Valossa pimeydessä

Vuoden pimein aika on käsillä. Kyllä meitä onkin hellitty lämmöllä ja auringolla tänä syksynä. Näillä eväillä jaksaa tulevat kuukaudet – kohta on muuten jo joulu!

Pimeä aika on monelle myös raskas: väsyttää, masentaa, ärsyttää. Päivätyötä tekevä ei pääse ulos valoisaan (vai olisiko osuvampaa sanoa ”vähiten pimeään”) aikaan. Juuri kun oli aamu, onkin jo ilta. Toisaalta joillekin kaamos on rakas: he nauttivat hämäristä päivistä. Monet sytyttävät kynttilöitä, sillä pienen liekin voima pimeyden keskellä on uskomaton. Hämärä on myös armollista ja rauhoittavaa.

Uskon kuitenkin, että meihin on istutettu se, että pidämme valossa oleskelemisesta. Ihmisen silmä ei edes ole kovin harjaantunut pimeässä selviytymiseen. Kun emme näe, muutumme helposti kömpelöiksi, jotkut, kuten minä, jopa pelokkaiksi.

Kodissani kasvaa itse juurruttamani palmu, joka ilmeisesti ei saa riittävästi valoa. Se kasvaa ja kasvaa pituutta, yrittää raukka kai kurkottaa epätoivoisesti kohti voimaa antavaa aurinkoa. Varsi ei vahvistu, ja kasvi huojuu uhkaavasti – ilman tukea se olisi jo katkennut.

Vain riittävässä valossa voi kasvaa oikein ja terveellisesti.

Ilmestyskirjan viimeisen luvun jakeessa 5 kerrotaan Uudessa Jerusalemissa elävien arjesta: ”Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.” Vielä emme ole Uudessa Jerusalemissa, mutta Jeesus sanoi jo maan päällä ihmisruumiissa vaeltaessaan olevansa maailman valo. Jeesukseen uskovalla on siis valo jatkuvasti mukanaan.

Miksi juuri valo? Mitkä ovat valon tehtävät?

Valo helpottaa elämää ja on elintärkeää: ihminen ei voi hyvin suljetussa tilassa.

Valo ravitsee: se antaa mahdollisuuden terveeseen kasvuun.

Valo virkistää: ihmiselle on luonnollista nukkua pimeään aikaan ja valvoa valoisaan. Vain Jeesuksen valossa voi valvoa hengellisesti.

Valo karkottaa ja voittaa pimeyden: sytytä pilkkopimeään huoneeseen pieni kynttilä, ja se ei ole enää pimeä huone.

Valo paljastaa pimeimmätkin nurkat: kun valo pääsee esiin, sen voimaa ei voi estää eikä mitään siltä salata.

Valo luo yhteyttä, sillä sen avulla näemme toisemme: ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7).

Valo tuottaa hyvää elämässämme: ”Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.” (Ef. 5:8–9.)

Hämärän hyssyssäkin muistakaamme tämä: Jumala ei ole tullut tuomaan meille pimeyttä. Ei loputonta kurottelua kohti valoa eikä ikkunatonta huonetta. Hän sytyttää liekin pimeimpäänkin pimeyteen ja saa meidät näkemään itsemme ja toisemme.

Jeesus, tarvitsen sinun valoasi, Sanan valoa. Niin tulevina viikkoina kuin koko elämäni ajan. Kulje kanssani kaamoksen läpi.


Anna Lehtinen


Kirjoittaja on Aikamedian verkkotoimittaja.


40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja