Lauantai 27. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Merja, Engelbrekt, Engelbert

Uutta luomassa

Runoilija Samuel Taylor Coleridge (1772–1832) näki runouden herättämisenä. Se ravistelee hereille tottumuksen tuoman uneliaisuuden tilasta. Runo pyrkii avaamaan silmämme sille, joka on edessämme, mutta jota emme näe. 

Arkihuolet ja itsekkyys sokaisevat ihmisen maailman ihmeiltä ja ihanuudelta. Meillä on korvat, mutta emme kuule, ja sydän, mutta emme tunne, sanoo Coleridge. Runous voi parhaimmillaan herättää todellisuuteen. Yhden kirjaimen vaihtamalla asiaan tulee lisäulottuvuus. Ei vain runous, vaan etenkin rukous, on tarkoitettu virittämään meidät todellisuuteen. Uskovan runoilijan, luultavasti myös Coleridgen, kohdalla rukous ja runous nivoutuvat yhteen. Kaikki luova toiminta voi toimia samoin.

 


   "Hämärä aavistus voi olla Hengen kuiskaus. Kutsu."

 

Coleridge oli aikaansa edellä nähdessään mielikuvituksen osallisuutena Jumalan luovasta toiminnasta. Hän ymmärsi ihmisen muokkaavan koko ajan näkemäänsä. Tottumus ohjaa, mitä ja miten näemme. Suodatamme ja muovaamme näkemämme ja kuulemamme tiettyyn muotoon. 

Negatiivisesti katsova ihminen näkee ympärillään tummaa. Uskon ihminen näkee ympärillään mahdollisuuksia, jotka voivat tulla todeksi. 

Ihminen luo jo katsoessaan maailmaa, mutta Coleridgen mukaan hän voi lisäksi ilmaista näkemäänsä luovana toimintana, vaikkapa runoutena. Mielikuvituksen toinen tarkoitus on näyttää, miten maailma voisi olla, ja osallistaa ihminen sen toteutumiseen. Nyt liikumme uskon alueella. Usko on näkymättömän näkemistä ja sen mukaan toimimista. 

 

Samuel Taylor Coleridge vertasi mielikuvitusta tietyn lentävän hyönteisen koteloon. Se jättää sisälleen kaksi putkilon muotoista tyhjää tilaa. Ne ovat tuntosarvia varten, joita ei vielä ole olemassa. Tyhjä tila odottaa jotain, jota ei vielä ole, mutta joka voi tulla olemaan. Tyhjä tila mahdollistaa sen syntymisen. Kotelo näkee häivähdyksen siitä, miten jokin voisi olla ja valmistautuu siihen. 

Kirjoitan tätä muutamia tunteja ennen seurakuntamme uuden, kauan haaveillun toiminnan virallista alkua. Pirkkalan Kampuksen ensimmäinen jumalanpalvelus pidetään ravintolassa ostoskeskuksen liepeillä. Aiheen puolesta on rukoiltu pitkään. Myönnän silti, että hirvittää. Uuteen uskaltautuminen on kuin tyhjään astumista. 

 

Uutta tapahtuu myös helluntailiikkeessä. Seurakunnat ovat olleet luomassa Valloittava seurakunta -strategiaa. Alaotsikossa lukee vuosi 2035. Se tehtiin rukoillen työkaluksi, jonka avulla seurakunnat voivat kysellä, minne Jumala tahtoo meitä viedä. Uskon Jumalan tahtovan puhua strategian kautta. Se voi herkistää korvia hänen äänelleen, joka edelleen luo uutta. Se voi olla alku uuteen astumiselle, näkymättömään luottamiselle. Ehkä kuulemme kutsun seikkailuun, jossa emme vain odota vaan osallistumme uuden luomiseen. 

Uusi tarvitsee tilaa. Luominen edellyttää herkkyyttä sille, miten jokin voisi olla. Hämärä aavistus voi olla Hengen kuiskaus. Kutsu. Se edellyttää uskallusta. Me itse päätämme, miten näemme ja mille mahdollisuuksille avaudumme. Joillekin runous, rukous, usko tai strategiat ovat pelkkää haihattelua. Mutta ne voivat olla myös tyhjä tila, Hengen kutsu, osallistumista uuden luomiseen, heräämistä todellisuuteen. 

 

Jarkko Lindqvist 

 

Kirjoittaja on Tampereen helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja nuorisotyön johtaja. 

 

 

 



UUTISET