Torstai 28. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Armas

Yhteyspuhe vaatii avaamista

Yhteydellä tarkoitetaan sanatonta samanhenkisyyttä, jonka ainesosina ovat yhteisinä koettu usko, oppi, identiteetti ja kulttuuri, Anssi Tiittanen kirjoittaa. - Eroavaisuuksista huolimatta ollaan riittävän samanlaisia, ja olo tuntuu turvalliselta.
Yhteydellä tarkoitetaan sanatonta samanhenkisyyttä, jonka ainesosina ovat yhteisinä koettu usko, oppi, identiteetti ja kulttuuri, Anssi Tiittanen kirjoittaa. - Eroavaisuuksista huolimatta ollaan riittävän samanlaisia, ja olo tuntuu turvalliselta.


 

Meneillään on vielä Juhannuskonferenssin jälkipyykkäys. Kohta on aika siirtyä muihin aiheisiin.

 

Kun ollaan Juhannuskonferenssissa, kuuluu puhua yhteydestä. Ihastella ja hehkuttaa yhteyttä. Taivastella, kuinka hienoa on, että jälleen tunnemme yhteyttä.

 

Niin sanottua yhteyspuhetta kuultiin nyt korona-ajan hellittäessä tavallistakin enemmän.

 

 

Yhteys tuntuu olevan avain kaikkeen positiiviseen – yhteys toisiin ihmisiin ja yhteys Jumalaan.

 

Välillä tuntuu, että yhteys ylöspäin on käsitteenä jopa helpompi kuin yhteys vierelle. Yhteys Luojaanhan on henkilökohtainen juttu. Se ei ole katkolla oikeastaan koskaan, ja se kehittyy elämän myötä. Se on myös yleensä aina positiivista, lämmintä ja syvän luottamuksellista yhteyttä.

Sen sijaan saapuminen uuteen porukkaan, vaikkapa suurtapahtumaan, vie aina sanattomasti saman kysymyksen äärelle: onko meillä tässä joukossa mahdollista kokea ihmisten välistä yhteyttä.

 

Yhteydellä tarkoitetaan sanatonta samanhenkisyyttä, jonka ainesosina ovat yhteisinä koettu usko, oppi, identiteetti ja kulttuuri. Eroavaisuuksista huolimatta ollaan riittävän samanlaisia, ja olo tuntuu turvalliselta. Vaikka kuplista puhutaan negatiiviseen sävyyn, yhteys vaatii tietynlaisen yhteisen tilan, jossa yhteyden häiriötekijät on minimoitu. Tällainen voi hyvin toteutua suurtapahtumassa.

 

     ”Hörähtelin kevennyksille vähän turhankin riehakkaasti.”

 

Sellaista yhteyttä, jossa kulkisimme kesäisellä kukkakedolla, ihmisketjuna kädet yhteen liitettyinä yhteistä onnea ja kiintymystä tuntien, on varmaankin totta vain yhteysfantasioissa, ei tosielämässä.

Yhteys Juhannuskonferenssissa on vaikkapa hymynyökkäämistä tutun näköisille vastaantulijalle, grillipaikalla makkaran tarjoamista (kun niitä on aina vähintään se yksi liikaa), kuulumisten vaihtamista pizzajonossa ennestään tuntemattomien kesken, vaarallisen vauhdikkaasti äitiään pakenevan taaperon hienovaraista koppaamista rannalla tai apua asuntovaunun nostamisessa vetokoukulle ohi kulkiessa.

Hengellinen yhteyskin syntyy jo pelkästä tietoisuudesta, että tarvittaessa oikeastaan kenen kanssa tahansa voisi jutella uskon asioista, ja oletettavasti sillä toisella on samansorttinen hengellinen värähtelytaajuus. Yhteinen usko yhdistää.

 

Kun yhteys on kunnossa taustatekijänä, jokaisella on mahdollisuus myös kokea asioita ihan vaan yksinään.

Yhteyshän ei ole mikään sykähdyttävä tunnetila, vaan taustalla vaikuttava tyyni voima ja perustus, jonka päälle voi rakentaa omaa henkilökohtaista kokemustaan suurtapahtumasta.

Syvän yhteydenkin vallitessa tärkeintä on aina se, mitä meille tapahtuu yksin. Kun vallitsee yhteys, ihminen voi levollisesti kuunnella, aistia ja elää tilanteita – yksin.

 

Itse tajusin juhannuksena, miten tärkeä ja hieno tapahtuma konferenssi on. Kokouksissa kuuntelin ja eläydyin vähän eri tavalla kuin ennen. Sallin puheiden tulla reilusti lähelle ja laulujen koskettaa. Annoin silmien kostua ja hörähtelin kevennyksille välillä vähän turhankin riehakkaasti.

Konferenssin yksi voimavaroista on se, että siellä kukaan ei ole kotikentällään, eikä lähtökohtaisesti vahvoilla. Voi aistia, että jokaiseen puheeseen ja lauluun on valmistauduttu pitkään ja rukoillen – yksin.

 

Kirjoittaja on RV:n verkko- ja uutispäällikkö.

 

 

Nosto (jos on tilaa):

 

 

 



UUTISET