Maanantai 25. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Sointu, Yvonne

Voiton salaisuus

Seurakuntien akuutit haasteet näyttävät pysyvän ennallaan. Koronarajoituksia lienee luvassa syyskautta aloitettaessa. Toiminnan toteuttaminen muuttuneissa olosuhteissa edellyttää hyvää suunnittelua, mukautumiskykyä ja kärsivällisyyttä.

Vapaakristillisten seurakuntien jäsenmäärät ovat olleet viime vuosina laskusuunnassa. Emme ole kyenneet riittävästi saattamaan evankeliumia lähimmäisten ulottuville niin, että sen voima olisi synnyttänyt uskoa sydämiin. Valitettavasti myös liian moni omien kotiemme lapsista ja varhaisnuorista ei löydä tietään uskon- ja seurakuntayhteyteen. Yhteiskunta ympärillämme propagoi avoimesti arvoja ja moraalia, joita Raamattua ohjenuoranaan pitävät vierastavat.

 

Toki on nähtävissä paljon lupaaviakin merkkejä. Mutta evankeliumia ja Kristuksen seurakuntaa rakastavien mielissä on – enemmän tai vähemmän – huolta ja pelkoakin. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Mihin luottamuksensa, uskonsa ja toivonsa perustaa?

Näissä tunnoissa mieleeni palautui elävänä yli 20 vuoden takainen kokemus jalkapallokentän laidalta. Pienet tyttäremme olivat juuri alkaneet pelata nappulaliigassa jalkapalloa. He olivat hyvin innostuneita, ja niinpä kuskasimme heitä harjoituksiin ja peleihin.

Erään kerran harrastuksen alkuaikoina joukkueellamme oli peli naapurikunnan joukkuetta vastaan. Minulla sattui olemaan alkava flunssa ja kipeä kurkku, mutta olin silti mukana kannustusjoukoissa. Ylpeänä katselin, kun tyttäreni riisti vastustajalta pallon, lähti sitä melkoisella vauhdilla kuljettamaan kohti maalia, onnistui harhauttamaan pari vastustajaakin ja eteni vääjäämättömästi kohden maalia.

Mutta pieni tyttö ei innostukseltaan huomannut lähteneensä väärään suuntaan ja lähestyi koko ajan omaa maalia! Yritin huutaa hänelle varoituksen ja käskyn kääntyä ympäri, mutta en käheältä kurkultani saanut juuri minkäänlaista ääntä aikaan. Olin kentän laidalla ilman mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen; kentälle en voinut mennä ja ääntä vailla olevana en pystynyt edes ohjeita antamaan! (Tyttöni pääsi yrittämään maalilaukausta, joskin oli onni, että se meni ohi maalin.)

 

Kristuksen seurakunnan kamppailussa Jumala ei suinkaan ole passiivinen, olosuhteiden armoilla oleva katsoja. Häneltä ei ole ääni kateissa. Vaikka Herrallamme onkin eräänlainen valmentajan rooli seuraajiinsa nähden, hän on samalla myös aktiivinen toimija itse kentällä. Hän sekä ohjaa että osallistuu. Hänellä on strategiansa ja taktiikkansa ja hän kykenee panemaan ne toimeksi.

Toki me uskovat muodostamme joukkueen, jossa itse kullakin meillä on oma pelipaikkamme lahjojemme ja vahvuuksiemme mukaisesti. Me voimme tehdä omia ratkaisuja kentällä, ja ne voivat olla hyviä tai huonoja. Mutta Kristuksen seurakunnassa Jeesus on sekä omistaja että valmentaja ja sekä huoltaja että tähtipelaaja. Joukkue on hänen varassaan, ja siksi se on voittamaton!

 

Koska Jumala on sitoutunut evankeliumiin ja Kristus itse rakentaa seurakuntaansa, olen hyvin toiveikas katsoessani tulevaisuuteen. Vaikka meillä onkin oma tärkeä roolimme seurakunnan rakentumisessa ja evankeliumin työssä, on Jumalan oma aktiivisuus ja toiminta ja vaikutus toivomme ja luottamuksemme perusta. Pää pystyyn ja polvilleen, niin maaleja kyllä syntyy.

 

Hannu Vuorinen

Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja.



UUTISET