Maanantai 28. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Heini, Sten

Vaipua vai valloittaa?

Jumala yksin vaikuttaa hengellisen herätyksen ja uudistuksen. Ihmisten vastuulla on luoda sille käytännön edellytyksiä ja huolehtia organisoitumisen muodoista, Leevi Launonen kirjoittaa.
Jumala yksin vaikuttaa hengellisen herätyksen ja uudistuksen. Ihmisten vastuulla on luoda sille käytännön edellytyksiä ja huolehtia organisoitumisen muodoista, Leevi Launonen kirjoittaa.

Vuonna 2035 Suomen helluntaiseurakunnat ovat elämää sykkivä yhteisö, joka uskoo, kasvaa ja vaikuttaa rohkeasti. 

Näin määritellään helluntailiikkeen tavoitetila viime vuonna valmistuneessa Valloittava seurakunta -strategiassa. Pyrkimyksenä on olla reilun kymmenen vuoden kuluttua elinvoimainen, missionaalinen ja hyvin johdettu yhteisö, joka on kyennyt reagoimaan 2000-luvun toimintaympäristön muutoksiin. 

Helluntaiseurakuntien valtakunnallinen strategia on hyvin ja laajassa yhteistyössä tehty. Se johtaa seurakunnat kehittämään omaa toimintaansa antamalla siihen käytännöllisiä työvälineitä. Asiakirja ei määräile seurakuntia ylhäältä päin vaan tarjoaa niille hyödyllisen peilin nykytilan arviointiin ja yhteisen työnäyn kirkastamiseen.

 


     Toive oli aito ja hyvä, mutta pelkästään

     toivomalla seurakuntia ei syntynyt.

 

Strategiaa on pidetty kiitettävästi esillä myös valtakunnallisilla Syyspäivillä. Onkin syytä toivoa, ettei sille käy yhtä nolosti kuin Helsingin Talvipäivillä vuonna 2010 hyväksytylle Seurakunta kaikille vuoteen 2020 mennessä -hankkeelle, jonka omistajuudesta ja johtamisesta ensin kiisteltiin, jonka toteuttamiseen ei käytännössä paneuduttu ja joka lopulta haudattiin hiljaisesti epärealistisena yrityksenä. 

Toive uusien seurakuntien perustamisesta oli kyllä aito ja hyvä, mutta pelkästään toivomalla niitä ei syntynyt. 

Nyt kun helluntailiikkeen Valloittava seurakunta -strategian valmistumisesta on kulunut jo puolitoista vuotta, on sopiva aika kysyä, miten sitä on käytännössä hyödynnetty. Onko seurakunnan johto käynnistänyt jo oman prosessin? Miten seurakuntien tilaa ja toimintakykyä on arvioitu paikallisesti ja alueellisesti? Ja missä vaiheessa strategiatyö nyt on? 

 

Kotimaassa yksi kiireisimmin toimenpiteitä vaativa asia ovat haja-asutusalueiden hiipuvat helluntaiseurakunnat. Niiden tilanne nostaa esiin vakavia huolenaiheita: vanhenevan ikärakenteen, heikon talouden, kyvyttömyyden lauman hengelliseen hoitamiseen ja ulospäin suuntautuvaan toimintaan sekä yhä suuremman vaikeuden muodostaa rakenteeltaan tervettä ja raamatullista vanhimmistoa. Itsenäiseen toimintaan tottuneet seurakunnat tekevät harvoin myöskään alueellista yhteistyötä. Lähellä olevien seurakuntien resurssit jäävät hyödyntämättä. 

Nyt käynnistynyt strategiatyö voi johtaa käytännössä erilaisiin lopputuloksiin: seurakuntien alueelliseen ja hallinnolliseen yhdistämiseen evankelis-luterilaisen kirkon tavoin, toimintatapojen uudistamiseen ja myös uusien toimipisteiden ja seurakuntien istuttamiseen. 

 

Jumala yksin vaikuttaa hengellisen herätyksen ja uudistuksen. Ihmisten vastuulla on luoda sille käytännön edellytyksiä ja huolehtia organisoitumisen muodoista. Siksi jokaisen helluntaiseurakunnan olisi syytä tarttua innolla valmistuneeseen strategiaan ja hyödyntää sitä omassa paikallisessa prosessissaan. 

Jos strategiatyölle viitataan nyt välinpitämättömästi kintaalla, moniin helluntaiseurakuntiin tuskin jää vuoteen 2035 mennessä edes sitä yhtä seurakuntalaista, joka sammuttaisi valot. 

 

Leevi Launonen 

 

Kirjoittaja on Ristin Voiton emerituspäätoimittaja. 



UUTISET