Maanantai 28. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Heini, Sten

Viritä palavaksi

Jake Lindqvist käy läpi 1900-luvulla vaikuttaneita voimakkaita kristillisiä liikehdintöjä. - Helluntailaisuudessa näkyy olleen aineksia, jotka olivat samalla sekä uskollisia kristinuskon juurille että puoleensavetäviä maallistuvassa ympäristössä.
Jake Lindqvist käy läpi 1900-luvulla vaikuttaneita voimakkaita kristillisiä liikehdintöjä. - Helluntailaisuudessa näkyy olleen aineksia, jotka olivat samalla sekä uskollisia kristinuskon juurille että puoleensavetäviä maallistuvassa ympäristössä.

Rukoilin ensimmäistä kertaa kielillä kahdentoista vanhana. Se tapahtui juhannuksena Lehijärvellä vuonna 1992. Tätä oli kaivattu. Sitä oli rukoiltu kaveriporukalla jo jonkin aikaa. Kokemus ei ollut tunteellisesti voimakas. Silti jokin sellainen luukku aukeni, jonka kautta rukouselämä saattoi aikanaan alkaa syventyä. 

Olen kiitollinen, että seurakunnassa oli kerrottu aiheesta varhaisnuorillekin. Kuitenkin armolahjojen maailma tuli käytännössä todellisemmaksi vasta tutustuttuani eri kirkkokunnissa vaikuttavaan karismaattiseen herätykseen ja sielunhoidon liikehdintään. Olen kiitollinen siitäkin. Pyhän Hengen alueen ei tarvinnut jäädä kielilläpuhumiseen tai lapsuuden kokemuksiin. Ja edelleen on löydettävää.

 

 

       Jumala kohdattiin elämää muuttavana persoonana.

 

Teologi Harvey Coxin mukaan 1900-luku synnytti kaksi voimakasta kristillistä liikehdintää. Ne on usein sekoitettu toisiinsa. Molemmat olivat vastaisku 1800-luvun liberalisoitumiselle länsimaiden protestanttisissa kirkoissa. Serkuksia kutsuttiin nimillä fundamentalismi ja helluntailaisuus. Liikkeet jakoivat keskeiset protestanttiset uskonnäkemykset, mutta erot olivat tuntuvia. 

Coxin mukaan fundamentalismi oli tekstikeskeinen liike. Se painotti virheettömän Raamatun auktoriteettia ja kirjaimellista lukutapaa sekä keskittyi puolustamaan luovuttamattomia oppeja. Helluntailaisuus piti Raamattua yhtä lailla auktoriteettina, mutta siinä korostui lisäksi luottamus Pyhän Hengen suoraan vaikutukseen. ”Fundamentalistit pitävät itseään selväjärkisinä ja rationaalisina”, Cox kirjoittaa. 

Helluntailaiset puolestaan ylistävät railakkaasti. He toivottivat tervetulleeksi kielilläpuhumisen, jota pidettiin Hengen puheena heissä. Ihmistekoisten rituaalien sijaan kaivattiin ihmetekoja. Cox näkee, että helluntailaisuus löysi alkukantaisen uskon. Pyhän kohtaamista ei rajoitettu hienostuneesti muotoiltujen abstraktien ideoiden tasolle. Jumala kohdattiin elävänä ja elämää muuttavana persoonana. 

 

Kirjassaan Christianity’s Dangerous Idea teologi Alister McGrath kuvailee helluntailaisuuden ydintä mielenkiintoisesti ja väittää, että liikkeessä ei koskaan alistuttu tieteestä nouseville järkevyyden kriteereille. Luonnontiede ei saanut sanella, mitä voitiin pitää järkevänä tai totena. Kyseessä oli köyhien ja vähemmistöjen liike. Näissä ryhmissä kiinnostuttiin harvemmin kirkkopolitiikasta tai teologiasta. Uskossa korostui tarinallisuus ja kokemuksellisuus. Evankeliumin piti olla ymmärrettävää ja käytännöllistä. Jokaisen kaduntallaajan täytyi kuulla Jeesuksen kutsu selvästi ja jokainen saattoi saada kosketuksen Pyhään Henkeen. 

 

Tämä oli kristinuskoa sellaisena kuin se ilmeni historiassa aikana ennen kirkon ja valtion liittoa. Samalla oltiin tietämättään luomassa suuntaa jälkikristillisen ajan kristillisyydelle. Helluntailaisuudessa siis näkyy olleen aineksia, jotka olivat samalla sekä uskollisia kristinuskon juurille että puoleensavetäviä maallistuvassa ympäristössä. 

Paavali kehotti Timoteusta virittämään palavaksi Jumalalta saamansa armolahjan (2. Tim. 1:6). Hän jatkoi kertomalla, miten Pyhä Henki saa aikaan voimaa, rakkautta ja tervettä harkintaa. Jumalan Henki ajaa pelon pois, hän sanoi. 

Tahdon tätä. Ja jos tämä on helluntailaisuutta, haluan olla mukana. 

 

Jake Lindqvist 

 

Kirjoittaja on Tampereen helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja nuorisotyön johtaja.



UUTISET