lähtee tieto Jumalasta. Nämä uskon puolustajat eivät pelänneet myöskään käyttää kristillisen opin ylivertaisuutta osoittaessaan keppihevosena niitä aikansa pakanafilosofien näkemyksiä, joista he löysivät hyvän tuen kristinuskon puolustuspuheilleen. 

Af Hällströmin mukaan apologeettojen kirjoituksissa kummitteleva seurakunnallisen viitekehyksen vähyys johtui todennäköisesti siitä, että he keskittyivät lähinnä vastaamaan kristittyjä kohtaan esitettyihin syytöksiin. Apologioista puuttuivat myös monet nykyajan suositut lopunajan aihepiirit, kuten Jeesuksen paluun merkit, Antikristus ja ylöstempaus. Näiden teemojen sijasta kirjoittajat keskittyivät kristittyjen ylösnousemukseen, viimeiseen tuomioon ja siihen liittyvään maailmanpaloon, joka on käsitteenä varsin vieras nykypäivän kristityille. 

Sivistyneiden ja koulutettujen apologeettojen kristinuskon oppia puolustavat rohkeat ja terävät kirjoitukset eivät tuottaneet heidän elinaikanaan suurtakaan hedelmää: uskovien vainot jatkuivat, ja vasta paljon myöhemmin ensimmäinen keisari kääntyi kristityksi. Af Hällströmin mukaan heidän tekstinsä kuitenkin raivasivat tietä tuleville sukupolville ja vaikuttivat osaltaan nikealaisen kristinuskon muodon omaksumiseen myöhemmin. 

Nykypäivän seurakuntakulttuurissa, jossa painotetaan usein Jumalan suurta tehtävää jokaiselle uskovalle, toisen vuosisadan apologeetat ovat hyvä muistutus siitä, että jokainen kristitty on lopulta vain yksi pieni linkki Jumalan pitkässä pelastussuunnitelmassa. 

Markus Majabacka