Ymmärsimmekö rakkauden väärin?

Sain osallistua Visio-podcast-ohjelmaan, jossa käsiteltiin rakkautta. Ohjelmassa puitiin nykyisen rakkauskäsityksen ongelmia. Ainakin me 1960-luvun jälkeen syntyneet olemme omaksuneet paljolti tämän käsityksen. Visio-podcastin rakkausjakson vieras, teologian tohtori Jason Lepojärvi kuvaili asiaa niin, että olemme nielaisseet moderneja rakkausmyyttejä.

 

Rakkausmyyttejä, mitä ne ovat? Luulen, että moni uskoo edelleen ”siihen oikeaan”, jonka löytäminen tuo onnen. Se oikea, siinä on yksi myytti. Siinä, että toinen ihminen tai parisuhde voi tuoda onnen, on toinen myytti. Mutta itse asiassa jo kolmaskin. On myytti, että minulla on oikeus onneen tai että elämä on velvollinen tekemään minut onnelliseksi.

Jos rakkaustohtoriksi tituleeratun Lepojärven väite pitää paikkansa, aikamme sinkku voi ajatella, että tuolla jossain on se yksi ihminen, jonka tehtävä on tehdä minut onnelliseksi. Aika isot paineet parin etsimiseen. Käsitys kohdistaa suuret paineet myös mahdolliselle treffikumppanille ja mahdolliselle suhteelle. Ovatko tällaiset odotukset realistisia?

 

Harva omaksuu kulttuurin näkemyksiä äärimuodossaan. Mutta omaksumme niistä osia. Uskomukset saattavat nakertaa esimerkiksi parisuhdetta hitaasti. Siinä vaiheessa, kun kävellään parisuhdeterapiaan, voi olla myöhäistä, mikäli henkisesti on jo lähdetty eri teille. Usein apua haetaan aika myöhään.

Lepojärven kuvaama ajattelu vapauttaa suhdetta turhista paineista. Teologi kääntää koko ajattelua hauskasti päälaelleen viitaten usein esimerkiksi niin sanottuun hyveajatteluun. Hän peräänkuuluttaa yksilön omaa kasvua kohti hyvää rakastamista. Lepojärven sanonnan mukaan ”se oikea on se, kenen kanssa sattuu olemaan naimisissa”. Ei siis tarvitse huolehtia valinneensa väärin. Sen sijaan voi olla varma, että olemme kaikki tavallaan vääriä.

 

Itse asiassa koko käsitys siitä, mitä rakkaus on, vaatii uudelleenmäärittelyä. Lepojärvi tiivistää oikean rakkauskäsityksen yhteen lauseeseen: Rakkaus on arvostavaa ja vastavuoroista sitoutumista toisen kukoistukseen. Se ei ole palkinto, joka odottaa oikean ihmisen valitsemalla, vaan sitoutumista kasvuun. Siinä kaivataan vastavuoroisuutta, eli ollaan haavoittuvia. Ennen kaikkea siinä julistetaan, että on ihanaa, että juuri sinä olet olemassa. Rakkaudessa myös halutaan edesauttaa toisen hyvinvointia.

 

Tässä ajattelussa hyveet nostetaan keskeisiksi. Rakkaus ei onnistu ilman niitä. Hyveellisyydessä on kyse kristityille kuuluvasta luonteen kasvusta. Lepojärven mukaan jokaisella on vastuu tulla paremmaksi rakastajaksi. Kasvu siihen tapahtuu hyveitä, esimerkiksi kärsivällisyyttä ja uskollisuutta, opettelemalla.

Hyveet ovat kuin lihaksia, joita pitää totutella rasitukseen. Tottakai ihmisyyteen ja rakkauteen kuuluu myös onnellisuus. Oikeanlainen onnen tavoittelu tulee kuitenkin tasapainottaa hyveitä harjoittelemalla. Jason Lepojärven käsityksiin voi tutustua lisää hänen kirjoistaan Perjantailahja ja Ruumis Jumalan kuvana.

 

 

Jarkko Lindqvist

 

Kirjoittaja on Tampereen helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja nuorisotyön johtaja.



Kesälukemista 2021
10/2016Kirjallisuus:The

Kesälukemista 2021Hollolasta kotoisin oleva 25-vuotias Sanni Kinnunen tutustui porilaiseen poikaystäväänsä Severi Aaltoseen keväällä 2015 netin välityksellä. Välimatkaa oli parisataa kilometriä,...
Kesälukemista 2021Aloitin musiikin tekemisen 15-vuotiaana. Hommasin headsetin ja tietokoneelle Audacity-ohjelman, latasin jostain biittejä ja aloin räpätä. Pian jo keikkailtiin ympäri Suomea kaverini Nikin kanss...
UutisetJos päivän tekstin lukemiseen menee muutama minuutti, kynnys ei ole kiireisellekään liian korkea.
Kesälukemista 2021Hengellisyys on jotain, mitä tavoitellaan ja kaivataan ja johon peilataan omaa elämää – ei niinkään jonkinlainen ylempiarvoinen elämäntapa, jonka pohjalta pystyy arvioimaan kaikkea ympärillä näk...
Kesälukemista 2021Kun katson peiliin, näen itseni Jumalan kuvana ja rakastettuna virheistä ja puutteistakin huolimatta.

Lapsuuden haaveammattini oli opettaja, mutta ohjauduin pitkäksi aikaa kansa...
Kesälukemista 2021Dekkarikirjailija Timo Kyllönen uppoutui kristillisten dekkareiden maailmaan vuosia takaperin Terri Blackstockin sarjan Cape Refuge kautta.
– Pidin kirjoista eri...
Kesälukemista 2021Kesän 2020 alkupuolella Lauri ”Late” Johansson oli juuri päässyt eroon jalkapannasta, jolla hänen käyttäytymistään oli seurattu toukokuun 2020 loppuun asti jatkuneen valvotun koevapauden a...
Turun helluntaiseurakunta 100 vuotta - ”Ja tarina jatkuu”
David Yonggi Cho on poissa
David Yonggi Cho on poissa
”On järkyttävä tunne, kun kaikki viedään” – Tulva huuhtoi Etiopiassa Tedderien omaisuuden ja muistot, mutta Jumala varjeli perheen elossa