Alle 40-vuotias ja tyytymätön ylistysmusiikkiin

En voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua. Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuuntelemassa yli 40-vuotiaiden mielipidettä ylistysmusiikista.

Itse olen 34-vuotias, mutta kukaan ei tullut minultakaan kysymään mielipidettä, vaikka olin
päivittäin ison teltan viereisessä lepoteltassa talkootöissä. Siinä sai kuulla ylistysmusiikkia, halusi tai ei. En olisi halunnut. Ja syynä oli se iänikuinen äänentoisto.

Olin niin innoissani, kun ennen konferenssia mainostettiin uudistuksia myös musiikinkin osalta, ja kerrottiin, kuinka tarkkaan tutkitaan äänenvoimakkuus ja äänen tasoa lasketaan. Voin kuitenkin sanoa, ettei koko sen yli kymmenen vuoden aikana, jolloin olen ollut lepoteltalla töissä, musiikki ole aiheuttanut samanlaista kärsimystä kuin tänä vuonna. Aivan
kuin melutasoa olisi nostettu, eikä laskettu. Kenties tämä johtui kaiuttimien sijoittelusta?

En olisi myöskään halunnut kuunnella ylistysmusiikkia, koska kuulun siihen poikkeukseen
omassa ikäryhmässäni, joka ei pidä ylistysmusiikista. Tai pidän, mutta liika on liikaa ja ylistysmusiikkiakin on niin monenlaista. Monet vanhat laulut ovat sanoitukseltaan hyvää ylistysmusiikkia. Musiikki soi konferenssissa aivan liian kovaa, ja se toistui päivästä toiseen. Aloin itsekin harkita, pitääkö Juhannuskonferenssi jättää ensi vuonna ensimmäisen kerran elämässäni väliin, jos musiikin suhteen ei tule muutosta. Minun korvani eivät vain jaksa sitä kuunnella, koska teen jo päivätyöni melussa.

Kyllä tuli konferenssissa ikävä kuoroja, puhallinorkestereita tai edes Hengellisen laulukirjan lauluja.

Tiedän, ettei musiikin miksaaminen ja tuottaminen ole helppoa työtä noin isossa tapahtumassa. Siksi toivotan voimia, viisautta ja siunausta niissä tehtävissä toimiville.


Sirpa Wennerstrand
Kotka